Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Palvelut Runoja, salaisuuksia ja huippumuotia

Runoja, salaisuuksia ja huippumuotia

Sähköposti Tulosta

Salaista väkeä - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Aikuisilla tuntuu olevan Kirkkonummella ongelmia, mutta lapsilla sen sijaan on välillä mukavaakin: Kirkkonummella on mainioita harrastusmahdollisuuksia teatterista ylisurheilukouluun ja bändipajoista sirkuskerhoihin. Niitä järjestävät kunnan ja seurakunnan iloiset ihmiset, seurat ja yhdistykset sekä idearikkaat yrittäjät. Verkkonummen toimitus sai tutustua salaperäiseen salakerhoon, häkellyttävän taitaviin nuoriin muodinluojiin ja tuleviin kirjailijoihin.

Kirjaston salakerho kestää aivan liian vähän aikaa

Salakerhoon oli kokoontunut 12 innokasta, 5-8 -vuotiasta salaisuuksien selvittäjää. Kerhon aluksi kokoonnuttiin päämajaan, jossa kerhon johtajasalapoliisi Paula ilmoitti kerholle tämänkertaisen tehtävän, joka oli salaisten salalokeroiden tekeminen. Lokeroista tuli oikein kauniita ja erittäin salaisia.

Toimitustyö on joskus hyvin haasteellista. Kun toimittaja kysyi salakerholaisilta, mitä salakerhossa tehdään, pöydän ympärille laskeutui hiljaisuus. Lopulta yksi kerholainen vastasi: "Täällä tehdään salaisia asioita." "Ei niistä saa kertoa", lisäsi toinen. "ja jotain kummallisiakin asioita täällä on tehty", täydensi kolmas. Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus.

"Mutta se näytelmä oli kyllä kiva." "Juu, muistatko, kun minua vain kaappailtiin." "Joo. Me oltiin roistoja." "Meitä nauratti ihan hirveästi." Muisteleminenkin naurattaa.

Sen verran salapoliisitaitoja toimituskin on vuosien varrella oppinut, että sai selville, kuinka naamioita tehdään ja että kaikilla itseään kunnioittavilla salahenkilöillä on salainen jäsenkortti, jonka nimi on luonnollisesti kirjoitettu salakielellä.

Sekin kävi selväksi, että salakerhosta ei millään malttaisi lähteä pois, vaikka kerhon johtavat salahenkilöt ilmoittivat, että kerho on jo loppunut. Ilmoitus ei synnyttänyt minkäänlaista reaktiota pienissä salahenkilöissä, jotka olivat päättäneet saada tämänkertaisen salaisen tehtävänsä suoritettua.

Vuoden alusta toimineen kirjaston salakerhon jatkuminen syksyllä on vielä salaisuuksien peitossa, mutta jotain hauskaa kirjastossa varmasti keksitään syksyllä.

Käsilaukkuja ja pitsimekkoja Isabella ja Arta - Mamman Tupa - Verkkonummi.fi

Kirjaston naapurissa Mamman Tuvassa ei sen sijaan salaisuuksia ollut: kaikki käsityökerholaiset kertoivat mielellään, mitä olivat vuoden aikana saaneet aikaiseksi. Mervi Hitosen käsityöliikkeessä kokoontunut 8-11 -vuotiaiden tyttöjen joukko oli ollut hämmästyttävän tuottelias: housuja, mekkoja, juhlavaatteita, shortseja, käsilaukkuja jumpsuitteja, käsineitä, kaulahuiveja, pitsiunelmia, yöpukuja, jakkuja, liivejä, toppeja ja teepaitoja...

Tyttöjen työt olivat hämmästyttävän hienoja. Ammattitaitoisen ompelijan johdolla ja loputtoman tarvikevaraston keskellä syntyi vaatteita, joiden tekijöitä ei millään olisi voinut uskoa alakoululaisiksi. Jokainen sauma oli huoliteltu, jokainen päärme viimeistelty, applikaatiot taidokkaita ja laskokset kohdallaan.

Tyttöjen kannalta Mamman Tuvan käsityökerhon paras puoli oli, että kaikki saivat päättää itse, mitä halusivat tehdä ja jos niin toivoivat, myös suunnitella itse mallinsa Mervi Hitosen avustuksella. Koulujen käsityötunnit, joilla kaikki tekevät samaa, halusivat tai eivät, ja joilla joku antaa arvosanan tehdystä työstä, ovat tappaneet käsityöinnon monelta lapselta.

Yksi yhteinen asia Mamman Tuvan ja koulujen työssä kuitenkin on: harsiminen on kurjaa kaikkialla. Myös liukkaan silkkikankaan asetteleminen ja leikkaaminen on vaikeaa ja piilovetoketjun ompelu on haasteellista.

Parasta taas on saada uusia vaatteita ja oppiminenkin on mukavaa. Ja tytöt totisesti ovat oppineen. Frida, Veronica, Lena, Amelie, Isabella ja Sara voisivat seuraavaksi mennä Muodin huipulle -kilpailuun.

