Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Yritykset Yrityksiä lähellä Töissä kaiken yläpuolella

Töissä kaiken yläpuolella

Sähköposti Tulosta

Ljunghedan katolla - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Minulle sanottiin lapsena usein, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Lapsuuteni motto tuli mieleeni, kun katselin Ljunghedan uutuuttaan kiiltelevää kattoa: samalla tavalla kuin jalkojeni lukemattomat vammat olivat oire pääni puutteista, lahoavat seinät ja kosteutta kukkivat nurkat ovat usein pelkkiä oireita taudista, jonka todellinen syy löytyy katolta.

Polveni kyllä paikattiin, mutta päätäni ei koskaan tutkittu. Onneksi Ljunghedan kohdalla toimittiin toisin. Kirkkonummen Pelti oy ja Rakennusliike J. Karjalainen oy riensivät avuksi ja ryhtyivät paikkaamaan vuotavaa kattoa ja korjaamaan jo syntyneitä rakenteellisia vaurioita.

Urakka ei ole helppo: katto on valtavan suuri ja siinä on lukuisia monimutkaisiakin yksityiskohtia, jotka vaativat sekä työtunteja että ammattitaitoa. Ensin oli kuitenkin purettava vanha peltikatto ja sen alla olevat, sangen tiheään laitetut kattoruoteet. Niiden alla oli vanha pärekatto, joka sekin piti poistaa, ennen kuin päästiin arvioimaan vuodon aiheuttamia rakenteellisia vaurioita. Jos urakoitsija olisi tyytynyt vain vaihtamaan uuden kattopellin vuotavan tilalle, talon kostuneet hirsirakenteet olisivat vähitellen painuneet ja lopulta talon korjaaminen olisi ollut taloudellisesti mahdotonta.

Ljunghedan korjaaminen on taloudellinen haaste. Tällä hetkellä kaikkien kulttuurikohteisiin avustuksia myöntävien tahojen rahahanat ovat kiinni ja koska myös kunnat ovat joutuneet säästämään kaikesta, rahaa ei ole. Edes museovirasto ei myöntänyt avustuksia suojelemansa, Eliel Saarisen piirtämän arvotalon pelastamiseen. Tämä tarkoittaa, että rakennusliikkeet joutuvat tyytymään siihen, että saavat palkkansa, kun nuorisoseuraa saa kerättyä rahaa jostakin.

Verkkonummen toimitus on sitä mieltä, että moinen yritystoiminta on paitsi merkittävä kulttuuriteko, josta kirkkonummelaiset saavat olla kiitollisia, myös lastensuojelua, sillä Ljunghedassa toimii päiväkoti. Yritystoiminnan kannalta yli 100 000 euron odottaminen ilman tietoa sen maksamisajasta on kuitenkin sen verran suuri satsaus kulttuurin ylläpitoon, että toimituksen uteliaisuus heräsi: oli pakko ottaa yhteyttä pääurakoitsijaan ja selvittää, mistä oikein on kysymys.

Kattojen korjaaminen geeneissä

Kirkkonummen Pelti oy on rakentanut kattoja kirkkonummella ja lähikunnissa jo 16 vuotta. Oikeasti vuosia on paljon enemmän, sillä yrityksen omistavat Christian Sinclair ja hänen isänsä Rabbe Eklund, jotka tekivät yhdessä töitä jo ennen yhteisen yrityksen perustamista. Christian Sinclair oppi kiipeilemään katoilla jo pienenä poikana isoisänsä Erich Eklundin apuna: sama peltiseppien perhe on pitänyt huolta lähiseudun pelleistä jo 60 vuotta.

Christian Sinclair tähtäsi alun perin alemmas kuin isänsä ja isoisänsä: hän meni ammattikouluun rakennuslinjalle. Koulu jäi kuitenkin kesken, sillä työt katoilla kutsuivat ja veivät vähitellen mukaansa. Sen verran alempien kerrosten rakentaminen jäi kuitenkin veriin, että nykyisin Kirkkonummen Pelti ja Rakennusliike J. Karjalainen tekevät yhdessä melkein mitä vain katosta perustuksiin ja porrasten valuihin.

Kulunut vuosi ei ole oikein suosinut katontekijöitä: talvi oli pitkä ja kevät on ollut tavallista hiljaisempi. Työtä tosin on riittänyt, mutta aiemmin tavaksi tullut kiire on hellittänyt. Kattotöissä käy yleensä kuitenkin niin, että hiljaisemman kauden jälkeen tulee aina kiire: vuotavien kattojen korjaamista kun ei voi lykätä kovin pitkää aikaa, vaikka raha olisi kuinka tiukalla. Koska yrittäjien periaatteena on ollut jo vuosia ottaa yrityksestä vain sen verran rahaa kuin on välttämätöntä, yrityksellä on onneksi puskuri sekä hiljaista kevättä että kulttuuritekoja varten.

