Etusivu Kirkkonummi Palvelut Kynnys on matala, mutta tupa vielä turhan täynnä

Kynnys on matala, mutta tupa vielä turhan täynnä

Sähköposti Tulosta

virkanalle - Verkkonummi.fiKunnantalossa pitkien käytävien varrella huoneet ovat siistejä ja asiallisia: työpöytä, ergonomiset tuolit, kirjahylly, tietokone, nalle... Pakko ottaa muutama askel taaksepäin ja kurkistaa ovesta uudestaan: on siellä nalle ihan oikeasti. Ja muitakin leluja. Virkamiehillä on selvästi kivaa uudessa kunnantalossa. Tai ei ehkä ihan niin kivaa kuitenkaan: käytävää katsellessa asiaa ei huomaa, mutta olen saapunut perheneuvolan reviirille. Lelut onkin tarkoitettu kuntalaisille.

Nuorten hyvinvointi on nostettu yhdeksi kunnan tärkeimmistä päämääristä. Usein nuorten ongelmat ovat kuitenkin syntyneet jo aikaisemmin ja ne olisi voitu hoitaa helpommin, jos apua olisi saatu ajoissa. Varhaista apua on saatavilla, jos sitä osaa etsiä: perheet, joissa on alle 13-vuotiaita lapsia, voivat hakea apua perheneuvolasta. Kun lapsilla on ongelmia, kun perheessä on kriisi, kun kasvatuksessa herää kysymyksiä joihin ei omin voimin löydy ratkaisuja tai kun elämä ei muuten vain suju niin kuin sen pitäisi, voi ilman lähetettä ottaa yhteyttä perheneuvolaan ja saada tarvitsemaansa tukea.

Jonot ovat kasvaneet pitkiksi

Jo vuosia perheneuvolan matalan kynnyksen palveluissa on kuitenkin ollut ongelmia: jonot ovat venyneet yli puolen vuoden mittaisiksi ja välillä uusia asiakkaita ei ole voitu ottaa vastaan lainkaan. Suurin ongelmien lähde on ollut tilojen puute: aiemmin perheneuvola oli niin ahtaissa tiloissa, että huonot työolosuhteet saivat osan työntekijöistä sanoutumaan irti. Nyt perheneuvola ja nukkekoti ovat saaneet uudet ja riittävät tilat kunnantalosta, mutta työntekijöissä on edelleen kahden työntekijän vaje.

Tarkoitus on, että perheneuvolassa olisi viisi työntekijää, joista yksi hoitaisi myös mielenterveyspalveluiden esimiehen tehtäviä. Kunnan rekrytointikieltojen ja vielä keskeneräisen organisaatiouudistuksen vuoksi kahden uuden työntekijän palkkaaminen on viivästynyt. Työtä haittaa myös se, ettei perheneuvolalla ole käytössään sihteerin palveluita: esimerkiksi vastaanottoaikojen peruutukset ja uusien aikojen sopiminen kaikkien osapuolten kesken vievät paljon arvokasta työaikaa.

Perheneuvolan työntekijät toivovat, että syksyllä kaikki virat saadaan täytettyä, jotta pitkiksi kasvaneita jonoja päästäisiin purkamaan. Kiire ja työn paljous nimittäin ei ole ainoa jonojen synnyttämä rasitus: pahempaa työuupumusta aiheuttaa se, ettei pysty antamaan apua sitä tarvitseville. On raskasta sanoa itkevälle äidille, että hänen on odotettava puoli vuotta vauvansa kanssa, ennen kuin hän voi saa minkäänlaista apua.

Erilaisia perheitä ja erilaisia ongelmia

Mutta silloin, kun perheneuvolan työntekijät pääsevät tekemään sitä työtä, mihin heidät on palkattu, heistä on paljon apua lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kaksi psykologia ja yksi perheneuvoja pystyvät tarjoamaan palveluita hyvinkin erilaisille perheille ja erilaisiin tarpeisiin.

