Etusivu Kirkkonummi Terveys ja hyvinvointi Vuoden 2012 terveydenhoitaja Kirkkonummelta: Tuula Kuha on virallisesti kiva

Vuoden 2012 terveydenhoitaja Kirkkonummelta: Tuula Kuha on virallisesti kiva

Sähköposti Tulosta

Tuula Kuha - Kirkkonummi - Verkkonummi.fiEnsimmäisen kerran törmäsin terveydenhoitaja Tuula Kuhan tapaan tehdä työtä, kun kävin jättämässä viestin Kirkkohajun koulun terveydenhoitajalle. Odotushuoneen seinä oli täynnä nuorten nimettöminä jättämiä terveyteen, nuoruuteen, elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen liittyviä kysymyksiä, joihin jokaiseen Kuha oli jättänyt kirjallisen vastauksen. Vastaukset olivat asiallisia ja ystävällisiä riippumatta siitä, oliko kysymys tehty naureskellen tai vakavasti. Kuha tuntui uskovan, että hölmöimmänkin pilan takana oli aina jotain, mistä kannatti kertoa - ja että hölmöimmänkin pilailijan sisällä oli ihminen joka ilahtui siitä, että joku maailmassa otti hänet vakavasti.

Viime vuonna myös Verkkonummen lukijat pääsivät tutustumaan Tuula Kuhaan, kun hän julkaisi Verkkonummessa nuorten kysymyksiä ja piti terveysblogia, jonka tarkoitus oli viestiä vanhemmille nuorten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tuula Kuhan teksteihin kirkkonummelaiset vanhemmat ovat tutustuneet myös koululaisten hyvinvointikampanjoiden myötä. Työnsä ohella Tuula Kuha on toiminut moottorina hyvinvoinnin teemavuosissa, joissa on valistettu nuoria ja heidän perheitään unen, liikunnan ja terveellisen ravinnon tärkeydestä. Teemavuodet ovat tuottaneet myös tulosta: niiden vaikutus on havaittavissa joka toinen vuosi tehtävissä kouluterveyskyselyissä.

Nyt Kuhan innovatiivinen aktiivisuus on huomattu myös Terveydenhoitajaliitossa, joka on myöntänyt hänelle vuosittain jaettavan Vuoden terveydenhoitaja -tunnustuksen. Kirkkonummen muut terveydenhoitajat olivat palkintoa hänelle ehdottaneet jo aiemminkin, ja tänä vuonna se myönnettiin Kuhalle Terveydenhoitajapäivillä.

Kuha ei tosin päässyt ottamaan palkintoaan vastaan. Samasta syystä hän ei ole voinut pitää kuluvana lukuvuonna blogiaan: Kuha on vuorotteluvapaalla ja kiertää maailmaa: kesällä hän oli Euroopassa, syksyn Aasiassa ja käytyään pikaisesti Kirkkonummella, Kuha lähti vielä kiertämään Yhdysvaltoja. Ennen Amerikan ihmemaahan lähtöään Tuula Kuha ehti antaa haastattelun Verkkonummelle.

Tuula Kuha valmistui sairaanhoitajaksi pian 30 vuotta sitten. Ensimmäiset viisi vuotta hän työskenteli sädehoitoklinikalla, norjalaisessa vanhainkodissa ja Terhokodissa. Jatkuva kuoleman kanssa työskentely uhkasi kuitenkin lopettaa koko sairaanhoitajan uran: potilaiden ja omaisten suru oli lopulta empaattiselle Kuhalle liikaa.

Vuonna 1989 Kuha sai töitä Kirkkonummelta. Hän työskenteli ensin kotisairaanhoidossa ja ensiavussa, kunnes suoritti terveydenhoitajan tutkinnon, minkä jälkeen hän on toiminut Kirkkoharjun koulun terveydenhoitajana lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1994.

Kuha viihtyy koulussa erinomaisesti - niin hyvin, että jo melkein odottaa syksyä ja kouluun palaamista. Kuha kertoo, että mitä pidempään hän on ollut kouluterveydenhoitajana, sen paremmin hän viihtyy ja sitä enemmän hän pitää oppilaista. Nuoret antavat energiaa. He ovat spontaaneja, luovia, luovasti hulluja ja ihania. He ovat myös vaikeita ja hankalia ja silloin avun tai tuen tarpeessa.

