Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Verkkonummi.fi - Kirkkonummi
Etusivu Urheilu Urheilutapahtumat Hauska laji, puuttuu vain yleisö

Hauska laji, puuttuu vain yleisö

Sähköposti Tulosta

Mastossa - Upinniemi - Verkkonummi.fi

Kirkkonummella on kuluneella viikolla kilpailtu meri-5-ottelun Pohjoismaiden mestaruudesta. Kisat olivat avoimet ja miesten sarjan kävi voittamassa puolalainen Jacek Sliwinski, mutta naisten sarjassa suomalaiset saivat kaksoisvoiton: parin viikon päästä Brasilian MM-kisoihin lähtevä Mari Lindström voitti melko ylivoimaisesti ja toiseksi tuli Jenna Säkkinen. Miesten sarjassa paras suomalainen oli neljänneksi sijoittunut Petri Lehtinen.

Meri-5-ottelu on sotilaslaji ja rankka sellainen. Siksi on ymmärrettävää, ettei laji ole saavuttanut suurta suosiota. Olisi kuitenkin toivottavaa, että tv-mediat huomioisivat joskus tämänkin urheilumuodon. Se on nimittäin erittäin hauska ja erittäin mielenkiintoinen yleisölaji. Sen lisäksi suomalaiset ovat pärjänneet lajissa mainiosti: meillä on 5-kertaiset maailmanmestarit sekä naisissa että miehissä.

Meri-5-ottelu koostuu kahdesta uintilajista, kahdesta juoksulajista ja merimiestaidosta. Ensimmäinen laji on estejuoksu, joka on jotain aivan muuta kuin yleisurheilukentillä juostava sukulaislaji: Esteiden yli kiivetään, hypitään, riiputaan, ryömitään, keinutaan ja hypitään, ellei sitten niiden ali ryömitä. Rata on 305 metriä pitkä ja sillä on kymmenen estettä.


este - Upinniemi - Verkkonummi.fi

Seuraava laji on hengenpelastusuinti. Lajissa uidaan työasussa, sukelletaan pituussukellusta, sukelletaan pelastettava ja erittäin painava nukke altaan pohjasta ja kuljetetaan sitä. Tehtävät ovat sen verran rankkoja, että lajin huiput ovat lähes poikkeuksetta sukeltajia, joiden kunto ja uimatekniikka on huippuluokkaa.

Merimiestaitokisoissa kiivetään puosuntuolilla mastoon, kiskotaan märkää ja painavaa köyttä vedestä, heitetään heittoliinaa ja soudetaan pujottelurataa ja siirretään poijuihin kiinnitettyä metalliketjua poijusta toiseen.

Esteuinnin nimi kertoo, mistä lajissa on kyse. Uima-altaassa suoritettavassa kilpailussa on 125 metrin pituinen rata ja kuusi erilaista estettä.


Juoksukisa - Upinniemi - Verkkonummi.fi

Amfibio-ampumamaastojuoksussa on kahden ja puolen kilometrin mittainen rata, jonka varrella on erilaisia tehtäviä ampumisesta ja kranaatin heitosta melontaan.

Jokaisessa lajissa suoritusaika muutetaan pisteiksi. Virheellisistä tehtäväsuorituksista saa rangaistussekunteja, jotka vähentävät pisteitä. Koska tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja koska hyvälläkin urheilijalla voi monimutkaisissa tehtävissä tulla virheitä, kilpailijat saattavat olla vahvoja joissakin lajissa, mutta menettää pisteitä toisissa. Siksi kisat ovat jännittäviä loppuun saakka.

Historiaa, jossa Kirkkonummellakin on sijansa

Laji kehitettiin 1940-luvun lopussa Italiassa merivoimien erikoisjoukkojen kunnon ylläpitämiseksi. Sittemmin lajia on harrastettu useissa eri maissa vaihtelevalla innolla. Suomeen ja Upinniemeen laji rantautui 80-luvun alkupuoliskolla.

Lajin kehitystä on haitannut se, että moni huippumaa on yhtäkkiä jättäytynyt lajista pois: USA, Venäjä, Italia ja Norja pärjäsivät lajissa loistavasti, kunnes lakkasivat osallistumasta. Toisaalta tilalle on tullut esimerkiksi Puola, jonka miesjoukkueesta kaksi oli kolmen parhaan joukossa Upinniemen kisoissa.


Pujottelu - Upinniemi - Verkkonummi.fi

Ailahtelevaisuus johtunee armeijan luonteesta: jos merivoimien komentajaksi sattuu tulemaan henkilö, jota laji ei kiinnosta lainkaan, lajin harrastajat, joista suurin osa on ammattisotilaita, vaihtavat lajia, kun käsky käy.

Suomessa merivoimien ylin johto on toistaiseksi ollut lajille uskollinen. Kommodori Aarnio on itse kilpaillut lajissa 80-luvulla ja Upinniemessä työskennellyt Ari Tiainen on itse pärjännyt lajissa mainiosti ja ollut lisäksi maailmanmestaruuden voittaneen, Kirkkonummella asuneen Sami Sorrin valmentajana. Upinniemessä järjestettiin myös lajin MM-kisat vuonna 2007.

Jos ja kun Upinniemessä järjestetään jälleen lajin kilpailuja, Verkkonummen päätoimittaja suosittelee yleisöksi ryhtymistä lämpimästi kaikille kuntalaisille. (Ja se on paljon se, sillä päätoimittaja suhtautuu penkkiurheiluun jos mahdollista vielä vastentahtoisemmin kuin urheilemiseen omin voimin.)

Kommentit (3)Add Comment
...
Kirjoittanut vaari, 20.06.2013
Voi kun tälläisia tapahtumia markkinoitaisiin paremmin. Mieluustihan noita katsoisi jos tietäisi missä ja milloin.
...
Kirjoittanut # Joppe Joutomies, 21.06.2013
"Ailahtelevaisuus johtunee armeijan luonteesta: jos merivoimien komentajaksi sattuu tulemaan henkilö, jota laji ei kiinnosta lainkaan, lajin harrastajat, joista suurin osa on ammattisotilaita, vaihtavat lajia, kun käsky käy"

- Ihan kaikkea ei armeijassakaan voi käskeä. Meri-5 ottelua harrastetaan harrastuspohjalta, ei käskettynä tehtävänä.

"jonka varrella on erilaisia tehtäviä ampumisesta ja granaatin heitosta melontaan"

- heitettiinkö granaattia (mineraali) vai kranaattia (ase)?

...
Kirjoittanut Toimitus, 22.06.2013
Kiitos, Joppe, korjauksesta!
Mitä tulee meri-5-ottelun harrastamiseen, analyysi lajin ailahtelevaisuudesta oli harrastajan, ei toimittajan. Lajia toki harrastetaan vapaaehtoisesti, mutta lajin huipulla olevat ammattisotilaat käyttävät Suomessa noin kolmanneksen työajastaan leireihin ja kilpailumatkoihin. Luultavasti myös muunmaalaiset huiput tarvitsevat suurin piirtein yhtä paljon harjoitusaikaa. Siihen taas tarvitaan komentajan myötämielisyyttä - jota ei kaikilta komentajilta ilmeisesti löydy.

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 22.06.2013 11:26 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0645 sekunnissa.