Kirkkonummi. Nuori ja lahjakas taiteilija Mikko Sampela hymyilee Heijastuksia -näyttelyn avajaisissa hyvästä syystä: näyttelyssä on neljä Sampelan teosta ja niistä jokainen kertoo näkemyksestä ja vahvasta värin ja viivan käytöstä.
Taide on tasa-arvoista. Siksi tuntuukin asiattomalta mainita, että Mikko Sampela on kehitysvammainen ja puhekyvytön ja että hän asuu Killinmäessä yhdessä muiden näyttelyn taiteilijoiden kanssa. Sen pitäisi olla sivuseikka kaikille, jotka käyvät katsomassa Porkkala-salissa esillä olevia tauluja. Mutta sitä se ei ole. Lahjakkuus, samoin kuin muukin ihmisarvo, jää liian helposti vammaisuuden aiheuttamien ennakkoluulojen varjoon.
Taide on taidetta, ei naistaidetta, ei etnistä taidetta, ei vammaistaidetta. Se, että näyttelyssä kerrotaan taiteilijoiden asuvan Killinmäessä, vaikuttaa katsojan kokemukseen ja arvioihin, vaikka emme haluaisikaan. Näemme teokset vääjäämättä omien ennakkokäsitystemme läpi. Toisaalta näyttelyn arvo on kuitenkin juuri siinä, että se on kehitysvammaisten taiteilijoiden näyttely – vieläpä meidän näkökulmastamme vakavasti vammaisten taiteilijoiden näyttely. Siinä, missä vammaisuus saattaa hämärtää kokemustamme taideteoksista, taideteokset saattavat kirkastaa näkemyksiämme vammaisuudesta.
Näyttelyssä on esillä kahdeksantoista teosta sekä niihin liittyvät sanalliset tulkinnat, jotka opastavat kävijää kulkemaan kuvien taakse. Oppaana on itsekin kehitysvammainen Heikki Kurki-Suonio, jonka näkemykset teoksista ovat oivaltavia ja luovia. "Kuvassa on kuusi ihmistä – kaikki eivät ole näkyvissä – luomistyö jatkuu."
Näyttelyn on koonnut taideterapeutti Liisa Krohn-Madanat. Hän on ohjannut Killinmäen taiteilijaryhmää kaksi vuotta ja kokee työnsä hyvin mielekkääksi. Ilmaisukanavan antaminen puhekyvyttömälle tai muuten vaikeasti viestivälle ihmiselle on suurimpia lahjoja, mitä voi kuvitella.
Näyttelyn teokset eivät ole satunnaisia väriläiskiä, joille on annettu nimi. Ne on maalattu
tietoisesti, niillä on tavoiteltu etukäteen määriteltyjen asioiden ilmaisemista, niissä on intentio – päämäärä. Työskentelyn aikana on tutkittu väriä, tunteiden ilmaisemista, erilaisten tekniikoiden käyttöä, jopa tutustuttu vanhoihin mestareihin ja heidän ilmaisukeinoihinsa. Esimerkiksi Markus Okkolan maalaus "Mestari Miro" kertoo astetuista päämääristä ja niiden taidokkaasta saavuttamisesta.
Ilon antamisen ja fyysisten ja teknisten taitojen kohentamisen lisäksi taideterapian tavoite on tehdä ihminen läsnä olevaksi, itsenäiseksi toimijaksi objektina olemisen sijaan. Näyttelyn taulut todella ovat läsnä olevien, tuntevien ja ymmärtävien ihmisten tekemiä.
Kuvien tekeminen on myös avannut taideryhmän jäsenille tien tulkitsemisen maailman. Ympäristömme on täynnä kuvia, ja niillä on ryhmän taiteilijoille aivan toisenlainen merkitys kuin ennen. Terapia on antanut välineet ymmärtää ja nähdä kuvia uudella tavalla. Liisa Krohn-Madanat kertoo, että yhdessä suhteessa hänen taiteilijansa suhtautuvat toisten kuviin eri lailla kuin muut: heidän ilonsa toisten onnistumisesta on täysin aitoa. Siitä puuttuu kateus kokonaan.
Kehitysvammaisen taide-elämyksestä puuttuu kokonaan myös suhde omaisuuteen ja materiaan. Kauniin esineen rahallisella arvolla ei ole mitään merkitystä. Myöskään maine tai sosiaalinen arvonnousu eivät merkitse mitään. Kehitysvammaisten henkilöiden ei tarvitse tietää taiteilijan olevan tunnettu tai yleisesti arvostettu voidakseen nauttia taiteilijan töistä. He ovat vapaita kaikista niistä kulttuurin, tiedon ja sovinnaisuuden kahleista, jotka rajoittavat meidän muiden taide-elämyksiä.
Moni ehkä ajattelee Porkkala-salin näyttely katsoessaan, että on hienoa, kun 
kehitysvammaisetkin saavat tuoda taidettaan esille ja saada sitä kautta elämälleen lisäarvoa. Niin varmasti on, mutta asian voi nähdä myös toisin. Näyttelyn taiteilijoilla on kyky välittää taiteensa avulla jotakin arvokasta omasta maailmastaan, jotakin sellaista, jonka me olemme jo hukanneet. He kykenevät tekemään näkyväksi vilpittömyyttä, kauneutta ja elämäniloa. Saavana osapuolena olemme me. Meidän täytyy vain osata ottaa vastaan.
Heijastuksia on nähtävissä Kirkkonummen kirjaston Porkkala-salissa 20.7 - 21.8.2010, minkä jälkeen näyttely lähtee vuodeksi kiertämään eri puolille Suomea.