Murrosikä on "toinen mahdollisuus", aika, jolloin varhaislapsuuden ongelmia voidaan paikata ja ihmisen elämä kääntää oikeille raiteille. Lapsuuden ongelmia voidaan prosessoida ja painolasteja vähentää, jos nuori saa oikeaan aikaan tarvitsemaansa tukea. Kuha on onnellinen saadessaan olla mukana tässä tärkeässä elämänvaiheessa. On myös hienoa päästä seuraamaan suurta muutosta, joka nuorissa tapahtuu kolmen vuoden aikana: tänään tuuli käy pohjoisesta, mutta huomenna se puhaltaa jo etelästä. Iloa terveydenhoitajassa synnyttää myös se, että suurimmalla osalla nuorista asiat ovat hyvin.

Tuula Kuha pitää työssään myös siitä, että hän kuuluu kahteen eri työyhteisöön: toisaalta hän on osa terveydenhuoltoa, toisaalta kouluyhteisön tärkeä jäsen. Lisäksi teemavuodet ovat mahdollistaneet moniammatillisen yhteistyön, joka aina avaa näkymiä oman työelämän ulkopuolelle.

Teemavuositoiminnan lisäksi Kuhaa on työllistänyt toimiminen Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen kouluterveyslähettiläänä: hän on jalkauttanut tässä roolissa THL:n kouluterveyskyselyn tuloksia kuntaan. Myös teemavuodet saivat alkunsa kouluterveyskyselyn tuloksista: Kuha rupesi miettimään, miten kyselyssä ilmenneisiin ongelmiin voitaisiin puuttua ja sai esimieheltään täyden tuen teemavuositoiminnan kehittämiselle.

Kuha onkin sitä mieltä, että ilman esimiehensä ja kunnan positiivista suhtautumista ja terveydenhoitajien iloisen työyhteisön tukea ja osallistumista ylimääräisistä teemavuosista ei olisi tullut mitään. Kuha on saanut vapaat kädet kehittää toimintaa ja tehdä kansanterveystyötä. Se, että teemavuosityössä on ollut mukana monialainen työryhmä, on ollut tärkeää. Erityisesti Kuha haluaa kiittää tärkeää työpariaan, suuhygienisti Thea Mandelinia, joka on ollut alusta asti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa teemavuosia.

Amerikkaan karanneella terveydenhoitajalla on pyyntö kunnalle ja vanhemmille: Hän toivoisi, että kunta ottaisi vakavasti kuntalaisaloitteen, jossa ehdotettiin kaikista Kirkkonummen kouluista muodostettavaksi virvoitus- ja energiajuomista vapaata vyöhykettä. Juomien jatkuva särpiminen on yksiselitteisesti vahingollista lapsille ja nuorille. Aikuisten pitäisi pystyä pitämään huolta lapsista ja nuorista ja kieltää epäterveellisten juomien käyttö edes koulupäivän ajaksi. Winellska skolanissa näin on vanhempien toivomuksesta pystytty tekemään.

Jos opetuslautakunta, koulutoimi  tai vanhempainyhdistykset saisivat vanhemmilta niin paljon palautetta aiheesta, että ne yhdessä koulujen kanssa uskaltaisivat tarttua asiaan, Kirkkonummen koululaiset voisivat paremmin ja pystyisivät keskittymän opetukseen huomattavasti tehokkaammin. Tuulaa takaisin odotellessa kannattaa siis lähettää sähköpostia päättäjille ja kouluvaikuttajille. Mieluiten nyt heti.

Kommentit (1)Add Comment
...
Kirjoittanut Ope yläasteelta, 18.02.2012
Onnea ja kiitokset yhteistyöstä Tuulalle!

Kirjoita Kommentti
pienennä tekstilaatikkoa | suurenna tekstilaatikkoa

security code
Välttääksemme automatisoitua roskapostia tarkistamme, että kommentin lähettää todellinen käyttäjä.
Ole hyvä ja kirjoita yläpuolella näkyvät merkit alla olevaan tekstilaatikkoon


busy
Viimeksi päivitetty ( 17.02.2012 09:52 )  
Verkkonummi.fi suosikiksi 
Kirkkonummen palvelukartta

Tuoreimmat kommentit