Mervi Hitonen kertoo, että kyselyitä käsityökerhosta on tullut sen verran, että hän harkitsee parinkin ryhmän perustamista ensi syksynä. Ryhmät eivät voi olla kovin suuria: kuuden tytön ohjaaminen vielä sujuu, mutta kahdeksan erilaisen ompeluprosessin luotsaaminen yhtä aikaa on jo haasteellista. Onneksi apuna on ollut Mamman Tuvassa työskentelevä Arta Dibrani, joka selvästi viihtyy pienten ompelijattarien keskellä mainiosti.

Sanapajassa - Masala - Verkkonummi.fi
Runoja, satuja ja ihmisten tarkkailua

Masalan kirjastossa on runoiltu, satuiltu ja tarkkailtu kirjastossa liikkuvia potentiaalisia avaruusolentoja, ihmissusia ja formulasponsoreita. Arja ja Emma Puikkonen ovat vetäneet Kirjaston ystävien Sanapajaa jo useamman vuoden, ja jotkut lapsista ovat olleet mukana alusta saakka.

Sanapajassa on mukavaa. Siellä leikitään, esitetään näytelmiä, improvisoidaan, nauretaan, kirjoitetaan, havainnoidaan, askarrellaan ja ollaan yhdessä. Liinu, Eelis, Arturo, Karoliina, Kaislamari ja Ronja ovat oman kirjoittamisen lisäksi toimineet koekaniineina ja kriitikkoina äiti- ja tytär-Puikkosen yhdessä tekemälle lasten luovan kirjoittamisen oppaalle, joka ilmestynee parin vuoden sisään. Kirja on tarkoitettu nimenomaan lasten luettavaksi ja käytettäväksi, ja siinä on hyviä neuvoja ja iloisia ideoita kirjoittamiseen. Puikkoset kertovat, että sanapajasta saatu tiukka kritiikki ja hyvät ohjeet ovat olleet erittäin arvokkaana apuna.

Sanapaja jatkuu syksyllä ja sinne ovat tervetulleita kaikki sanavalmiit ja nekin, joilla sanat ovat vielä hukassa.

 

KIUSALLINEN KIRPPU

Minkä vuoksi hirvi pakoon juoksi?
Ja meni taloon kysymään:
- Voinko tänne jäädä pysymään?
- Et. Kirppu on sun päässä.
- Kiltti rouva, se ei lähde missään säässä.
Sitten huusi rouva lujaa:
- Lähde kulkemaan kotikujaa!

kirjoittanut Karoliina 10v.

Kommentit (3)Add Comment
...
Kirjoittanut Jävla barn, 22.05.2013
Kyllä Suomenkielinen varhaiskasvatuslautakunta varmasti pian puuttuu asiaan ja lakkauttaa tämänkin toiminnan.
...
Kirjoittanut NohNoh, 22.05.2013
Mitähän se varhaiskasvatuslautakunta on oikein kirkkonummelaisittain lopettanut. Nuorisotoimintaa tuetaan nuorisotoimesta/lautakunnasta ja homma toimii kunnassamme upeasti.
...
Kirjoittanut Maarit Orko, 23.05.2013
Korjausta edellisiin kommentteihin sen verran, että artikkelissa viimeksi mainittu sanataideryhmä Masalassa, toimii puolittain Kirkkonummen kunnan tuella ja tämä tuki on saatu sivistyslautakunnan alaisuudessa olevalta kulttuuritoimelta. Kirjaston ystävät ry on saanut kunnalta yleisavustusta vuosittain. Kiitos siitä! Ja jotta selviäisi, ettei sitä rahaa löyhin perustein jaeta (kyseessä siis muutamista sadoista muutamiin tuhaansiin euroihin olevat tuet), kerron vielä tuen saamisen edellytyksistä: tuki edellyttää hakemuksen, toimintakertomuksen edelliseltä toimintavuodelta jäsenmäärineen ja osallistujamäärineen, toimintasuunnitelman hakemusvuodelle, asiallisen kirjanpidon ja kunnan pisteytyslomakkeen täytön. Tukea siis haetaan ja saadaan, jos saadaan. Kyseinen yhdistys kuuluu siihen kulttuuria tuottavien yleishyödyllisten yhdistysten ryhmään, jotka monipuolistavat kunnan kulttuuritarjontaa aktiivisten, lähinnä talkoilla kulttuuria tuottavien kuntalaisten myötävaikutuksella. Kirkkonummen kunta käyttää tähän kulttuurin tarjoamiseen tänä vuonna 9e/asukas (Espoossa vastaava summa n.101e/asukas). Kovin suurista summista ei siis ole kyse, mutta kunnan tuki mahdollistaa sen, että yhdistys pystyy tarjoamaan ammattipätevien ohjaajien vetämän mukavan harrastusvaihtoehdon kohtuuhintaisena. Pääkirjastolla toiminut salakerho taas on kirjaston henkilökunnan aktiivisuuden tulosta. Vaikka teettää työtä enemmän kuin normi työ edellyttäisi, niin antaa varmasti myös kirjastotyöntekijälle iloa ja jaksamista arkiseen työpäivään, puhumattakaan niistä onnekkaista lapsista, jotka ovat salakerhoon päässeet. Kiitos salapoliisijohtaja Paulalle!

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 22.05.2013 10:20 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0694 sekunnissa.