Haluan parempia lahjoja

05.05.2014 10:31  Kirkkonummi
Tulosta

Ruusuja - Verkkonummi.fi

Äitienpäivä tulee taas. En tiedä, kuulunko vähemmistöön vai enemmistöön, mutta minä en halua hajuvesiä, koska ne aiheuttavat allergiaa. En myöskään halua ruusuja, jotka kuolevat, vaikka ovat maksaneet aivan liikaa. Kirjoja saan kirjastosta, ja kirjaston kirjat ovat sikäli parempia kuin omaksi ostetut, että niistä joku muu pyyhkii pölyt. Suklaa lihottaa. Vaatteeni haluan ehdottomasti ostaa itse.

Olen jo nähnyt sen verran monta äitienpäivää, syntymäpäivää ja joulua, että kaapeissani on aivan tarpeeksi tavaraa, jonka hiilijalanjälki sitä paitsi painaa mieltäni. Haluan saada lahjaksi jotain aivan muuta. Siksipä olinkin erittäin iloinen, kun HSY kuuli hiljaisen toiveeni ja ojensi auttavan kätensä äitienpäivää stressaavalle perheelleni.

HSY on avannut mainion sivun nimeltä annajotainmuuta.fi. Ei HSY sivustoa hyvää hyvyyttään tehnyt vaan vähentääkseen jätettä ja pelastaakseen maapallon ylikuumentumiselta. Lahjaideat ovat nimittäin hyvin vähäpäästöisiä – sen lisäksi, että ne ovat hauskoja, henkilökohtaisina, hyödyllisiä ja paljon mukavampia kuin merkityksetön tavara.

Sivustoa ei ole tarkoitettu vain äitienpäivää varten: lahjakategorioista löytyy myös isänpäivä, joulu, valmistujaisjuhlat, syntymäpäivät ja häät. Miltä kuulostaisi vaikkapa alkusammutuskurssi, gradun oikoluku, hammashoito, musiikkitunteja, nukkekodin remontti, nuotioretki, rakkausruno, renkaiden vaihto, siivousapu, tyyliopastus tai kirpputorikierros? Oma suosikkini tällä hetkellä on järjestelyapu: vintti nimittäin pitäisi siivota.

Sivustolla voi luokitella lahjoja juhlan, lahjansaajan iän, lahjan hinnan ja lahjakategorian mukaan. Ideoiden lisäksi sivustolla on valmis ohjelma lahjakorttien tekemiseksi ja lähettämiseksi joko facen ja sähköpostin kautta tai paperille tulostamalla. Lahjakortin voi toki tehdä itsekin, ja jos sivuston 150 ideasta ei mikään tunnu osuvan kohdalleen, niiden lukeminen inspiroi keksimään uusia, lahjan saajalle paremmin sopivia ideoita.

Sivun osoite kannattaa panna talteen myöhempää käyttöä varten. Ulkona leijailee lumihiutaleita. Joulu tulee nopeammin kuin arvaatkaan.

Viimeksi päivitetty ( 05.05.2014 14:00 )