En ymmärrä sitä, miten taidekriitikot pystyvät ylentämään itsensä ja kertomaan että jokin on hyvää ja jokin huonoa. Siksi en yleensä kirjoita taidenäyttelyistä omia ajatuksiani, vaan lähinnä sitä, mitä taiteilijat itse ovat kertoneet. Nina Vezin näyttely Art Cafe Babylonissa on kuitenkin poikkeus: minun tekee vastoin tapojani mieli kirjoitta mielipide. Mutta älkää uskoko sitä. Menkää katsomaan tauluja, ja päättäkää itse, mitä mieltä olette niistä.
Nina Vezin näyttely koostuu kukista, asetelmista ja muutamasta muotokuvasta. En pidä kukista enkä asetelmista, eivätkä tuntemattomien ihmisten muotokuvatkaan yleensä herätä minussa tunteita. Pidän tauluista, joiden symboliikka ei ole taidetta tuntemattomalle liian vaikeaa mutta silti sen verran haastavaa, että se herättää ajatuksia ja kysymyksiä. Yleensä en löydä asetelmista symboliikkaa, mikä saattaa kyllä johtua siitä, että olen liian tietämätön taidehistoriasta.
Koska ennakkoasenteeni Vezin aiheisiin oli kielteinen, jouduin pohtimaan, miksi Vezin taulut viehättivät minua kaikesta huolimatta. Päädyin siihen, että Vezin värimaailmassa on jotakin kiehtovaa. Tumman ja vaalean yhdistäminen onnistuneella tavalla saa katseen kiinnittymään tauluihin.
Erityisesti asetelmien taustat viehättivät minua: pinnan elävyys ja värien kontrastit olivat taidokkaita. Kun kysyin Nina Veziltä
taustan suunnittelemisesta, hän hämmentyi. Hän ei kuulemma pohdi niitä. Ne syntyvät prosessissa, jota ei pysty erittelemään eikä vangitsemaan sanoihin.
Nina Vezi syntyi Valko-Venäjällä ja päätyi avioliiton kautta Suomeen jo 15 vuotta sitten. Suomessa hän myös ryhtyi maalaamaan, ensin työväenopiston kursseilla, sitten korkeammissa taiteen oppilaitoksissa. Koulutus jatkuu edelleen.
Vezi on Suomelle kiitollinen mahdollisuudesta tehdä taidetta. Täällä ei ole helppoa myydä tauluja, mutta taidetta tuetaan apurahoin ja erilaisin taideprojektein. Vezi itse oli vuoden verran Kivelän sairaalan kuukausipalkkaisena taiteilijana: hän maalasi useita, suuria teoksia sairaalan seinille, istui potilaiden luona piirtäen heidän muotokuviaan ja maalaten yhdessä niiden kanssa, jotka sitä halusivat. Kivelässä syntyneet teokset kuvaavat pääasiassa luontoa: solisevaa vettä, kasveja, taivasta. Uskon, että teokset ovat juuri sellaisia, joiden on tutkimuksissa todettu nopeuttavan parantumista ja lisäävän hyvinvointia. Vezi itse nautti kovasti työstään sairaalassa: hän tunsi, että sillä oli suuri merkitys niiden ihmisten elämässä, joita hän kohtasi. "Uskon, että se oli mahdollista vain Suomessa", Nina Vezi sanoo.
Kysyin Veziltä, miksi hän maalaa asetelmia ja onko niillä hänelle jokin syvempi merkitys. Kävi ilmi, että kuten arvelinkin, olen ollut vain ymmärtämätön, kun olen aliarvioinut asetelmia. Vezi kertoo, että hänen mielestään maailma on kyllä kova ja kylmä ja kauhea, mutta liian usein nähdään ja näytetään maailmasta vain sen rumat kasvot. Täällä on myös paljon iloa, hyvyyttä ja kauneutta. Vezi uskoo, että kauneuden kokemus synnyttää lisää iloa ja hyvyyttä. Siksi hän haluaa maalata kauniita kuvia.
Asetelman maalaaminen ei myöskään ole lainkaan niin sattumanvaraista, kuin kuvittelin. Vezi kertoo, että ensin hän miettii aihetta kauan. Sitten hän ryhtyy rakentamaan asetelmaa, katselee sitä eri puolilta, muuttaa, katsoo ja muuttaa taas. Taide syntyy, ennen kuin hän edes koskee siveltimeen. Maalaaminen on toteuttamista ja tekniikkaa. Toki maalatessa taiteellinen prosessi jatkuu ja asetelmakin muuttuu, jos siihen ilmenee tarvetta.
Ja prosessi on olemassa jatkuvasti. Taiteilija tutkii ympäristöään koko ajan: sitä, miten ihminen kävelee, miten valo ja varjot 
muuttuvat, miten värit sopivat toisiinsa. Vezi kertoo, että ajatuksi on paljon enemmän kuin hän ikinä ehtii maalata. Inspiraatioon tarvitaan kuitenkin tekemistä: se ei synny, jos makaa sohvalla. Yksi inspiraation lähde Vezille on puutarhanhoito, se ihme, joka tapahtuu, kun siemen muuttuu joksikin muuksi.
Minne Nina Vezi sitten on matkalla? Hänellä on hallussaan tekninen taito, jolla saadaan halot niin todellisiksi, että ne nousevat taulusta ulos. Hänellä on intuitiivinen kyky, asiaa sen enempää ajattelematta, maalata eläviä pintoja ja hehkuvia värejä. Taidehistoriaa ja tekniikoita tuntemattomaan mieleeni jää tauluja katsellessa tunne, että kun Vezi jonain päivänä tietoisesti hallitsee luontaiset kykynsä, hänestä tulee tunnettu ja kysytty taiteilija, jonka ei ole enää lainkaan vaikeaa elättää itseään taiteellaan Suomessa tai muuallakaan. Vezi on luultavasti matkalla niin pitkälle taiteeseen, kuin hän haluaa mennä.
Kirjoittanut Leon Spanga, 21.02.2012
