Etusivu Kulttuuri Musiikki Ikuisen Vaivan Charmi

Ikuisen Vaivan Charmi

Sähköposti Tulosta
Ikuinen Vaiva - ajolähtörokkia KirkkonummeltaKirkkonummi.  Ikuinen Vaiva ei ole suurten joukkojen bändi - ei ainakaan vielä. Bändin uusi albumi 'Charmi' tuli levykauppoihin 17.6. Levy ei ole mikään helppo läpikuunneltava, eikä se välttämättä avaudu nettikuuntelulla tai Myspace- sivuston bittivirrasta imuroituja, äänenladultaan kehnohkoja mp3:sia Anttila-tason stereolaitteilla kuuntelemalla. Ei, tämä albumi vaatii kunnon ämyreitä ja tavallista enemmän volyymiä, jotta se aukeaa.

Charmi on miksattu siten, että kuulijan on sukellettava rullaavan heavyn pinnan alle, jotta laulajan ääni erottuu. - Kunnioittaen vanhan koulukunnan raskaan rokin äänimaisemia. Se tapahtuu helpoiten hieman kovemmalla volyymillä (ei luureilla!) tai jos on hienouksia käytössä, hakien studion tarkkaamon kuivahkoa soundimaailmaa. Sitten huomaa yhtäkkiä kuulevansa kitarariffejä ja bassokuvioita, joita ei hiljempaa soittaen tajunnutkaan, ja vasta nyt voi oikea kuuntelu alkaa. Ihan aavistus klariteettia lisää - vaikka pienen pienillä kaiuilla tehtyä vokalistin erottelua ilman äänen pintaan nostoa - kaipasin. Mutta silti: hei, tämä toimii!

"Suomeksi laulettu hevi tuntuu saavan nykyään heti 'Kotiteollisuus' -leiman, kun muutama tahti on ensimmäisestä biisistä kuultu."- kommentoi yhtyeen rumpali Arto Tolonen. Ikuista Vaivaa ei kuitenkaan kannata työntää tuohon lokeroon; Kotiteollisuus on suomipoppia verrattuna Ikuiseen Vaivaan, joka on selvästi lähempänä Radiopuhelimia, paitsi että on raskaampaa - ja tiukempaa otetta kuulijalta vaativaa. Siinä missä Radiopuhelimien taustassa kuuluu blues, funk ja punk, Ikuisen Vaivan taustalta tuntuu kuuluvan hardcore punk sekä metalliset sävyt, kuin myös rokahtavatkin elementit. Siivotaan ihan vähän vähemmäksi thrash metalia ja otetaan pois speed metal, ja siinä se alkaa olla. Ei progeilua tai hienostelevia tilutteluja, vaan suoraa painamista. Ja sitten ylläri: biisien todellinen tempo on lähempänä vanhempaa heavya kuin monen muun nykybändin. Pinnalle istutettu jyrisevä sointumatto panee odottamaan kovempaa vauhtia, vaikka se ei ole oikeastaan edes tarpeen.

Charmi- albumilla on yhtenäisyyttä ja aitoja heavyn, modernin metallin, punkin ja rockin anglosaksisia, kuin myös amerikkalaisia perinteitä kunnioittavia elementtejä yhdistettynä slaavilaiseen melankolisuuteen. Lyyrisellä puolella mentaliteetti on "hard coremainen suoruus tiettyyn pohjoiseen, pirulliseen sarkastisuuteen yhdistettynä". Heput halusivat löytää sopivia tempoja ym. -tasapainoa biisien välille, että albumin kokonaisuus hengittäisi hyvin. Näin kertoivat kitaristi-vokalisti Mikko Nissinen ja rumputyön taitaja Arto Tolonen, joiden kanssa tuli puhuttua paljon muutakin bändin treenikämpällä.

Albumin kaari ei silti yllä ihan sen loppuun: Muutama biisi on sen verran tuon kaaren ulkopuolella, että ne toimivat ihan itsekseenkin. Tällaisia ovat mm. I.R.C ja varsinkin albumin päätösraita Itkumuurari. Ihan sliipattu albumi ei myöskään ole. Levyllä jotkut osien vaihdot, riffit - äänenkäytöt hieman yllättivät, mutta toisaalta juuri niin sen pitää ollakin. Kyse ei ole AC/DC -ennustettavuudesta.

