Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kulttuuri Musiikki Kantvikissa nuoria musiikintekijöitä hemmotellaan hienoilla tiloilla ja alan asiantuntijoilla

Kantvikissa nuoria musiikintekijöitä hemmotellaan hienoilla tiloilla ja alan asiantuntijoilla

Sähköposti Tulosta
Kanttulan studiojuliste

Katvik. Kun Kantvikin nuorisotilat ja niihin kuuluva bändien harjoitustila valmistuivat vuonna 90- luvulla, oli harjoitustilaan rakennettu tarkkaamo, soittotila sekä akustisin levyin eristetyt seinä ja katto. Studion rakennus jäi kuitenkin keskeneräiseksi eikä sinne hankittu tarvittavaa laitteistoa. Viime joulukuussa nuoriso-ohjaajat Mikko Nissinen ja Patrick Gripenwaldt viimeistelivät äänitysstudion  sisustamalla sen uudestaan, lisäämällä äänieristeitä ja rakenteita, sekä hankkimalla tarvittavan laitteiston.


Studioon tarvittavat laitteet ovat kuluneiden vuosien ja tietotekniikan myötä kehittyneet edullisemmaksi teknisen laadun pysyessä hyvänä, ellei jopa parempana. Musiikkia itsekin aktiivisesti tekevät nuorisotyöntekijät viimeistelivät Kantvikiin äänitysstudion kaikkine varusteineen. Projektiin meni noin kolme viikkoa ja joululomien jälkeen päästiin viettämään avajaisia.

Studion varustelutaso tyydyttää vaativaakin bändiä: Bänditilassa on omat Yamahan rummut, joille löytyy mikkisetti. Laitteistolla pystyy äänittämään 8 mikrofonia samanaikaisesti. Äänitettäessä jokainen instrumentti äänitetään erikseen omille raidoilleen, jolloin 8 sisääntulon äänikortilla pärjää vallan mainiosti.


Laulajia ilahduttaa Yamahan DSP, eli digitaalinen signaaliprosessori, jolla lauluääntä Mikseri

pystyy muokkaamaan aika kummalliseksikin tarvittaessa. Yleensä laitetta käytetään sopivan kaiun tuottamiseen, jottei laulu kuulosta liian kuivalta ja tunkkaiselta, mutta myös soittimien signaalia pystytään tällä käsittelemään. Mikkejä löytyy sekä instrumenttien, että laulun äänittämiseen. Lauluäänityksiä varten studioon on rakennettu laulukoppi. Nauhoittaminen tapahtuu kannettavalla Mac- tietokoneella, jossa pyörii Logic Pro -äänitysohjelma, jonka ominaisuudet riittävät useimmiten pidemmälle kuin muusikon mielikuvitus. Logic Prolla voi myös tehdä konemusiikkia, sekä miksata äänitykset kuunneltavaan kuntoon.

Bändit treenaavat yleensä omilla soittimillaan, mutta nuorteniltojen, sekä junnuklubien aikana rumpujen lisäksi käytössä on myös kitara, basso, puoliakustinen kitara ja kosketinsoittimet. Tiloja saavat käyttää kaikki nuorisotilojen kerhokortin omistavat nuoret. Äänitysaikaoja on kuitenkin syytä varata etukäteen puhelimitse Mikolta (040-5132544) tai Patrickilta (040-5132544). Paikallisille bändeille myönnetään treenivuoroja myös nuorteniltojen ulkopuolella. Lisätietoja näistä voi kysellä nuoriso-ohjaajilta.

Tilat ja välineet eivät kuitenkaan ole ainoa asia, joilla nuoria muusikonalkuja Kantvikissa hemmotellaan. Patrick Gripenwaldt ja Mikko Nissinen ovat vähintään puoliksi musiikin ammattilaisia ja he antavat asiantuntemuksensa nuorten käyttöön. Äänitystekniikkaa opiskelleella Patrickilla on oma äänitysstudio, jossa hän enimmäkseen työstää hip-hop musiikkia. Mikko puolestaan soittaa ja laulaa Ikuinen Vaiva -nimisessä hevipunkkia soittavassa bändissä, jolla on tulevana kesänä keikkoja ympäri Suomea.


Studion  isännät

Patrick ja Mikko eivät hoida äänitystä vaan opastavat nuoria käyttämään äänityslaitteistoa itse. Heidän pyrkimyksensä on rohkaista ja kouluttaa nuoria luomaan ja kokeilemaan laitteiden suomia mahdollisuuksia aktiivisesti. Nuorisotyöntekijät haluavat auttaa nuoria löytämään omat vahvuutensa ja tutustumaan musiikin eri osa-alueisiin ennakkoluulottomasti. Äänittäessä nuoret oppivat nopeasti ymmärtämään myös harjoittelun merkityksen: nauhoitus paljastaa kaikki virheet armotta. Musiikin teko ei ole pelkkää leikkiä, vaan siihen on suhtauduttava kurinalaisesti, mikäli haluaa saavuttaa jotakin.

Vaikka nuoret käyttävät bänditiloja itsenäisesti, laitteet ovat säilyneet hyvässä kunnossa. Enemmän opastusta tarvitaan  nuorisotyöntekijöiden mukaan turvallisuusasioissa: volyyminappuloiden kanssa on oltava tarkkana, jotta nuoret kuulisivat vanhempiensa viisauksia vielä bänditreenien jälkeenkin.

Kunnassa on bändien harjoitustiloja Kantvikin lisäksi myös Gesterbyssä, Masalassa ja Laajakalliossa. Näiden tilojen käyttäjiin voi päästä tutustumaan Kanttula Rock 2010 -tapahtumassa Kantvikin koulun liikuntasalissa tiistaina 20.4.2010 klo 17.00.

Ylintä, julisteen kuvaa klikkaamalla näkee sen suurempana.

 

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 15.04.2010 09:50 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0651 sekunnissa.