Ihan oikeasti, miten voi olla mahdollista, että joku voi viikosta toiseen maalata nikamia? Että joku menee rautakauppaan, ostaa lastulevyä ja maalaa selkänikamia taulun toisensa jälkeen? Että tässä hektisessä, tulosvastuullisessa kulutusyhteiskunnassamme joku on järjestänyt elämänsä niin, että voi käyttää kallisarvoisia sekuntejaan päivästä toiseen pohtimalla ja piirtelemällä luita?
Masalan kirjaston näyttelytilassa on kymmenen taulua - tai yksi teos, sillä taiteilija ei itsekään ollut varma siitä, kummasta on kyse. Kahdeksassa taulussa on selkärankaa, yhdessä häntäluu ja yhdessä aivot. Näyttelyn nimi on Nukkuvan jättiläisen anatomia. Taulut on maalannut alunperin itävaltalainen mutta toivottomasti veikkolalaistunut Franz Raschbacher.
Franz - koska taiteilijan sukunimi on niin hankala kirjoittaa ja koska Franz on hauska ihminen, käytän tässä jutussa vain hänen etunimeään - kertoo, ettei ole aivan varma siitä, kuuluvatko nikamat samalle jättiläiselle: ne eivät kaikki ole ihan samankokoisia, mutta toisaalta jättiläisten anatomia saattaa olla erilainen kuin ihmisten. Ne eivät ehkä pidä niin tarkkaa lukua nikamistaan. Jättiläiset eivät missään tapauksessa ole vain isoja ihmisiä. Vaikka isoja ne kyllä ovat: näyttelyn nukkuvan jätin täytyy olla ainakin 22 metriä.
Miksi ihmeessä Franz on käyttänyt aikaa jättiläisen anatomiaan? Tietysti siksi, että jättiläiset ovat kokonsa ja äksyn ja arvaamattoman luonteensa vuoksi vaarallisia. Potentiaalisesti vaarallisia olentoja kannattaa tutkia, jotta niitä vastaan osaisi tarvittaessa puolustautua. Nukkuvan jätin selkärangasta esimerkiksi voi päätellä, että suurin piirtein ristiselän kohdalla siinä on heikko kohta: jos siis on joskus pakko taistella jättiläisten kanssa, kannattaa suunnata isku sinne.
Toinen syy ajan käyttämiseen on, että Franzilla on aikaa, mitä käyttää: Saadakseen taiteilijana vapaasti luoda ja ajatella ja sukeltaa omiin todellisuuksiinsa, Franz maksaa laskunsa sairaala-apulaisen palkalla sen sijaan, että taistelisi apurahoista tai pyrkisi tekemään helposti myytäviä teoksia. Kun Franz ei siivoa käytäviä, hän on vapaa vaikkapa syventymään anatomiaan.
Ja tällä reseptillä syntyy mielenkiintoisia taideteoksia. Ajatus selkänikamista seinällä on outo, mutta teos on hieno, oikeasti. Masalan kirjaston näyttelytila on niin pieni, että jättiläisen on täytynyt ahtautua nukkumaan melkein kaksinkerroin. Olisi hienoa nähdä jättiläinen suorassa jollakin suurella seinällä, mutta toisaalta kippurassa makaava jätti ympäröi katsojan, joka joutuu pohtimaan jättiläisiä sisältä päin. Suuremmilla seinillä jättiläistä voisi tarkastella ulkopuolisena kauempaa, eikä tunnelma ehkä olisi niin intensiivinen.
Nikamia ei ole vain huolettomasti maalattu 103 x103cm:n suuruisille puulevyille. Franz on todella pannut aikaa anatomian tutkimiseen. Hän myös tietää, missä päin jättiläisen aivoja syntyy kipureaktio, jos toisella seinällä olevaa häntäluuta raapii.
Jos joku haluaa antaa tauluille syvemmän ja symbolisen merkityksen, jättiläinen voisi olla mitä vain: presidentti, maailmantalous, EU, velkataakka... Franz puolestaan on pohtinut elämän olemusta, alkion kehitystä, evoluutiota ja toiseuden (jättiläiset) samankaltaisuutta.
Tauluja voi toki katsella myös mitään ajattelematta. Luut ovat oikeastaan melko kauniita ja selkärangan muodostama kehä on mielenkiintoinen. Lastulevykin on on mukavan elävä pohja maalauksille.
Jos haluatte nähdä nukkuvan jättiläisen, kannattaa kiirehtiä Masalan kirjastoon, sillä jo 11.2.2012 klo 11.00 vietetään näyttelyn lopettajaisia. Silloin taiteilija on paikalla, ja mahdollisesti kuullaan myös selkäranka-aiheista pianomusiikkia, jos paikalle saadaan jostakin tuotua piano.
