Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Tapahtumat Harrastekurssit Vannetanssi aiheuttaa riippuvuutta

Vannetanssi aiheuttaa riippuvuutta

Sähköposti Tulosta
Huuppaus-Noora  - Verkkonummi.fi
Kirkkonummi.
Virallisesti se on vannetanssia. Alkuperäinen mini on hoopdance eli hoop eli hooppaus. Veikkaan kuitenkin että huuppaukseksi se muuttuu, kunhan yleistyy, sillä suomalaisilla on tapana kirjoittaa sanat niin kuin ne lausutaan. Mutta oli laji nimeltään mikä tahansa, se on sen verran hauskaa, että se aiheuttaa riippuvuutta.

Näin kävi ainakin Noora Tiaiselle, ja vielä aika nopeasti. Nooran huuppausta harrastava ystävä Merilei (huuppausnimeltään MoodforHoop) lähetti hänelle linkin, jonka musiikin, tanssin ja vanteen yhdistelmälle Noora syttyi välittömästi. netistä löytyvien hoopdance-videoiden innostamana Noora ryhtyi perehtymän lajin saloihin yhdessä sisarensa Riikan kanssa. Lajin Suomeen tuoneen Hoop-a-trixin huuppausta voi käydä katsomassa Youtubessa.

Hoopdance on saanut alkunsa joskus 1990-luvulla Yhdysvalloissa. Se oli osa klubikulttuuria, undergroundia. Hoopdance-innostuksessa yhtenä tekijänä oli bändi nimeltä String Cheese Incident, joka heitteli yleisölle vanteita saadakseen heidät tanssimaan ja yhdisti huuppauksen myös lavaesityksiinsä. Klubeilta huuppaus levisi vähitellen klubien ulkopuolellekin ja muuttui samalla kunnialliseksi, kun harrastajilla oli enemmän vaatteita päällään.

Hoopdance on luonnollisesti saanut paljon vaikutteita sekä sirkuksen että naisvoimistelun vannetekniikoista. Se eroaa kuitenkin niistä vapaamuotoisuutensa ansioista: vannetanssissa ei voi tehdä "vääriä" liikkeitä. Huuppausta voi myös harrastaa minkä musiikin tahdissa ja minkä tanssisuuntauksen inspiroimana hyvänsä. Tyyli on vapaa - mutta tietty tärkeä.

Lajiin tutustumista seurasi Nooran ja Riikan elämässä intensiivinen vaihe uimahallin liikuntasalissa. (Noora on osakkaana uimahallin kahviota pyörittävässä yrityksessä ja viettää enimmän osan ajastaan myymällä meille pääsylippuja uimahalliin.) Tytöt harjoittelivat Youtuben avulla tunnin toisensa jälkeen erilaisia liikkeitä ja rakensivat omaa ohjelmaa.

Huuppaus ei tuntunut raskaalta, mutta seuraavana päivänä tiesi harjoitelleensa: kyljet, vatsa, selkä ja reidet viestivät saaneensa ehdottomasti riittävän annoksen liikuntaa. Mutta vanteen kanssa tanssiminen oli niin innostavaa ja haastavaa, että kipeistä lihaksista huolimatta seuraavatkin illat kuluivat salilla. Koskaan aikaisemmin Noora ei ollut harrastanut intohimoisesti mitään lajia pidempään, mutta huuppauksen kanssa illat muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Nyt on kulunut jo puolitoista vuotta, eikä vanne ole saanut olla rauhassa.

Noora ja Riika rupesivat pitämään ystävilleen huuppaussessioita uimahallin nurmikolla, kun Huuppaussiskot   - Verkkonummi.fi

kevät lämmitti ilmaa tarpeeksi. Huuppausinnostus tarttui muutamaan muuhunkin. Ja toivottavasti tarttuu tänä syksynä vielä useampaan, sillä Noora alkaa pitää hoopdance-alkeiskurssia Actia Sport Centerissä 14.9. alkaen klo 19.00. Kurssi on tarkoitettu noin 10 - 100 -vuotiaille: vanteet ovat sen verran suuria ja painavia, etteivät ihan pienimmät kykene niitä turhautumatta käsittelemään.

Noora kuitenkin korostaa, että muuten laji sopii kaikille kokoon, ruumiinrakenteeseen, ikään tai sukupuoleen katsomatta ja asukin on vapaa, kunhan se on mukava. Vanteen paino tekee lajista hauskan lisäksi myös tehokkaan kuntoilumuodon, joten jos joku haluaa päästä kaloreista eroon hilpeässä tunnelmassa, huuppaus sopii hänelle mainiosti.

Kiinnostuneet voivat lähettää viestin sähköpostitse osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja ilmoittautua mukaan. Lisää tietoa voi etsiä myös Nooran sivuilta.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 13.09.2011 16:35 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0639 sekunnissa.