Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kulttuuri Kirjallisuus Mathias Malzieu – Sydämen mekaniikka (Gummerus 2011)

Mathias Malzieu – Sydämen mekaniikka (Gummerus 2011)

Sähköposti Tulosta

Sydämen mekaniikka - Verkkonummi.fi

Tämä on vinkkini ja silmäniskuni kaikille lukeville, mutta erityisesti sinulle, Tim Burtonin, omituisten otusten, Coralinen ja erilaisen todellisuuden ystävä. Joillakin kirjailijoilla on taito pudotella sanansa paperille kuin pieninä jalokivinä. Ajatukset ja lauseet kimmeltävät yksittäinkin juuri niin vangitsevasti, että pysähtelet hetkeksi ihastelemaan niiden muotoa ja väriä. Sillä tavalla muodostunut kokonaisuus ei väsytä silmää eikä kyllästytä, vaikka olisit nähnyt vastaavanlaisia aiemminkin.

Goottikaramellikansien sisältä löytyvä satu todella on vanha, sillä kasvusta, itsensä löytämisestä ja rakkaudesta on kysymys. Kirjan tapahtumien taustana oleva 1800-luvun lopun maailma on viehättävästi vinksahtanut, useat sen asukkaat ovat jotenkin nukkemaisia, ja pojalle voidaan asentaa käkikellosydän tekemään oikean, viallisen sydämen työt...mutta voiko mekaanisella sydämellä rakastaa?

Kertojan ääni kuuluu Jackille, joka syntyy maailman kylmimpänä päivänä Edinburghissa. Hänet auttaa maailmaan kaupunkilaisten noidaksi leimaama puoskari Madeleine, joka toimii kätilönä kaikille prostituoitujen ja uskottomien lapsille, ja rakentaa proteeseja laitapuolen tarpeisiin. Jackin rikki risahtaneen sydämen avuksi Madeleine ompelee kellon ja ryhtyy pojan sijaisäidiksi, varoitellen iltasaduissaan ja huoneentauluissaan rakastumisesta ja sen kohtalokkaista seurauksista.

Kuten arvata saattaa, Jackin turvallinen ja suojattu elämä järkähtää peruuttamattomasti raiteiltaan, kun siihen tanssii ihana laululintu, Miss Acacia.

Usein runsas kielikuvien käyttö tuntuu väkinäiseltä ja päälleliimatulta, mutta tässä sadussa ne herättävät lauseet eloon, käsin tunnusteltaviksi ja korvin kuultaviksi. Jack kuvailee matkaansa Edinburghista Ranskaan ja Espanjaan, ympäristöään, ystäviään ja tuntemuksiaan niin osuvasti, hauskasti ja synkkyydessäänkin ilottelevasti, että ylenpalttisuus ei ärsytä. Pikemminkin tuntuu kuin tarina olisi pyytänyt ja anonut tulla kerrotuksi jo pitkään, ja nyt vihdoin luvan saatuaan ryöpsähtelee innoissaan rönsyilevänä virtana esiin. Lukija pysähtyy välillä huvittuneena kuvittelemaan, millaista on tulitikun rakkaus, miten tyttö näyttää kukkivalta puulta, ja näkee hellyydellä kuvatut tapahtumat silmissään timburtonmaisena elokuvana.

Tämä isompien satu muistuttaa jälleen kerran, miten suurten tunteiden reunat voivat viiltää ja hivellä samaan aikaan, miten vaikeaa on nähdä lähelle, millaista rohkeutta vaatii kasvaa aikuiseksi ja kuinka helppoa ihmismielen on pettää itseään. Ja tekee tuon kaiken niin ihastuttavan nyrjähtäneesti, että tämä tikittävän ja kukkuvan kummajaisen tarina nähdään myöhemmin myös valkokankaalla.

Sydämen mekaniikka on ansaitulla paikalla kirjahyllyssäni hyvin luettuna, kun istahdan hehkuvan takan ääreen mummon kutoman viltin ja uuden kirjan kanssa. Lämmintä joulun odotusta kaikille!

Kirjaterveisin,

Tiina

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 11.12.2011 10:47 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0645 sekunnissa.