Talousverkko: Mikä on Euroopan vakausmekanismi, josta kaikki puhuvat?

08.04.2011 14:47  Kirkkonummi
Tulosta
Euro - Eurooppa - Verkkonummi.fi
Kirkkonummi.
Mediassa ja vaalipaneelipöydissä käydään kiihkeää keskustelua siitä, miten Euroopan vakausmekanismiin (EVM) oikein tulisi suhtautua. Ahneita pankkiireja ja holtittomia eteläeurooppalaisia syytetään kunnollisten suomalaisten veronmaksajien kukkarolla käymisestä ja entisiä ja tulevia poliitikkoja siitä, että he lahjoittavat rahojamme muulle Euroopalle. Keskustelussa menevät sekaisin väliaikaiset ja pysyvät järjestelyt sekä pääomat ja takaukset, eikä kenelläkään ole varmaa tietoa seurauksista, toimimme sitten niin tai näin.

Kansalaisen - ja äänestäjän - ongelma on siinä, että keskustelu ja kirjoitukset ovat joko uskomusten tasolla tai täynnä niin vaikeita termejä, ettei kauppakorkeakoulua käymätön voi niitä ymmärtää. Luvut vain ovat niin huikean suuria, että hirvittää: Suomen valtion EVM-osuus on 12,579 miljardia euroa pääomat ja takaukset mukaan lukien eli se vastaa neljännestä valtion vuotuisesta budjetista. Näillä summilla pitäisi jo tietää, mistä oikeasti on kysymys, ennen kuin ratkaisuja tehdään vaaliuurnilla ja kabineteissa.

Euroopan vakausmekanismista, sen toimivuudesta ja tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Erilaisten näkökantojen arvioiminen edellyttää kuitenkin käsitteiden tuntemista. Verkkonummen toimitus tapasi valtiovarainministeriön vakausyksikön neuvottelevan virkamiehen Ossi Leppäsen, joka ystävällisesti suostui selittämään, mistä oikein on kysymys. Jos olisin kysynyt asiaa joltain muulta taholta, saamani vastaukset olisivat tosin voineet olla erilaisia. Toimituksen tietotaito ei riitä kyseenalaistamaan. Lukijat saavat tehdä sen ihan itse.

Miten tähän jouduttiin?

Talouden kriisit ovat viime aikoina muuttaneet muotoaan niin kiivaassa tahdissa, että on palattava lähihistoriassa hieman taakse päin ja selvitettävä, mihin kriisiin Euroopan vakausmekanismilla haetaan apua.

Tämänkertaisen kriisin syitä pitää etsiä monilta tahoilta: liian suuriksi paisuneista velkamääristä kaikkialla ja talouden kaikilla sektoreilla, kasvun ja varantojen epätasaisesta kerääntymisestä ja talouspolitiikan virheistä monissa maissa. Kriisin alkusysäys tuli amerikkalaisista pankeista, jotka luotottivat holtittomasti asuntokauppaa. Asuntojen hintakuplan puhjettua Yhdysvalloissa koko sen pankkijärjestelmä joutui kriisiin, jonka vaikutukset siirtyivät hyvin nopeasti Eurooppaan.

Pankkijärjestelmän kriisiä seurasi talouden taantuma ja siitä valtioiden kriisi: Jo valmiiksi ylivelkaantuneiden valtioiden talous ei enää kestänyt lisävelanottoa ja kasvaneita korkomenoja. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden luottamus näiden valtioiden kykyyn hoitaa velkojaan romahti, minkä seurauksena luokituslaitokset laskivat usean valtion riskiluokituksia. Luokituksen huonontuminen tarkoitti, että rahoitustahot pitivät annettujen lainojen riskiä aiempaa korkeampana, mitä kompensoitiin korottamalla lainojen korkoja. Tästä luonnollisesti seurasi, että kriisivaltioiden talous ajautui entistä huonompaan tilaan.

Koska Euroopan talousalue on yhteisen valuutan ja koko alueella toimivien rahoitusjärjestelmien vuoksi altis tartunta- ja kerrannaisvaikutuksille, muut euromaat päättivät vastentahtoisesti mutta vastuullisesti rientää ensimmäisenä pulaan joutuneen Kreikan avuksi. Pelättiin näet, että uppoava Kreikka veisi mukanaan useita rahoittajatahoja, joita olivat pankkien lisäksi eläkerahastot, vakuutusyhtiöt ja yksityiset sijoittajat ja että hallitsematon kriisi leviäisi.

