Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Perinteet Kirkkonummi-päiväpäivitys

Kirkkonummi-päiväpäivitys

Sähköposti Tulosta

KNP-tori

Kun rahat uhkaavat loppua, kunnanvaltuutetut joutuvat tekemään päätöksiä siitä, mistä säästetään. Joistain aisoista on vaikeampi säästää kuin toisista. Vaikeita säästökohteita ovat ne, jotka ovat joidenkin kuntalaisten hyvinvoinnille välttämättömiä. Vaikeita säästökohteita ovat myös sellaiset, jotka vaatisivat syventymistä, tutkimista ja uusia käytäntöjä niin virkamiehiltä kuin valtuutetuiltakin. Niiden pohtiminen on aivan liian vaivalloista.

Siksi on mukavaa, että on sentään jotakin ylimääräistä, josta voidaan säästää. Niin kuin esimerkiksi kulttuuri. Kukaan ei kuole ilman kulttuuria – eivät ainakaan poliitikot, joilla on muutakin tekemistä iltojensa iloksi. Kulttuuritoimelta leikattiinkin iso osa sen käyttövaroista, mistä seurasi, että kulttuuritoimen suurin menoerä, eli Kirkkonummi-päivät, joutui uhatuksi. Kulttuuritoimen työntekijät ilmoittivat, että ainakaan totuttua toritapahtumaa ei järjestetä ensi elokuussa.

Mutta onneksi todellisuus ei ole aivan niin karu, kuin miltä välillä on näyttänyt. Kirkkonummi-päivillä on nimittäin aina ollut paljon muutakin ohjelmaa kuin toritapahtuma ja näin lienee ensi elokuussakin asian laita. Ja pienimuotoista toritapahtumaakin järjestämään on ilmoittautunut joitakin tahoja, joskaan päätöksiä järjestäjästä ei vielä ole tehty.

Toritapahtuman ylle on langennut myös torin remontin varjo: järjestäjiä on huolestuttanut, voiko kesän aikana remonttiin menevällä torilla tehdä mitään. Onneksi tori remontoidaan kahdessa vaiheessa. Ensin pannaan kuntoon kirjaston edessä oleva alatori, joka on valmis viimeistään elokuussa, minkä jälkeen remontti siirtyy ylätorille.

Kirkkonummi pääsi eroon myös Powerman Oy:n kanssa tekemästään sopimuksesta ja voi näin ollen toukokuussa aloittaa omin voimin Kirkon eteläpuolella olevan parkkipaikan rakennustyöt. Laajennettu parkkipaikkakin on siis valmis Kirkkonummi-päiviin mennessä, joten tilaa on loppujen lopuksi melko paljon. Ja kun kirjastokin osallistuu totuttuun tapaan Kirkkonummi-päiviin, luulisi tapahtuman olevan ihan mukavan.

Toripaikoista päättävä Hans-Erik Sjöblom vakuuttaa, että päätökset toritapahtuman järjestämisestä tehdään lähiaikoina. Sirkku Harjasto kulttuuritoimesta taas kertoo, että toukokuussa järjestetään vielä kaksi suunnittelukokousta, jotta järjestöt voisivat yhdessä pohtia, millaista ohjelmaa haluavat järjestää. Yhteistyö on voimaa tässäkin asiassa.

Harjasto muistuttaa, että myös koulujen kanssa voi sopia tilojen käytöstä, jos yhdistyksiä moinen kiinnostaa. Koulujen tiloista päättävät koulut itse, joten kiinnostuneiden kannattaa kääntyä rehtoreiden puoleen. Keskustan koulukeskuksessa on kolme isoa salia ja Gesterbyn koulukeskuksessa niitä on lisää. Tapahtumia voi siis olla paljon ilman torialuettakin. Sisätiloissa tapahtumien järjestäminen on myös huomattavasti yksinkertaisempaa. Järjestöt voisivat lähestyä kouluja myös yhdessä ja luoda vaikkapa huikean lastentapahtumakokonaisuuden.

Tällä kertaa yksi asia on kuitenkin selvää: melkein kaikki on mahdollista, mutta kukaan ei tee mitään järjestöjen puolesta.

