Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kulttuuri Teatteri Ajat ovat kovat myös Evitskogissa

Ajat ovat kovat myös Evitskogissa

Sähköposti Tulosta

Evitskogin kyläyhteisö on taas saanut valmiiksi vuotuisen ihmisten ilahduttamisprojektinsa. Evitskogs revy Hårda tidar saa nauramaan sille, mikä normaalisti saa suuttumaan tai ahdistumaan. Tällä kertaa uusien näkökulmien löytämistä säestävät Beatlesin musiikki ja livebändi.

Kovat ajat koettelevat myös revy-jengiä. Kaikille ei ole enää varaa ostaa taukoevästä, joten osa ryhmästä jouduttiin ajamaan pois. Loput menevätkin sitten lakkoon, mutta onneksi kylällä on runsaasti virolaista työvoimaa hoitamaan lakkoilevien teatterilaisten hommia.

Säästötoimien lisäksi osansa hilpeästä kritiikistä saavat muun muassa kunnallisdemokratian tehottomuus, viranomaiskontrolli, yleisradio ja Kirkkonummen keskustan kaavoitus. Pankin palvelukulttuuria käsittelevä kohtaus ei valitettavasti ollut vitsi vaan pikemminkin draamadokumentti. Revyn jälkeen pankissa asioimiseenkin voi tosin suhtautua hilpeämmin ja kuvitella olevansa osa komediaa – tai tragediaa. Ulf Westerholmin käsikirjoituksen paras anti onkin siinä, että se avaa silmämme kovien aikojen hupaisalle puolelle. Jollet voi muuttaa maailmaa, opettele nauramaan sille.

Seurue oli selvästi nuorentunut: osa viime vuonna mukana olleista varttuneemmista näyttelijöistä oli jäänyt pois ja seurueen nuoriso-osasto oli saanut aiempaa enemmän vastuuta – ja myös esiintymisvarmuutta. Nuorten naisten (Anna Keto, Sanna Holmberg, Jessica Lodenius ja Roberta Eskola) laulunumerot sujuivat jo jännittämättä ja Olli Arokari näytteli mainiosti. Evitskogs Ungdomsförening alkaa muistuttaa ihan oikeasti nuorisoseuraa.

Myös mukana ollut vanhempi kaarti näytteli totuttuun tapaan mukaansatempaavasti. Vuosien varrella näyttelijät ovat kehittyneet lähes ammattilaisiksi, mutta heidän tukenaan onkin jo pitkään ollut erittäin ammattitaitoinen ja kokenut ohjaaja, näyttelijä Svante Martin.

Näytelmän kappaleita säestänyt bändi löytyi Lärkullan opiston pop ja rock linjalta Karjaalta. Evitskogin seurue on saanut bändin mukana vaikutteita ympäri Suomea, sillä bändin pojat ovat kotoisin Vaasasta, Pietarsaaresta, Ahvenanmaalta ja Tammisaaresta. Bändi soitti innostuneesti ja hyvin, loppua kohti koko ajan paremmin.

Bändin tavoin itse näytelmäkin pääsi täyteen vauhtiinsa vasta puoliajan jälkeen. Luultavasti parin viikon kuluttua revy on parhaimmillaan, kun alun jännityksestä on selvitty ja kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Näytelmän musiikista vastasi Pia Nygård, laulunohjauksesta Eija Orpana-Martin ja koreografiasta Sirpa Skog-Niemikallio. Lisäksi mukana on tuttuun tapaan ollut kymmeniä kyläläisiä, joiden panos buffetin, pysäköinnin ja monen muun käytännön työn hoitamisessa on ollut välttämätön revyn onnistumisessa.

Revyn merkitystä kylälle ja kyläläisille tuskin voi liioitella: kunnianhimoinen projekti, joka liimaa yhteen kymmeniä ihmisiä talven pimeimmiksi illoiksi, pitää koko kylää elossa. Revyn merkityksestä sen tekijöille voi lukea enemmän viime vuonna tehdyistä Verkkonummen haastatteluista.

Verkkonummi suosittelee kaikille retkeä Evitskogiin, kotikieleen katsomatta. Toimituksen kielitaito ei valitettavasti ole parasta a-luokkaa, mutta siitä huolimatta se riitti hyvin revyn seuraamiseen. Ymmärtämisen sijaan vaikeinta oli olla laulamatta mukana: ennen vanhaan osattiin tehdä loistavaa musiikkia!

Revytä kannattaa mennä katsomaan jo senkin takia, että ensi vuonna seurue pitää tauon revyiden teossa. Verkkonummen toimitus toivoo todella, että tauko ei muodostu vuotta pidemmäksi!

Revy-näytännöt:

la 1.2 klo 18.00
su 2.2 klo 16.00
la 8.2 klo 18.00
su 9.2 klo 16.00
la 15.2 klo 14.30 ja klo 18.00
su 16.2 klo 16.00
la 22.2 klo 14.30 ja klo 18.00
su 23.2 klo 16.00
la 1.3 klo 14.30 klo 18.00
su 2.3 klo 16.00
la 8.3 kl0 14.30 klo 18.00

Kommentit (1)Add Comment
...
Kirjoittanut Bodil Lindholm, 27.01.2014
Kiitos mukavasta palautteesta!

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 28.01.2014 15:19 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0679 sekunnissa.