Hieman biiseistä: Satunnaiset ihmiset esittelee mitä tuleman pitää, riffit ovat aika herkkuja. Mustan taivaan ensimmäisten tahtien jälkeen sisääntuleva kitara saa otteeseensa lähes hypnoottisesti, ja choruksen jälkeinen sointukulku tuo jotenkin mieleen Sielun Veljet. Rosea Crux tulee sitten hard core -nurkasta, mutta mausteita on tässäkin brittiläisen Killing Joke-yhtyeen suunnilta. Hartaat: mennään tummaan sävyyn, paitsi että vokalistin ääni ei sukella ihan yhtä syvälle. Ei tarvitse, kun kuuntelee sanoja. I.R.C ja Itkumuurari ovat sitten kuin eri levyltä, edellinen soundien puolesta ja jälkimmäinen melodisuuden osalta.

Ihan pieleen eivät Verkkonummen tunnelmat menneet, miehet vahvistivat. Tarkoitus on tehdä omanlaista musiikkia, eikä sopia johonkin tyylisuuntaan. "Ei me niihin (genreihin) oikein sovita, eikä oikein olla ikinä niistä piitattukaan." totesivat Mikko ja Arto melkein yhtä aikaa. "Jos jotain pitää olla niin sitten raskasta tai vaihtoehtorockia."

Mitä omanlainen musiikki on? Taustat tulevat tietysti siitä mitä on itse aikoinaan kuullut kasvaessaan: "Siekkarit, Black Sabbath, Thin Lizzy, Nick Cave and the Bad Seeds, Paradise Lost, The Exploited ja Neil Young, sekä joskus kauan sitten kauan sitten kuunnellut ulkomaiset Thrash- sekä asennemetallibändit tyyliin Helmet, Entombed ja Machine Head." sanoi Mikko. Slayer oli Artolle aikanaan kova nimi, ja on vieläkin. Verkkonummen vertaus Radiopuhelimiin sai heput myhäilemään.

Miten Ikuisen Vaivan biisit sitten syntyvät? Joskus nopeasti, mutta harvemmin Ikuinen Vaiva - ajolähtörokkia Kirkkonummeltaniin. Usein jossakin syntyy kitaralla sävel- tai sointukulku, riffi, joka ei tunnu sopivan tähän, ja pannaan lepäämään joksikin aika. Samoin käy toiselle riffille. Sitten niitä on yhtäkkiä kasa, ja jotkut aiemmin syrjään työnnetyistä ja juuri hetki sitten syntyneistä toimivatkin yhteen, ja niiden ympärille alkaa kerääntyä tavaraa. Mikon lisäksi Arto tekee myös riffejä ja sävelkulkuja yhtyeelle. Mutta ei Ikuinen Vaiva mikään riffikokoelma ole. Kaiken on toimittava kunnolla yhteen, eikä mitään kikkailuja biiseihin laiteta - ei vaikka se tuntuu olevan monien hevibändien mielestä välttämätön osoitus soittotaidosta. "Itte täytyy luottaa omiin mieltymyksiin, ja tehdä omilla taidoilla oman näköistä musiikkia." totesi Arto.

Charmi albumi alkoi syntyä vähitellen kesän 2008 jälkeen, kun Arto muutti kaukaa pohjoisesta Leppävaaraan. Vielä nytkin Sami Haarahiltunen (basso) ja Vesa Lähteinen (kitara) tulevat treeneihin ja keikoille Hämeenlinnasta, mutta "tuohan nyt on ihan lyhyt matka" nauroivat Mikko ja Arto (tietäen sen tulevan lehteen). "Itse asiassa jo kesällä 2008 syntyivät Charmi-albumin biiseistä ekat demot," muistellaan otsat rypyssä. Levyteon aika oli sitten lopulta niin intensiivistä, jonka seurauksena on hyvin luonnollista, että yhtye alkoi odottaa taas innolla oikeita treenejä. "-tunsi suurta helpotusta, kun se aika sitten koitti."- komppaavat Mikko ja Arto toisiaan (Vaikka on bändillä kiertue menossa ja kovin puserrus siinä heinäkuussa edessä, huomaa Verkkonummi).