Kommentit (21)Add Comment
...
Kirjoittanut Jerri Kämpe-Hellenius, 20.04.2013
Eikös poliitikkomme olekkaan tänä viikonloppuna Aulangolla miettimässä uusia vaivallosiakin tapoja toimia, niin että toiminta tehostuisi ja olisi halvempaa?
...
Kirjoittanut Viljo "Ville" Savolainen, 20.04.2013
Menihän siellä kaksi päivää ihmetellessä, kuinka kuralle Kokoomus ja RKP saivat Kirkkonummen kunnan talouden valtuustokaudella 2009-2012.? Mitään järisyttävää Aulangolla ei keksitty, arvailtiin vaan, että onko tämän vuoden miinus 12 vai 16 miljoonaa euroa pakkasella? Valtuustossahan on edelleen Kokoomuksella ja RKP:llä enemmistö, joten mitään järkeväähän ei tule tapahtumaan.
...
Kirjoittanut Marjut Frantsi-Lankia, 21.04.2013
Villelle sen verran kommentoisin, että vaikka olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä, niin käytännössä meidän kaikkien muidenkin pitää tuoda hyviä ideoita ja ajatuksia esiin. Pelkkä valtaapitävien mollaaminen ei vie kuntaa yhtään eteenpäin. Rakentavia ideoita kehiin, niin eiköhän tässä pikkuhiljaa päästä eteenpäin!
...
Kirjoittanut tavis kuntalainen, 21.04.2013
Muutama idea:

1) Ei aleta rakentamaan terveyskeskuksen laajennusta tai edes siirretään sitä vuodella-parilla
2) Lopetetaan tietoinen lainvastainen alibudjetointi ja
3) Nostetaan kunnallisveroa 0,5%-yks. heti kun mahdollista.

Miltä kuulostaa?
...
Kirjoittanut Kunta, 21.04.2013
"Tavis Kuntalainen";
Kohtaan 1 ) Terveyskeskuksen tilanne on niin hälyttävä,että ei ole aikaa lainkaan tuhalttavaksi. Ensitilassa olisi tilat oltava sellaiset,että siellä voi ylipäätään toteuttaa terveydenhuollon palveluja. Kiinteistö on hoidettaville ja hoitajille terveysriski.
Kohtaan 2) niin se pitääkin olla ; realismi kohdallaan.
Kohtaan 3) Se on mahdollinen tapa saada kunnan asioita edes hieman parmmin kuntoon. Siihen on täysin mahdollista puuttua.
...
Kirjoittanut Rakentavia ajatuksia, 21.04.2013
Ville ja muut persut eivät pysty muuhun kuin valittamiseen ja muiden mollaamiseen... Niin kuin minäkin
...
Kirjoittanut Raksu, 21.04.2013
Rakentavavia... Jos toimit politiikassa, kiireesti pois sotkemasta aikuisten asioita, jos, et, mee kotiis kasvamaan ja jätä provosointi niille, jotka sen oikeasti osaavat :-D
...
Kirjoittanut Viljo "Ville" Savolainen, 21.04.2013
Marjutille ja räksyttäjäksi haukkujille pari säästökohdetta näin aluksi:
Tutkitaan rehellisesti, miksi ruotsinkielisen lapsen päivähoito maksaa
16.000 euroa ja suomenkielisen lapsen 13.000 euroa/vuosi ja
rakennetaan Sjökullan järjettömän kallis oppimiskeskus kaksikielisenä
Lapinkylään, jonne tarvitaan myös suomenkielinen koulu.
Paikka on keskeinen kuljetusten vähentämiseksi ja kunnalla on
olemassa helpommin rakennettavaa tonttitilaa asian toteuttamiseksi.
Tämä on tietenkin helppo teilata kielipoliittiseksi kannanotoksi,
mutta lähtökohta pitäisi olla, että kaikki kivet käännetään.
Eräs sininen palkki luennoilla oli, että pitää lopettaa
TOSIASIOIDEN VÄLTTELY.
...
Kirjoittanut Reijo Munther, 21.04.2013
Pitkällä tähtäimellä rakenteellinen muutos Kirkkonummen taloudessa ei ole saavutettavissa säästojen vaan investointien kautta. Julkisen puolen investointien on, paitsi varmistettava lakisääteisten palveluiden järjestäminen, pystyttävä myös luomaan uutta.

