Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Perinteet Lasten Kirkkonummi-päivät

Lasten Kirkkonummi-päivät

Sähköposti Tulosta

Kasvomaalausta - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Verkkonummen loppuviikko on omistettu Kirkkonummi-päiville. Tapahtuma uhkasi jäädä tapahtumatta, kun valtuusto ei myöntänyt sen järjestämiseen varoja eivätkä virkamiehet löytäneet yhteisymmärrystä siitä, kenen kuuluu hoitaa katualueiden vuokraus. Onneksi kirkkonummelaisten suosima juhla saatiin kuitenkin järjestymään. Tapahtumia ja mielenkiintoista nähtävää riittää kolmeksi päiväksi huomattavasti enemmän kuin mitä yksi ihminen ehtii kiertää.

Kirkkonummi-päivien täydellinen ohjelma löytyy kunnan sivuilta, josta sen voi vaikka printata mukaansa. Verkkonummi tarjoilee vinkkejä teemoittain, ensimmäisenä tietysti kaikkein tärkein, eli lapset.

Iloinen yhteinen vapaa-aika voi tarkoittaa yhteisöllisyyttä ja kohtaamista tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Suurimmalle osalle tulee kuitenkin ensimmäiseksi mieleen kohtaaminen ja yhdessäolo oman perheen kanssa. Kirkkonummi-päivät tarjoaa siihen monta mahdollisuutta.

Perjantaina kannattaa käydä kirjastossa Uusioleluja - Kirkkonummi - Verkkonummi,fi

Kirjasto on arkenakin eri-ikäisten ihmisten kohtaamispaikka. Tänä viikonloppuna se tarjoaa kuitenkin aivan poikkeuksellisen paljon mukavaa tekemistä lapsiperheille. Perjantaina kirjastossa voi lukukoira Börjen tapaamisen lisäksi opetella origamien tekemistä, hankkia kasvomaalauksen, katsella ruotsinkielistä lastenteatteria ja suomenkielistä laulavaa sirkusparaatia sekä askarrella kierrätysmateriaalista uusia, hienoja leluja. Vanhemmat voivat siinä ohessa vaikka onkia runoja, kuunnella bluesia tai ihailla Max Tabellin upeita valokuvia, jos kasvomaalaus tai askartelu eivät tunnu ihan omilta.

Luckanilla on perjantaina ruotsinkielistä, erittäin kiinnostavaa ohjelmaa nuorille: inspiraatioiltapäivässä yritetään laatia lukuvuodelle suunnitelmia, jolla työmäärä pysyy hallinnassa ja koulustressi mahdollisimman pienenä. Luvassa on konkreettisia vinkkejä ja hyvää keskustelua.

Lauantaina lauletaan, luetaan, leijaillaan ja leikitään palomiestä

Lauantaina kirjasto hellii lapsivieraita Börjen hännänheilutuksilla, satunäytelmällä, lauluilla ja leikeillä, soittopajalla ja villit hahmot -sanataidepajalla, jossa keksitään villejä tarinoita ja askarrellaan villejä olentoja. Lauantaina on lasten vuoro onkia runoja. Poistettavien kirjojen hylystä voi onkia mukaansa myös kivoja kirjoja tai askarrella kirjoista jotain aivan muuta.

Palosotilas - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Kirjaston edestä saa ostaa Reilun kaupan hattaroita, jos kädet eivät askartelun jälkeen ole vielä tarpeeksi tahmeita. Torin laidalla päiväkoti Otsonpesässä ovet ovat avoinna kaikille kävijöille.

Jos kirjastolta haluaa lähteä piipahtamaan Kirsikan suurkirppiksellä, ei voi olla huomaamatta ihmeellisiä, lentäviä lohikäärmeitä ja taivaalta satavia karamelleja. Leijajuhlassa voi paitsi ihailla leijamestarin taidonnäytteitä myös itse rakennella leijoja.

Ehdoton hitti ainakin pienten poikien perheissä on paloaseman avointen ovien päivä, joka on järjestetty jo useana vuonna. Verkkonummen toimitus uskoo aikaisempien vuosien perusteella, että pienten, innokkaiden vieraiden saapuminen on palomiehillekin mukava kokemus.

Luckanilla on lauantaina tanssin ja musiikin lisäksi MokaBella-pelle ja Mikko Mallikas -näytelmä sekä Kidsing-ohjelmasta tutuksi tullut Jessica Janssonin. Tanssimisesta tykkäävät voivat paitsi katsella tanssiesityksiä Aseman Ostarilla myös käydä tutustumassa TanssiDansin johdolla tanssimiseen Kirkkoharjun koulun juhlasalissa.

Kirkonkylän koululla pidetään Kids Action Night, joka nimestään huolimatta järjestetään tällä kertaa iltapäivällä. Kids Action Night -tapahtumat ovat 6 – 13 -vuotiaille tarkoitettuja vapaaseurakunnan ja helluntaiseurakunnan yhteisiä lasten ja nuorten tapahtumia. Hauskaa - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Keskustan lisäksi lauantaina kannattaa vierailla myös Masalassa, jossa nimeään jälleen kerran vaihtanut "LähiTapiola Sport Center" tarjoilee erilaisia lajinäytöksiä. Urheiluhallista voi siirtyä naapurissa olevaan Ljusdalan teatteritaloon, jonka avointen ovien illassa on ohjelmaa kaikenikäisille teatterin ystäville.

Sunnuntai on museopäivä

Sunnuntaina kannattaa lapsiperheiden suunnata vielä Masalaakin kauemmas itään: Hvitträskissä on muun muassa kalliomaalaustyöpaja ja koira-ajeluita lapsille, ilmaisia opastuksia ja käsityöläismarkkinat.

Myös muissa Kirkkonummen museoissa kannattaa vierailla. Etenkin Alisgården Lapinkylässä tarjoaa ihmeellisiä kapistuksia pientenkin ihmeteltäväksi.

Koko viikonlopun ajan kaiken touhun yläpuolella pyörii taas Tivoli Sariolan maailmanpyörä.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 30.08.2013 07:36 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0658 sekunnissa.