Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Retkelle Lähieräilyä: Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun - lyhyitä mietteitä ulkoilusäistä

Lähieräilyä: Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun - lyhyitä mietteitä ulkoilusäistä

Sähköposti Tulosta

Sade - metsä - Verkkonummi.fi

Kaikki suomalaiset varmasti tuntevat Miljoonasade-yhtyeen Marraskuu-kappaleen, jonka kertosäkeestä otsikko on lainattu. Minä koetan saada lukijoiden ajatukset tulemaan takaisin myöhäissyksyisten säiden mielikuviin, joista ne tuon kappaleen sanojen mukana ovat kyllä jo kulkeneet kilisevän kaljakorin kautta kauas ihmissuhteiden draamakentille. Ehkä nämä usein ankeiksi koetut kelit kuitenkin auttavat minua tässä nyt.

Ihmiset tykkäävät olla ulkona silloin kun on kaunis sää, lämmintä ja auringonpaistetta. Ja vaikka tässä koetan hiukan rypistellä tämän trendin ulkopuolelle, tiedostan ja tunnustan, että tuo kauniiden säiden kaipuu on luultavasti mukana suorastaan ihmisen geenistössä. Missä lie tullut Afrikan savanneilta, kun lajimme on aikanaan puusta laskeutunut. Sitä vastaan on siis täysin turha räpiköidä. Enkä edes halua, sillä enhän minäkään tietenkään ole poikkeus, vaan rakastan kauniita säitä ja auringonpaistetta aivan simona!

Mutta. Itse olen silti oppinut huomaamaan, että monenlaiset muutkin säät ovat mitä mainioimpia ulkoilukelejä. Ja lenkit luonnossa, usein epätäydellisiksi koetuissa säissä, tuottavat iloa ja tyydytystä tekijälleen vähintään samoin, kuin ne "sunny strollitkin". Tätä kirjaillessani päädyn nyt ensimmäisen kerran analysoimaan, miksi minulle on tällainen kokemus muodostunut. Tässä niitä aspekteja.

Yksin

Tosi vähän ulkoilijoita liikkuu esimerkiksi syksyisessä sadesäässä, edes jalkakäytävillä ja varsinaisilla ulkoilureiteillä. Jonkun harvan koirankuljettajan voi nähdä kulkevan niska kyyryssä ja tulkita naaman ilmeestä, että olisi kyllä mieluummin jossain muualla. Ihan hiukankaan sivummalla, vaikkapa Meikon suosituimmilla lähipoluilla, ei ole sitten enää yhtä ainutta ristin sielua. Ei muuten edes Suomen "ruuhkaisimman" kansallispuiston Nuuksion poluilla, saati vielä hiukan syrjempänä.

Sateella olet yksin luonnon keskellä. Aivan samoin, kuin jos olisit jossain paljon kauempana erämaiden sydämessä, tai samalla paikalla, mutta aikamatkalla vaikka sata vuotta taaksepäin. Vain ihminen ja luonto, sateen ropina, tuulen humina puissa. Ei ihmisiä eikä edes ihmiskunnan ääniä, joita ei mukamas pääse nykyään karkuun minnekään. Käykääpä kokeilemassa. Ei tarvitse mennä kauas.

Itsestäni tiedän, että erilaiset yksin-kokemukset ovat minulle hyviä, suorastaan lääkitseviä. En ollenkaan tiedä toimivatko ne kaikille niin. Suosittelen silti kokeilemaan, jollet jo tiedä. Mutta sen todella tiedän, että minkään sään vuoksi moista ei tarvitse jättää tekemättä!

Stressin purku

Tämä liittyy varmasti suurelta osin edelliseen kohtaan. Minulle sekä tuo yksin olo välillä, että luonnonvoimien syleilyyn meneminen ovat tasan paras stressin purkamisen ja mielen selkeyttämisen tapa. Harjoitusta on paljon takana, muillakin tavoilla.
Sitten on tämä "heti nyt" -aspekti, lähtö silloin kun siltä tuntuu. Jos päässä pyörii liikaa asioita, jotka eivät jätä rauhaan tai selkene, on tietenkin parasta tehdä irtiotto heti, eikä jäädä odottelemaan just sellaista kivaa säätä, joka minulle parhaiten sopii. Se erilainen keli vain lisää irtiottoa tavallisesta.

Kun tällaisiin pikkuseikkailuihin pääsee lähtemään kotioveltaan missä tahansa ja jo 1-2 tunnin ulkoilu putsaa päätä aivan kummasti, niin taloudellisuuden ja tehokkuuden aspektit ja suhdeluvut ovat kohdallaan, vaikka kaikkein tiukkapipoisimpienkin nykyelämän normein laskettuna. Näin minä muistaakseni olen alun perin päätynyt "huonoihin keleihin" säntäämään joskus kauan sitten, opiskeluaikoina.

