Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kulttuuri Kuvataide Musta tuntuu

Musta tuntuu

Sähköposti Tulosta

Musta metsä - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Räntää sataa ja on pimeää ja alakuloista. Ei tule ihan ensimmäisenä mieleen, että tähän synkkyyteen haluaisi vielä tuoda lisää pimeyttä menemällä katsomaan mustaa taidenäyttelyä. Mutta se kyllä kannattaa. Musta tuntuu juuri nyt hyvältä. Se on jotenkin asiallista ja täynnä energiaa. Musta näyttely tekee iloiseksi.

Taidemökillä Volsin tien varrella on vielä tämän viikon ajan nähtävillä mustan inspiroimaa grafiikkaa, maalauksia, keramiikkaa, kortteja ja koruja. Kahdeksan eri taiteilijan tummanpuhuva näyttely on avoinna arkisin klo 19.00 saakka ja viikonloppuna klo 10-15.

Taidehan ei ole kaupallista vaan taidetta. Myös taiteilijoiden on kuitenkin käytävä ruokakaupassa, joten on suotavaa, että taide käy kaupaksi. Musta näyttely on sikälikin käymisen arvoinen, että mustaa taidetta on mahdollista ostaa lahjaksi: se sopii melkein jokaiseen kotiin. Ja kun joulukin on tulossa (taas), taidetta voi hyvin katsella silläkin silmällä – kunhan ensin kiertää näyttelyn ihan vain omaksi ilokseen. Varjoja - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Kommentit (1)Add Comment
...
Kirjoittanut franz, 07.11.2014
musta tuntuu että tää on todella kiva juttu!

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
 

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0654 sekunnissa.