Rahoitusjärjestelmät ovat luotottaneet toisiaan ristiin. Jos yksi joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, muutkin joutuvat. Jos luottamus järjestelmän toimivuuteen katoaa, järjestelmä lakkaa toimimasta. Tämä vaikuttaa meistä jokaiseen: Jos pankit ja muut rahoittajat pelkäävät menettävänsä rahojaan, ne eivät lainaa niitä ulos tai lainaavat niitä hyvin korkeilla koroilla. Tämä tarkoittaa, että yritykset eivät voi investoida eivätkä saa mistään kriisirahoitusta. Tämä puolestaan tarkoittaa talouden hidastumista, yleisen epävarmuuden lisääntymistä, kuluttajien kulutusinnon katoamista, yritysten konkursseja, työttömyyttä ja asuntolainojen korkojen nousua. Lyhyesti sanottuna: taantumaa ja sen pahempaa muotoa, LAMAA.

Kreikasta Irlannin kautta Portugaliin

Niinpä Euroopan eurovaltiot päättivät auttaa Kreikkaa, jotta välttyisivät yli Unionin pyyhkivältä konkurssiaallolta. Kreikalle lainattiin rahaa Kreikan ja muiden valtioiden kahdenvälisillä sopimuksilla. Suomi on toistaiseksi lainannut Kreikalle 790 miljoonaa euroa ja vielä noin 690 miljoonaa on luvattu. Rahat on tarkoitus saada Kreikalta takaisin, jopa korkojen kanssa. Toiset uskovat siihen, toiset eivät.

Kreikan tilanne sai rahoitusmarkkinoiden toimijat suuntaamaan katseensa myös muihin pahoin velkaantuneisiin euromaihin. Jotta mahdollisesti pulaan joutuneita euromaita voitaisiin auttaa systemaattisemmin ja varmistaa mahdollisimman laaja osallistuminen tuen antamiseen, euromaat päättivät perustaa ERVV eli Euroopan rahoitusvakausvälineen. Sen tarkoitus on estää euromaiden velkataakan ja korkomenojen kasvaminen niin korkeiksi, että ne muodostuisivat kriisivaltioille ylivoimaisiksi. ERVV:n tukiluottoihin liittyy ankara talouskuri, jonka arkkitehteinä ovat IMF ja EU. Järjestelmä luotiin nopeasti ja se lakkaa toimintansa kesäkuussa 2013.

ERVV toimii siten, että se ottaa hyvän luottoluokituksensa turvin edullista lainaa rahoitusmarkkinoilta. Tästä rahasta se sitten antaa hakijamaalle tukiluottoja, joiden korot ovat suuremmat kuin ERVV:n maksama korko, mutta oleellisesti pienemmät kuin kriisimaan kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla maksamat korot.

Toistaiseksi tähän järjestelmään on turvautunut vain Irlanti, joka on saanut ERVV:ltä 85 miljardin euron tukilainan. Nyt tuen hakijaksi on myös odotetusti ilmoittautunut Portugali, jonka tukimäärät noussevat hieman Irlannin lukuja korkeammiksi. ERVV:n lainaehtoihin, kuten jo aiemmin myönnettyihin Kreikankin lainoihin, liittyy tiukkoja vaatimuksia talouden tasapainottamiseksi ja monia valtioilta vaadittavia rakenteellisia uudistuksia, jotka parantavat näiden maiden kilpailukykyä.

ERVV toimii euromaiden takausten avulla. Se on pyytänyt Suomelta ja muiltakin euromailta takauksia 440 mrd. asti. Irlantiin tai nyt Portugaliin ei siis mene suoraan ensimmäistäkään suomalaisen veronmaksajan ansaitsemaa senttiä. Suoriin luottoihin tai takauksiin liittyy kuitenkin aina riskiä, olipa tuen muoto sitten kumpi tahansa.

Euroopan vakausmekanismi: väliaikaisratkaisusta pysyvään mekanismiin

Euroopan vakausmekanismi EVM, korvaa 2013 lakkautettavan ERVV:n. Toisin kuin pelkillä takauksilla toimiva väliaikainen rahoitusvakausväline, vakausmekanismi koostuu takausten lisäksi myös 80 miljardin euron pääomasta. Suomen osuus tästä pysyvästä rahastosta on 1.438 miljardia euroa, joka on tarkoitus maksaa neljän vuoden kuluessa vuosina 2013 - 2016. Tämän lisäksi Suomi antaa takauksia ja ehdollisesti luvattavaa pääomaa 11.141 miljardia. Yhteensä vastuiden summa siis on 12,579 mrd euroa. Saksan osuus maksuista on yli 190 mrd €.

Kaikkiaan EVM:n käyttöön tuleva pääoma on 700 mrd €. Pääoma on tarkoituksella rakennettu niin suureksi, että se riittää takaamaan EVM:lle pääsyn rahoitusmarkkinoille ja sen oman korkotason pitämisen siedettävän alhaisena kaikissa olosuhteissa.

