Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Perinteet

Perinteet

Miten pääsee naimisin?

Miten pääsee naimisin?

Luulisi, että naimisiin menon suurin haaste on löytää sopiva puoliso. Television monista hääohjelmista päätellen seurustelukumppani (tässä tapauksessa yleensä poikaystävä) on vain yksi välttämättömistä hankinnoista ennen häitä. Sulhasen lisäksi on hankittava juhlapaikka, juhlaorkesteri, juhlaruoka, juhla-astiat, pöytäkoristeet, morsiuskimppu, heittokimppu, rannekukka, hiuskukat, hääkirkko, hääkampaus, hääkynnet, hääkuva, hääauto - morsiuspuvusta ja timanttisormuksesta puhumattakaan. Häitä on mietittävä vähintään vuosi ja niiden valmisteluun on ehdottomasti ryhdyttävä viimeistään puoli vuotta aikaisemmin, etenkin jos haluaa viettää ihanat kesähäät. Avioliittoa ehtii sitten miettiä myöhemminkin, kunhan huomenlahjat on annettu ja häämatka on tehty.

Onneksi oikeat morsiusparit ovat erilaisia kuin tv-ohjelmien unelmahäärijät. Ja onneksi häihin liittyvät yksityiskohdat kaikkine pakollisine kuvioineen voi hoitaa näppärästi ihan kirkkonummelaisin voimin: paikallisten yrittäjien avustuksella sekä teknisestä toteutuksesta että taiteellisesta vaikutelmasta saadaan varmasti erittäin hyvät pisteet.

Viimeksi päivitetty ( 12.02.2012 15:39 )

Lue lisää...
 

Tänään juhlimme Larvandadia, Hormisdadia ja Gushnasaphia

Tänään juhlimme Larvandadia, Hormisdadia ja Gushnasaphia

Läntisen kristikunnan mielestä Loppiainen on kolmen itämaan tietäjän juhla. (Idässä juhlitaan Jeesuksen kastetta ja veden pyhittämistä, mutta se on toinen juttu.) Matteuksen evankeliumin mukaan kolme viisasta miestä - ei kuningasta, vaan nimen omaan tietäjää - etsiskeli juutalaisten uutta kuningasta ja kyseli asiaa myös kuningas Herodekselta. Herodes pyysi tietäjiä kertomaan hänellekin, jos sattuisivat löytämään profeetta Miikan mainitseman messiaan, mutta jokainen, joka on nähnyt tiernapojat tietää, että tietäjät tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen.

Viimeksi päivitetty ( 06.01.2012 13:37 )

Lue lisää...

Ilotulituksista

Ilotulituksista

Kirkkonummen keskustassa on uudenvuoden aattoiltana järjestetty hieno ilotulitus jo neljänä vuonna peräkkäin. Tänä vuonna ilotulitus jää kuitenkin väliin kaikkien suruksi. Sundsbergissä sen sijaan lähetetään taivaalle raketteja, joten kokonaan ilman kollektiivista räiskettä ei tarvitse jäädä.

Viimeksi päivitetty ( 30.12.2011 12:19 )

Lue lisää...

Kirkkonummen kunnan joulukorttirahat parempaan käyttöön

Kirkkonummen kunnan joulukorttirahat parempaan käyttöön

Kirkkonummen kunta on tänä vuonna tehnyt viisaan päätöksen. Se on päättänyt antaa joulukorttirahat parempaan tarkoitukseen. Joulukortit ovat kyllä mukavia, mutta kunnalta ja suurilta yrityksiltä saadut jouluviestit eivät oikein tunnu jouluisilta. Ja vaikka kunnanjohtajamme onkin sydämellinen mies, on vaikeaa kuvitella, että hän enää jaksaisi ajatella lämmöllä 489. allekirjoittamansa joulukortin saajaa. Niinpä uskon, että voimme kaikki kokea aidompaa jouluiloa, kun tiedämme, että korttirahat käytettiin omaishoitajien tukemiseen.

Viimeksi päivitetty ( 16.12.2011 15:30 )

Lue lisää...

Cecilia Karlsson on Kirkkonummen Lucia

Cecilia Karlsson on Kirkkonummen Lucia

Lucia-äänestys on päättynyt. Määräaikaan mennessä ääniä annettiin 406 kappaletta ja eniten ääniä keräsi 17-vuotias, sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen Cecilia Karlsson.

Äänestyksen yhteydessä kerättiin rahaa Kirkkonummen lapsille ja nuorille. Keräyksen tuotto on toistaiseksi 529,50 € . Keräykseen voi osallistua vieläkin Kirkkonummen Luckanissa tai tallettamalla lahjoituksen Nordean Lucia-tilille (FI7522552002027724).

Viimeksi päivitetty ( 09.12.2011 15:56 )

Lue lisää...
Sivu 14 / 17

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0668 sekunnissa.