Sinclairin yrityksessä työskentelee pojan ja isän lisäksi neljä muuta työntekijää katoilla ja yksi toimistossa. Fredrik Ehrnrooth, Daniel Ljungqvist, Pasi Wikström ja Topi Sahlström ovat sen verran hyviä työntekijöitä, että Sinclair maksaa heille mieluummin tunti- kuin urakkapalkkaa. Se merkitsee kyllä yrittäjälle ylimääräistä riskiä, mutta toisaalta hyvistä työntekijöistä huolehtiminen - niin vanhanaikaista kuin se tuntuu olevankin – on hyvä keino pitää yllä työn laatua.

Erityisen tyytyväinen Christian Sinclair on uusimpaan työntekijäänsä, assistentti Monica Österbergiin, koska hänen olemassaolonsa vapauttaa Sinclairin tietokoneen kahleista kiipeilemään taas katoilla. Hetken aikaa näytti jo siltä, että Sinclair oli tuomittu sisätöihin: vuosikymmenten aikana suurin muutos peltisepän työssä on ollut paperityön lisääntyminen.

Nykyiset urakkasopimukset ovat pienen romaanin mittaisia ja sopimusten kirjoittamisen lisäksi on laskettava tarjouksia. Kun asiakkaita on kolmekin sataa vuodessa, paperitöihin ja puhelimessa puhumiseen menee valtavasti aikaa. Lisäksi tulevat vielä työnantajavelvollisuudet, alv-tilitykset ja kaikki muu yrittäjiä piinaava lisätyö, joka vie aikaa siltä, mitä yrittäjä alun perin kuvitteli tekevänsä – niin kuin esimerkiksi rakentavansa kattoja.

Toinen asia, joka on vuosien varrella muuttunut, on työturvallisuus. Säädökset ovat sangen tiukat. Onneksi Kirkkonummen Pelti on säästynyt onnettomuuksilta.

Eniten Christian Sinclair nauttii työssään sen monipuolisuudesta: erilaisten toimeksiantojen tekninen monimuotoisuus, tarjousten laskeminen, ihmisten tapaaminen ja esimiehenä toimiminen tuovat päiviin mukavaa vaihtelua ja sopivasti haasteita. Liian tylsistä ja yksinkertaisista hommista Sinclair ei aina haluaisi edes tehdä tarjousta.

Kotona Sinclairia odottavat yrittäjävaimo ja kaksi lasta. Perheen myötä kuumailmapalloharrastus on jäänyt ja lentolupakirja mennyt vanhaksi, mutta moottoripyöräilystä ei sentään ole tarvinnut luopua. Vaaralliset työt tuntuvat vaativan vaarallisia harrastuksia. Salaisuus on siinä, että ymmärtää riskit ja tietää mitä tekee – sillä etenkin kattotöissä tyhmästä päästä kärsisi varmasti koko ruumis.

Kommentit (4)Add Comment
...
Kirjoittanut kiitollinen, nöyrä kuntalainen, 13.05.2013
"Ljunghedan korjaaminen on taloudellinen haaste." = Ljunghedan korjaaminen on pohjaton kaivo.

Toivottavasti päiväkotilaiset eivät ole saaneet terveyshaittoja vuosien varrella ja rakennusta ei tarvitse laittaa käyttökieltoon kun kattoremppaa tehdään ja sen lopullista valmistumista odotetaan lähivuodet.

Pääasia lienee että ammattimiehet ovat asialla ja kunta osallistuu vuosittain kymmenillä tuhansilla euroilla Palvelutuotannon lautakunnan kautta yhdistyksen avustuksiin joilla katto korjataan. Ehkä siinä menee 5-10 vuotta mutta kyllä se sieltä. Muutamat konsertit ja myyjäiset siihen sivuun niin summa saadaan kasaan!
...
Kirjoittanut mamma, 14.05.2013
Onneksi Kirkkonummella on sen verran fiksua ja rakennuskulttuuria ymmärtävää populaa, että noin hienoa historiallista taloa ei nyt jätetty mätänemään. Hienoa.
...
Kirjoittanut ihana, 15.05.2013
Ljungheda on niin hieno rakennus, että se ansaitsee suojelunsa!
...
Kirjoittanut Mårten Bondestam email Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , 16.10.2013
Ilmeisesti pitää nyt keksiä jokunen kongressi joka kertaheitolla maksaa korjauksen.
Talon hienous sallisi arvokkaan kongressin pitämisen.

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
 

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.104 sekunnissa.