Kunnan mahdollisuudet kasvattaa investointivaraansa tapahtuu joko veroja ja maksuja korottamalla tai veropohjan kasvattamisella esimerkiksi esikaupallisia markkinoita synnyttävällä investointipolitiikalla. Viimeksimainittu tapa on kestävää politiikkaa myös Suomen kannalta ja varmasti myös kuntalaiselle miellyttävämpi tapa.
...
Kirjoittanut Kunta Kinte, 22.04.2013
Jos tämä keskustelu kertoo valtuuston työskentelyn tasosta, hurlumhei!
...
Kirjoittanut Karlsson Tiina, 22.04.2013
Elämme neljättä kuukautta uudesta valtuustokaudesta. Alle puoli vuotta on siitä, kun me poliitikot kerroimme kuntalaisille omista ajatuksistamme muuttaa suuntaa ja parantaa taloutta ja palveluita. Jos kuntalaiset tekivät oman osansa ja antoivat luottamuksensa niille ajatuksille joiden parhaiten katsoi tehtävää toteuttavan pitäisi nyt olla hieman malttia odottaa että päästäisiin edes ensimmäisen budjetin laadintaan ennen kuin ammutaan ihan kaikkea mikä liikkuu. Reijo Munther on hyvin viisas mies. On valitettavaa etteivät kuntalaiset osanneet arvostaa hänen ajatuksiaan. Me poliitikot teemme nyt sillä ryhmällä töitä jotka kuntalaiset ovat sinne valinneet. Niin hyvin kuin suinkin kykenemme.
...
Kirjoittanut tavis kuntalainen, 22.04.2013
Tuli vaan mieleen että kun on sote- ja kuntaremppa käynnissä niin onko nyt pakko kovalla tohinalla laajentaa terveyskeskusta. Eikö voisi ensin katsoa uudistusten lopputuloksen?
...
Kirjoittanut Pikkuvirkamies, 22.04.2013
Tavis kuntalaiselle:
Olipa uusi kunta- ja sotejako millainen tahansa, tarvitsemme jatkossakin toimivia lähipalveluita kunnollisissa tiloissa.

Toimittajalle : Ainakin perusturvassa on jo useana vuonna viitsitty miettiä ja myös toteuttaa uusia tehokkaampia toimintatapoja. Nyt alkaa olla jo vaikea keksiä mitään oleellisesti uutta viilattavaa, kun lakisääteisiä hommia on niin paljon.
...
Kirjoittanut Silja Lappalainen, 22.04.2013
Vaikka olenkin eri puolueesta kuin Viljo "Ville" Savolainen, niin komppaan täysillä hänen kommenttiaan Lapinkylän koulutarpeesta. Järkeä voi käyttää riippumatta puolueesta.
Toivottavasti seminaarissa saatiin "työohjetta" miten jatkossa rakennetaan yhteistyötä ja avoimmuutta kuntalaisten suuntaan.
...
Kirjoittanut Viljo "Ville" Savolainen, 22.04.2013
Kiitos Silja, etten sentään kaikkien mielestä ole pelkkä räksyttäjä.
...
Kirjoittanut jaana.andersin, 22.04.2013
Tosiasia on kuntaliitoksista ja sote-uudistuksista huolimatta, että ihmiset asuvat siellä missä asuvat normaaleine muuttoliikkeineen ja sairastavat minkä sairastavat.

Palveluntarve ei muutu rajojen myötä, ikääntyminen lisää sotepalvelujen tarvetta, mutta palvelujen tarjonta kyllä muuttuu. Niin on käynyt kaikissa kuntaliitoskunnissa, että raja-alueilta viedään palveluita pois ja keskitetään ne isompiin keskuksiin.

Kouvolan kuntaliitos on suurimpia mitä maassa on tehty 7 kunnan yhdistyttyä. Mm. entisestä reilun 20 000 hengen kunnasta Kuusankoskelta on "viety" Kouvolaan mm. poliisi, verotoimisto, Sampopankki ja Kela. Joukkoliikenne ei kulje uuden kunnan joka kolkkaan, joten ongelmana on miten autoton pääsee kauas keskitettyjen palvelujen äärelle.