Nuorimmat avuntarvitsijat ovat pieniä vauvoja, joiden äiti-lapsi-suhde ei ole muodostunut kunnolla esimerkiksi äidin masennuksen vuoksi. Lapsi ei ole oppinut vuorovaikutusta äidin kanssa eikä äiti ole oppinut löytämään iloa, jonka huolet ovat peittäneet näkyvistä. Masennus ehkäisee vanhempia näkemästä, miten vauva reagoi heihin ja tarvitsee heitä. Perheneuvolassa he saavat apua vauvan kanssa kommunikointiin. Tarpeen mukaan terapiakäyntejä videoidaan ja katsellaan yhdessä vanhempien kanssa, jolloin vanhemmat itse voivat opetella havaitsemaan lapsen viestejä, jotka ovat ahdistuksen vuoksi jääneet vanhemmilta huomaamatta.

Muita asiakkaita voivat olla eroperheet, joissa vanhemmat huolestuvat lasten pärjäämisestä ristiriitojen keskellä, traumaattisia tilanteita kohdanneet perheet, perheet, joissa lapsilla on ongelmia koulussa, perheet, joissa lapsilla on pelkoja, syömishäiriöitä, uniongelmia, aggressiivisuutta... Hoito ja apu räätälöidään kullekin perheelle yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Lasten iän ja huolien laadun lisäksi asiakkaat jakautuvat eri ryhmiin myös sen mukaan, miten he suhtautuvat ongelmiin: toiset ovat aktiivisesti hakemassa apua lapsilleen, toiset tulleet vastaanotolle siksi, että jokin muu taho on heitä siihen kehottanut, vaikkeivät he itse ehkä koe tarvitsevansa apua. Toiset vanhemmat kokevat yletöntä syyllisyyttä lastensa ongelmista, toiset taas pärjäisivät muuten ihan hyvin, jos heillä ei sattuisi olemaan huonoa lasta.

Sekä ongelmien ja suhtautumistapojen laaja kirjo että lapsiasiakkaiden ikähaitari edellyttävät hoitohenkilökunnalta valtavaa laaja-alaisuutta. Perheneuvolasta kerrotaan, että erityisesti erilliselle vauvaneuvolalle tai ainakin neuvolapsykologille olisi kysyntää. Tarvittaisiin myös lisää kielipalveluja: päteviä tulkkeja, jotka olisivat perehtyneet alan terminologiaan. Terapia tulkin välityksellä on muutenkin vaikeaa, mutta joissakin kielissä ja kulttuureissa ei yksinkertaisesti ole sanoja joillekin lapsen hyvinvointiin ja vuorovaikutussuhteisiin liittyville asioille.

Millaista apua perheneuvolasta saa?

Mitä perheneuvolassa sitten tehdään? Siellä jutellaan. Jo se, että joku kysyy, miten vanhemmilla menee ihan oikeasti, voi olla suureksi avuksi. sohva vanhemmille - Verkkonummi.fiHuolten purkaminen helpottaa aina. Oikeilla kysymyksillä taitava terapeutti saa vanhemmat itse löytämään ratkaisuja perheen ongelmiin. Vanhempien vapautuminen syyllisyydestä auttaa lapsiakin vapautumaan omasta syyllisyydestään, sillä lapsilla on paitsi valtava herkkyys vaistota vanhempiensa mielialoja myös vielä suurempi taipumus syyttää kaikesta itseään kuin aina syyllisillä äideillä.

Jos ongelmat ovat perheen sisäisessä kommunikaatiossa, sitä voidaan harjoitella yhdessä. Videoimisesta voi olla suuri apu monelle perheelle. Pienten lasten vanhempia voidaan myös konkreettisesi opettaa leikkimään lastensa kanssa leikkejä, jotka synnyttävät hyvää oloa molemmissa. Hyvä olo lisää itseluottamusta ja rakastetuksi tulemisen tunnetta, joka saattaa olla hukassa myös vanhemmilta.

Vanhemmat saattavat tarvita apua myös lapsen ymmärtämisessä: aina ei ole helppoa asettua lapsen asemaan ja nähdä maailmaa tämän silmin. Tilanteet näyttävät usein hyvin erilaisilta lapsen näkökulmasta. Kun aikuiset oppivat tulkitsemaan lapsen tunteita paremmin, he myös ymmärtävät lapsen reaktioita paremmin ja pystyvät kenties välttämään tilanteita, jotka vievät väärään suuntaan.