Mites tuo rentoutuminen? Kuluuko keikoilla alkoholia? "Nuo alkoholihuurut lavalla esiintyviltä bändeiltä ovat aikalailla menneen maailman juttuja oikeastaan melkein kaikkien bändien kohdalla," sanoo Mikko. "Suurimmalla osalla bändeistä on keikkasopimuksissa pykälät jotka sanovat, että jos haluat soitosta palkkion, alkoholin ja muun kanssa ei pelleillä esiintyvänä artistina," Arto muistuttaa. "Ja onhan tässä ihan vähän toiveena, että joskus tämä vielä toisi leivänkin. Alkoholilla menee vain luotettavuus ja maine, ja tulee huonoja keikkoja. Me ainakin halutaan, että ne jotka on tulleet meitä kuulemaan saavat kuulla kunnon keikan eikä mitään räpellystä", niittaa Mikko. Selväksi tuli.

Ikuinen Vaiva on:

Arto Tolonen: rumputyö
Mikko Nissinen: Särötetty ja akustinen kitara, laulu ja metakka
Sami Haarahiltunen: basso
Vesa Lähteinen: kitara

Charmin julkaisemisesta vastaa kotimainen levy-yhtiö Violent Journey Records, ja sen on tuottanut yhtyeen jäsenistön omistama kirkkonummelainen musiikkialan monitoimiyritys, Longkillah. Albumin taiteellisesta tuotannosta vastaa Ikuinen Vaiva ja miksaaja-tuottaja Arto Klemetti.

Mikko Nissinen ja Arto Tolonen esittelevät Charmia, soittavat siltä biisejä ja tarinoivat tuoreen albumin tiimoilta Radio Porkkalan aalloilla levyn julkaisupäivänä, to 17.6. klo 18, taajuudella 90,3 MHz.

Radio Porkkalan lähettämä Vaivan levynjulkaisuradioshow on kuunneltavissa myös suorana netissä kaikkialla osoitteessa http://netcast.kyrosradio.fi:8012/listen.pls.

Ikuinen Vaiva kiertueella:

Ikuinen Vaiva - ajolähtörokkia Kirkkonummelta

7.7. Rytmikellari, Raahe
8.7. Ykän Pub, Oulu (w/ Sadistik Forest)
9.7. K-Klubi, Kuopio (w/ Moukka)
10.7. Saha, Iisalmi (w/Moukka)
14.7. Rio 88600, Sotkamo (w/ Celestichaos & SanaDon)
15.7. Kalpea Kukko, Kajaani (w/ Celestichaos)
16.7. HileBar, Vuokatti (w/ Skirmish & Celestichaos)
17.7. Wanha Mestari, Kuusamo(w/ Celestichaos)
14.8. Varjobaari, Tampere (w/Survia)
19.8. Levykauppa Äx, Helsinki (klo 18)
25.8. Torvi, Lahti (w/ Survia)
28.8. Bar Kukko, Savonlinna
11.9. La Barre, Joensuu
17.9. Red Moon, Kouvola (w/Ansa)
18.9. Edgar, Loimaa
2.10. Radiopuhelimet (w/ Ikuinen Vaiva & Pertti Kurikan Nimipäivät) Korjaamo, Helsinki
7.10. Suisto-klubi, Hämeenlinna
9.10. Monttu, Pori (w/ The Celene)
23.10. The Rock, Kokkola
6.11. Kassan Baari, Tikkala

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
pienennä tekstilaatikkoa | suurenna tekstilaatikkoa

security code
Välttääksemme automatisoitua roskapostia tarkistamme, että kommentin lähettää todellinen käyttäjä.
Ole hyvä ja kirjoita yläpuolella näkyvät merkit alla olevaan tekstilaatikkoon


busy
Viimeksi päivitetty ( 21.06.2010 16:49 )  
Verkkonummi.fi suosikiksi 

Tuoreimmat kommentit