Jos asiakas ei pääse palvelujen äärelle, on palvelut tuotava asiakkaan luokse. Siihen on kaksi vaihtoehtoa.

Virtuaalipalvelu netissä, jota kaikki eivät voi syystä tai toisesta käyttää tai asiakaspalvelija tuodaan asiakkaan luokse.

Tästä keskusteltiin Hämeenlinnan seminaarissa "Perusturvan pöydässä". Reijo Munther kertoi, että Norjassa lääkäri ajaa potilaan luokse ja sen on todettu olevan halvempaa mm. tilasäästöjen vuoksi. Lääkäribussi laitteineen, kuntoutusbussi, olisihan näitä ideoita, joista vaan pitäisi alkaa ottamaan selvää mitä maksaa ja tuoda valtuutetuille selkeät laskelmat ja vertailutaulukot. Toimintamallien muutokset taitavat olla niitä millä voidaan säästöjä luoda, ei palveluja leikkaamalla, koska ne tuovat lisäkustannuksia. Potilas jonottaa, lisäkustannus syntyy työnantajille, verotulojen menetystä, ostovoima heikkenee ja kauppa ei käy, leikkausten vaikutuksia sotepuolella riittää.

Yhtenä ongelmana pidän sitä, että me päättäjät emme saa riittävän selkeää tietoa, vertailuja, joissa on laitettu plussat ja miinukset selkeästi esille ja tehty analyysejä miksi tämä tai miksi tämä vaihtoehto olisi parempi nyt, vuoden, kahden, viiden vuoden päästä. Usein joudutaan kyselemään, etsimään tietoa, hakemaan verrokkikunnista tietoa miten siellä toimitaan jne. Tähän toivoisin enemmän selkeyttä ja avoimuutta, että kerrotaan rehellisesti kaikista näkökulmista taloudellisia ja muita vaikutuksia.
...
Kirjoittanut Jaahas, 22.04.2013
Silläkin rahalla, mikä tuohon seminaariin upposi, olisi pelastettu vaikka yksi ryhmäperhepäiväkoti. Vaikkapa yks Höstsol...
...
Kirjoittanut Marjut Frantsi-Lankia, 22.04.2013
Höstsolin jatko ei tosiasiassa ole rahasta kiinni. Tahtotila pienen yksikön säilyttämiseksi vain on kiven takana, niin johtavien virkamiesten kuin valtaapitävän puolueenkin osalta.

Se mikä nykyisessä päätöksenteossa tosasiassa mättää on juuri tuo Jaanan mainitsema vaihtoehtojen puute. Virkamiesvalmistelussa ei tahdota huomioida muita vaihtoehtoja kuin heidän parhaaksi näkemänsä ratkaisu. Muita vaihtoehtoja ei aidosti ja avoimesti esitellä saatika arvioida eri ratkaisujen vaikutuksia pidemmällä jänteellä. Tässä(kin) tarvitaan Kirkkonummelle kulttuurin muutosta. Toivon, että voisimme yhdessä luoda painetta tähän suuntaan.
...
Kirjoittanut tavis kuntalainen, 23.04.2013
Vihjaako Marjut kulttuurin muutoksella, että virkamiehistön voisi pistää vaihtoon, kun eivät nykyiset osaa/halua esitellä asioita eri näkökulmista katsottuna? No sitten vaan tuumasta toimeen. Tuskin Kirkkonummellakaan virkamiehet ole täysin korvaamattomia. Eihän valtuutetutkaan ole korvaamattomia (kuten eräs kokoomuslainen).