Vakausmekanismi ei lahjoita rahoja kriisimaille, kuten eivät muutkaan rahoittajat. Sen on tarkoitus lainata rahaa ja periä lainoistaan myös korkoja. Lainoihin liittyy tiukka ehdollisuus, joka tähtää kriisivaltioiden talouksien tervehdyttämiseen ja aikaa myöten velkojen vähenemiseen. Tarkoitus on estää vastaisuudessa valtioiden vastuuton velaksi eläminen, holtiton rahankäyttö ja tietojen vääristely.

Rahoittajien vastuun kasvattaminen

Tarve pitää Euroopan valtioiden taloudet pystyssä on looginen ja ymmärrettävä, mutta tavallista veronmaksajaa ärsyttää se, että sijoituksistaan korkoa saavat rahoitustahot eivät tunnu lainkaan joutuvan vastuuseen huonoista sijoituksistaan. Valtiot ovat rahoitusjärjestelmän vankeja: ellemme maksa niiden luottotappioita, meille käy hullusti. Rahoittajat sen sijaan saavat tehdä huonoja päätöksiä ja maksaa johtajilleen huikeita bonuksia ilman pelkoa seurauksista. Erityisesti suomalaisten on vaikea niellä tätä.

Suomalaisten vaatimuksesta Euroopan vakausmekanismiin suunnitellaankin uusia elementtejä sijoittajavastuun toteuttamiseksi. Suomen aloitteesta valtioiden velkapapereihin lisätään vuoden 2013 puolen välin jälkeen ns. yhteistoimintalausekkeet, joilla sijoittajat asetetaan samaan riviin, ei jonoon, mahdollisessa velkasaneeraustilanteessa. Tämä on välttämätön edellytys sille, että hallittua velkasaneerausta voi vakavasti harkita.

Pankkien vastuuta korostetaan monin tavoin; niiden velkavipua rajoitetaan ja johdon palkkioihin asetetaan rajoitteita. Pankkivalvontaa varten on jo luotu uusi valvontajärjestelmä: EBA (European Banking Authority), joka avustaa kansallisen tason valvojaa, jolla edelleen säilyy päävastuu valvonnassa. Erityisen tärkeä pankkisektorin vakauden näkökulmasta on pankkien oman pääoman vaatimusten nostaminen maailmanlaajuisesti nykyisestä 8 %:sta noin 12 %:in ja useissa maissa sitä huomattavasti korkeammaksikin. Muutokset ovat niin läpikäyviä, että myös ne on toteutettavissa vain riittävien siirtymäaikojen puitteissa.

Sijoittajien vastuu on periaatteessa voimassa koko ajan, mutta vastuun toteuttamista lisääviä mekanismeja ei vielä ole luotu. Niiden pitäisi kuitenkin tulla asteittain voimaan myöhemmin. Valtion velkaan sijoittavien vastuun toteutumista parannetaan edellä mainituilla yhteistoimintalausekkeilla. Pankkisektorin rahoittajien ja sijoittajien vastuuta lisäävien menettelytapojen selvittely on vielä kesken.

Suomen rooli

Medioissa on ihmetelty Suomen uutta kapinallista roolia Euroopan Unionissa. Valtiovarainministeriön virkamiehet eivät uudesta roolistaan häiriinny: jos Eurooppaan saadaan ujutettua edes hiukan suomalaista säntillisyyttä, edessämme voi olla valoisampi tulevaisuus. Liiasta velkaantumisesta on tarkoitus langettaa valtioille sanktiomaksuja, pankeille lisää pääomavaatimusta, ja asunto- ja kiinteistökuplille parempaa seurantaa ja ajoissa tehtäviä korjaavia toimenpiteitä.

EVM:N osalta Suomi pitää esillä vaatimusta saada vakuuksia EVM:stä tukea saavien maiden veloille, esimerkiksi tuensaajien tulovirtaa vakuutena käyttäen. Menettely poikkeaa normaalista valtion velanoton periaatteesta, mutta niin poikkeavat nyt käyttöön otetut tukitoimetkin. Se antaa oikeutuksen pitää ajatusta yllä, eikä suinkaan haudata asiaa.

Talousjärjestelmä on siitä omituinen juttu, että se toimii parhaiten, jos siihen uskoo. Toivokaamme siis, että eurooppalaiset poliitikot ja sijoittajat ovat uskossaan vahvoja ja EVM riittää ylläpitämään heidän uskoaan. Muuten meidät hukka perii. Tai sitten ei.

Viimeksi päivitetty ( 08.04.2011 15:20 )