Raikas ilma

Varmaan jokainen myöntää, että sateen jälkeen ilma tuoksuu raikkaalta ja puhtaalta. Asia on myös fysikaalisesti ja tieteellisesti totta. Mutta niin se on myös kesken sateita. Lisäksi ilma on kosteaa, mikä hellii ihmisen keuhkoja ja röörejä. Näihin luonnossa liikkumisen terveyskokemuksiin ja mittattuihin vaikutuksiin palaan vielä joskus paljon perusteellisemmin, jos Luoja suo ja säät sen sallivat. Tuulensuojassa - metsä - Verkkonummi.fi

Selviytymiskokemukset

Tämä aspekti on hiukan varmaan linkissä ykköskohtaan tämäkin, mutta se on kuitenkin oma näkökulmansa ainakin itselleni - ja vissiin aika voimakaskin sellainen. Nimittäin tarpoessani sateessa ja viimassa tuolla jossain - ihan lähellä useimmiten kuitenkin - koen salaisesti sisimmässäni jotain ylpeyttä siitä, että olen siellä ja pärjään. Niin kuin oikeat erämiehet ennen vanhaan, kelissä kuin kelissä.

Tämä on tietenkin paljon varusteisiin liittyvä juttu, mutta myöskin asenteisiin. Osaan varustautua oikein. Lisäksi haluan olla täällä.
Minä koen näitä fiiliksiä yhä vielä, itse asiassa joka ikinen kerta kun olen ulkona jossain niin kutsutussa huonossa säässä. Oli se sitten sade, loskainen nollakeli tai paukkupakkanen. Ja näistä keleistähän riittää uskomaton määrä mitä jännimpiä mikstuuroita täällä meillä päin.

Minä taidan silloin tällöin lähteä ulos jopa tämän asian ajamana, esimerkiksi testailemaan joitain varusteita tai niiden kombinaatioita. Uskon kovasti, että vastaavanlaisia, positiivisia selviytymiskokemuksia voi saada ja niistä nauttia ihan kuka vain, joka haluaa ja uskaltaa.

Vaattei(s)ta lisää

Varusteille tulee tietenkin lisää vaatimuksia kun ulkoillaan erilaisissa keleissä. Mutta niissä ei kyllä kerta kaikkiaan ole yhtään mitään rakettitiedettä, eikä suuria rahanreikiäkään tiedossa. Kumisaappaat, sadevaatteet, kerrospukeutuminen. Jäsentelen ja kirjoitan ulkoilun, retkeilyn ja eräilyn vaatetuksesta myöhemmin enemmän ihan omassa jutussaan.

--Kari

Kommentit (2)Add Comment
...
Kirjoittanut elp, 03.12.2014
Hei, olet Kekkosen jalanjäljillä :D. Mitä vinhempi myrsky ja myräkkä, sen parempi. Näin hänestä kerrotaan.

Itse pidän kovasti sumuisista harmaista päivistä, ne ovat marraskuun tuomaa ilmaista terapiaa kiihkeän kesärupeaman jälkeen. Silloin kaikki on pehmeää ja leppeää. En ole ikinä ymmärtänyt mikä syksyssä on ankeaa - se on kaunis ja elämää tasoittava, rauhoittava vuodenaika. On lupa lorvehtia villasukissa pitkin poikin tekemättä mitään.

Kiitos kaikista jutuistasi, ovat nautinnollista luettavaa.
Jatkoa odotan. Mutta siitäkään et tarvitse ottaa stressiä :). Ihan rennosti vaan.
...
Kirjoittanut --Kari, 07.12.2014
Kiitos palautteesta! Se on aina hienoa, oli sitten etumerkiltään kumpaa tahansa. Ja plussa nyt ainakin tuntuu hyvältä, silloin harvoin kun sellaista saa :).

Kekkosesta en tiedä, vaikka hänen vaikutuskautensa olen toki läpi elänyt. Mutta olen kyllä varmastikin jonkinlainen "myräkkähakuinen" luonne minäkin. Joku ihmeen syksyn lapsi kai myös. Vaikka rakastan kaikkia muitakin vuodenaikoja (ihan melkein niinkuin normaalit ihmiset), syksyinen luonto vetoaa minuun voimakkaasti. Rauhallisen luopumisen ja yksinäisyyden tunnelmallaan, mihin metsissä kulkija pääsee silloin sisään.

Tarinoita riittää, koska niiden aiheita suorastaan tulvii ympärillä täällä Kirkkonummella, missä on niin huikeasti kiinnostavaa tutkittavaa, ettei mitään rajaa! Käsittämättömän moninaisia maastoja järvineen, meren rannikoineen ja kallioalueineen, sisältäen historiaa kivi-, pronssi- ja rautakaudesta, Ruotsin ja Venäjän vallasta kaikkine sotineen, kaupankäynnistä ja kanssakäymisestä muun maailman kanssa, sisällisssodasta, Porkkalan parenteesista ja niin edelleen.

Minullahan on erilaisia tarinoita kirjoitettunakin kymmenittäin, kun vaan osataan tuumata niiden järjellinen julkaisutapa ja järjestys. Ja kyllähän se toki tässä opetellaan.

--Kari



Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 03.12.2014 13:32 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0652 sekunnissa.