Kenkää vaan ja uudet virkamiehet tilalle jos se on tavallisen kuntalaisen etu! Kierrättäkää niitä niin kauan että saatte homman toimimaan ja tahtotilat tosiasiassa aidosti kuntoon ;)
...
Kirjoittanut Marjut Frantsi-Lankia, 23.04.2013
Kulttuurinmuutoksella tarkoitan ensisijaisesti sitä, että kehitämme kunnan toimintatapoja avoimempaan suuntaan niin että hyvä hallinto ja kuntalaisten osallisuus toteutuvat - ja että päätöksistä saadaan asioiden hyvän ja erinäkökulmista tapahtuvan valmistelun ja tiedottamisen myötä parempia ja kestävämpiä. Päätösten vaikutuksia pitäisi myös arvioida mahdollisimman objektiivisesti. Pitäisi nähdä selvästi nykyistä laajemmin ja kauemmas..
...
Kirjoittanut jaana.andersin, 23.04.2013
Avoimuuden lisääminen tuntuu olevan joskus työn ja tuskan takana. Eräs saamani vastaus tiedon julkistamiseen viranhaltijalta oli "sehän tietää meille lisää työtä" ja huokaisu päälle. Tällainen asenne kertoo jostain ongelmasta. Jos ongelmana on työmäärä, siihenkin voidaan puuttua, kun on tiedossa, että aika ei riitä. Asia kuuluu silloin esimiehille, joiden tehtävä on varmistaa että työt tulee tehtyä laadukkaasti lakeja noudattaen.

Kunta on yritys, joka palvelee jokaikistä kuntalaista ja kuntalaisilla on jo lain mukaan oltava mahdollisuus vaikuttaa, mutta jos asioista ei tiedetä, keskeneräisistä ei kerrota, pöytäkirjoja (nytkin on kulunut jo 15 vrk valtuustosta ja pöytäkirja puuttuu edelleen) ei julkaista tai julkaistaan myöhässä, niin miten kuntalaisen etukäteen vaikuttamismahdollisuus tai valitusmahdollisuus 30 vrk kuluttua voi edes toteutua?

Kuinka voidaan olettaa, että valtuutetut tekevät järkeviä päätöksiä puutteellisilla tiedoilla? Se johtaa juuri Hötsolin, Upinniemen ym. kaltaisiin päätöksiin, joita sitten veivataan edestakaisin. Valtuutetut ovat tavallisia ihmisiä, itse jonkun alan asiantuntijoita omassa työssään, vaaditaan paljon perehtymistä ja niitä oikeita vertailukelpoisia tietoja, jotta voi tehdä päätöksiä niilläkin alueilla, joilla oma osaaminen ei ole vahvaa.

Yksi ongelma mikä vaivaa päätöksentekoa, ovat ylipitkät kokoukset. Minä en usko yli-inhimillisiä ihmisiä olevan ja uskallan väittää, että työpäivän jälkeen illalla kympin uutisia lähestyttäessä ajatustoiminta ei ole kellään enää virkeimmillään ja silti saatetaan päättää tärkeistä asioista.

Toinen ongelma kunnassamme näyttää olevan seurannan puute. Ei ole olemassa mittaristoa, jota voi muokata eri toimialoihin ja jolla voidaan helposti ja nopeasti seurata erilaisilla raporteilla kustannus- tai muita vaikutuksia. Kysyin tätä esim. Sivistyslautakunnan talouden sopeuttamiskokouksessa ollessani KH:n edustajana paikalla, koska hyvällä mittaristolla voi helposti seurata ja analysoida vaikka mihin ATK-palveluihin katoaa sivistystoimen miljoona euroa.

Tiedonjulkistamisen ja tiedottamisen ongelma näyttää liittyvän osaltaan tietotekniikkajärjestelmiin ja osaltaan työnjohtoon ja tässä varmasti olisi iso toimintatapojen tarkastelun paikka.

Kunnioitan jokaisen työtä kunnassa, mutta olisi oltava rohkeutta nostaa asioita esille ja miettiä riittääkö joku yksittäinen toimintatavan muutos vai tarvitaanko isompia muutoksia organisaatiossa ja toimenkuvissa.

Hyvä työilmapiiri syntyy osaltaan myös siitä, että jokainen tietää omat tehtävänsä, niille on riittävästi varattu aikaa ja aikaa myös uuden oppimiselle, mikä ei liian kireässä aikataulussa onnistu. Joskus pieni stressi vie asioita eteenpäin, jatkuvana se uuvuttaa ja luo huonoa ilmapiiriä. Hyvä työilmapiiri innostaa työntekijääkin etsimään hyviä ratkaisuja ja kehittämään omaa työtään.


Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
 

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.067 sekunnissa.