Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Verkkonummi.fi - Kirkkonummi
Etusivu Pääkirjoitukset Päätoimittajan kesäkirje

Päätoimittajan kesäkirje

Sähköposti Tulosta

Mäkitervakko - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Rakkaat lukijat, osa teistä on varmaan huomannut, että toimitus on ryhtynyt lomailemaan. Se tapahtui aiemmin, kuin oli suunnitelmissa, sillä toimitus siirtyi väliaikaisesti Pohjois-Hämeeseen pitämään suvulle täysihoitolaa, ja kuvitteli turhaan jaksavansa iltaisin vielä kirjoittaa juttuja Verkkonummeen. Nyt olen päättänyt lakata yrittämästä ja pitää kesäloman ensimmäistä kertaa lehden historiassa.

Ennen lomalle lähtöä haluan kuitenkin vielä kertoa mukavan jutun kahdesta uudehkosta kirkkonummelaisesta, jotka ovat rakastuneet kotikuntaansa ja päättäneet ilahduttaa kaikkia järjestämällä elokuussa kahden viikon mittaisen pop up kulttuuritapahtuman Kirkkonummen keskustassa. Tai oikeastaan he aikovat houkutella meidät järjestämään sen. Siksi asiasta on syytä kertoa vielä ennen toimituksen vetäytymistä sekä konkreettiseen että vertauskuvalliseen vintin siivoukseen.

Kirkkonummen Kipinä

Krista Petäjäjärvi ja Soile Kortesalmi ovat katselleet keskustan liiketiloja vähän eri silmällä kuin suurin osa meistä muista. Taiteilijat ovat nähneet niissä loputtomien mahdollisuuksien kentän: mitä kaikkea hienoa tiloissa voisikaan järjestää!

Kuvataiteilija, mediataiteilija ja elokuvantekijä Soile Kortesalmi ja teatterin ammattilainen ja performanssitaiteilija Krista Petäjäjärvi ihastuivat myös Kirkkonummen monipuoliseen kulttuuriosaamiseen. He tulivat ajatelleeksi, että jos tyhjät tilat saisi yhdistetty kirkkonummelaisten huikeaan osaamiseen ja kulttuuriseen aktiivisuuteen, voisimme saada yhdessä aikaiseksi jotain kokemisen ja muistamisen arvoista.

Niinpä aktiiviset naiset ryhtyivät hakemaan apurahoja ja käymään neuvotteluja tyhjien tilojen omistajien kanssa. Kunta myönsi apurahan pop up taidetapahtumalle, ja ainakin nyt näyttä siltä, että myös tila on järjestymässä: Entisen Seppälän tilan omistaja OP-Pohjola on suhtautunut kahden viikon taidehankkeeseen varovaisen myötämielisesti.

Kipinäksi ristitty sytyttävä hanke käynnistyy 16.8. ja jatkuu elokuun loppuun asti. Siitä tulee Kirkkonummen ja kirkkonummelaisten näköinen kulttuurinen kohtauspaikka. Kipinän voimakaksikko tarjoaa tilat, markkinoinnin ja organisoinnin – ja haalii toki laajasta kulttuurintäyteistä tuttavapiiristä myös esiintyjiä tarpeen vaatiessa.

Ajatus kuitenkin on, että Kipinä tarjoaa foorumin meille. Kuka vain voi pitää esitelmän, järjestää työpajan, konsertoida, esittää näytelmiä, järjestää paneelikeskustelun tai vaikkapa monologin, pistää tanssiksi ja pyytää ohikulkijoita mukaan. Pop up art house on foorumi ja kohtaamispaikka meille kaikille.

On tuolla hullulta kuulostavalla idealla juhlallinen ja filosofinenkin määritelmä: se on "julkisen tilan haltuun ottamista ja taidetta yhteisöllisenä ja yhteiskuntaa kehittävänä tekijänä". Toisaalta sitä voi myös kutsua kirkkonummelaisiksi tekemässä yhdessä kaikkea kivaa ja mielenkiintoista.

Projektin juhlallinen tavoite "yhteisöllisyyden kehittäminen" taas tarkoittaa suomeksi sitä, että tutustumme toisiin kirkkonummelaisiin, huomaamme, että me pystymme yhdessä mihin vain ja ryhdymme käyttämään positiivista energiaa yhä rakkaammaksi muuttuvan kotikuntamme muuttamiseksi iloisemmaksi ja hauskemmaksi.

Jos projekti onnistuu – niin kuin se tietysti onnistuukin – taiteilijakaksikon on tarkoitus joko kehittää tapahtumaa edelleen tai viedä formaattia muillekin paikkakunnille – tai molempia.

Kipinä - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Jos siis haluat tuoda kvartettisi laulamaan tai järjestää isien ja poikien peli-illan tai tavauskilpailun tai opettaa vesivärimaalausta tai haikurunojen tekemistä tai jos sinulla on ystäviesi kanssa harjoiteltuna näytelmä tai satut omistamaan paljon katuliituja, ota yhteyttä Soileen tai Kristaan. Myös pop up kahvilan pitäminen luultavasti onnistuu tapahtuman puitteissa.

Jos et ole luova etkä hullu, mutta haluta tukea luovaa hulluutta, voit myös lahjoittaa yhteisprojektille mitä vain, mitä kuvittelet moisen tapahtuman tarvitsevan: maalarinteippiä, printtimustetta, siivousvälineitä, vesivärejä. Lainaankin tarvitaan yhtä ja toista: jos sinulla on kaapissasi käyttämätön projektori tai sopivat äänentoistolaitteet, hylätty läppäri tai vaikkapa sopivia jalkalamppuja, ojenna auttava kätesi.

Myös taloudellista tukea voi antaa: kaksikon kunnianhimoinen ajatus on kerätä mesenaatti.me -sivuston kautta rahoitusta nuorten omalle kulttuuritoiminnalle: ajatus on, että halukkaat nuoret voivat aikuisten avulla ja rahoituksen turvin toteuttaa toisilleen sellaista kulttuuria, oka heitä kiinnostaa: vaikkapa artistivierailuja tai mangapiirroskurssin. Tähän tarvitaan kuitenkin niitä mesenaatteja.

On hienoa, että joku antaa meille mahdollisuuden tehdä itse eikä vain toivoa muiden tekevän. Toivottavasti mahdollisimman moni tarttuu siihen ja kaikki muut tulevat ainakin katsomaan. Hiekkarannalla maatessa ja lomaa viettäessä on aikaa suunnitella mukavia kulttuuritempauksia.

Verkkonummi palaa asiaan viimeistään elokuun alussa, jollei jo aikaisemmin. Sitä ennen käykää tänäkin kesänä katsomassa lehden ensimmäisenä kesänä kirjoitetut uimarantajutut ja valitkaa itsellenne mieluisin uimaranta, sillä ihan varmasti helteet ovat alkamassa.

Soilen yhteystiedot: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kristan yhteystiedot: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

 

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 06.07.2014 12:54 )  

 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0658 sekunnissa.