Jotkut asiakkaat saavat avun jo ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Jotkut käyvät perheneuvolassa pitkäänkin, toiset ohjataan eteenpäin. Perheneuvola tekee yhteistyötä lääkärin kanssa, joka voi tarvittaessa kirjoittaa lapselle lähetteen terapiaan perheneuvolan arvion pohjalta, mikäli katsoo, että lapsi hyötyisi terapiasta. Tosin lasten psykoterapian myöntämisestä päätetään Hyksin lasten psykoterapiakeskuksessa, eikä sitä aina ole lähetteestä huolimatta myönnetty.

Perheitä vaivaavat usein kiire ja erilaiset suorituspaineet

Mistä sitten perheiden ongelmat syntyvät? Työelämä on nykyisin hyvin vaativaa. Se vie paljon aikaa ja voimavaroja. Vaatimustaso on kova ja joskus se siirtyy myös koteihin: äidit ja isät saattavat vaatia itseltään myös täydellistä vanhemmuutta ja joskus sen mittarina on "täydellinen lapsi". Koska lapset eivät koskaan ole täydellisiä sen enempää kuin vanhemmatkaan, kovat vaatimukset eivät voi täyttyä.

Suuri ongelma on myös se, että vapaata, ohjelmoimatonta aikaa ei ole sen enempää lapsilla kuin aikuisillakaan. Ei ole aikaa olla yhdessä, ei aikaa jutella eikä aikaa tylsistyä. Tylsistyminen on erittäin terveellistä lapsille ja nuorille: se on avain luovuuteen, itsensä tutkiskeluun ja omien ajatusten kuulemiseen. Tylsistyminen mahdollistaa myös riehumisen, joka puolestaan tutkitusti kehittää aivoja ja ajattelua - siis lasten, ei ehkä vanhempien, elleivät he sitten mene mukaan riehumaan. Lastensa turvallisuudesta huolehtivat ja metelistä häiriintyvät, uupuneet vanhemmat saattavat kieltää lapsiltaan sen, mikä heille olisi parasta.

Apua ja neuvoja mieluiten ajoissa

Perheneuvolan työntekijät korostavat, että avun hakemisen kynnys saa olla matala: ongelmien ei tarvitse olla suuria, riittää, että vanhemmilla on tunne, ettei kaikki suju niin kuin pitäisi. Usein jo pari keskustelua riittää laukaisemaan tilanteen ennen kuin se ehtii kehittyä vakavaksi. On parempi hakea apua siinä vaiheessa, kun asioiden korjaaminen on vielä helppoa ja kun pahimpia ongelmia voidaan vielä ehkäistä.

Perheneuvola pyrkii auttamaan kadonneen ilon etsimisessä. Jos ilo on hukassa, kannattaa soittaa perheneuvolaan, jonoista huolimatta. Puhelinaika on tiistaisin klo 12 - 13 ja numero 040-126 9249. Nalle ja autolaatikko odottavat valmiina, ja vanhemmille on mukavia sohvia - ja nenäliinoja silmien pyyhkimiseen.

Kommentit (3)Add Comment
...
Kirjoittanut Vierailija, 15.02.2012
Hienoa, että kirjoititte asiasta jutun! Tämä on todella tärkeä palvelu ja ainakin meidän perheelle kriisitilanteessa ja sen jatkohoidossa ollut suureksi avuksi. Joskus olen miettinyt, kuinka perheneuvolan työntekijät itse jaksavat työtään tehdä. Tsemppiä kaikille teille!
...
Kirjoittanut Tärkeä aihe, 15.02.2012
on hienosti otettu esille. Onneksi Verkkonummi toimittajineen on tiedottamassa meille kuntalaisille ja muillekin ajankohtaisista aiheista. Kiitokset toimitukselle!
...
Kirjoittanut Muumimamma, 28.02.2012
...kiittää myös toimittajaa tämänkin tärkeän aiheen esiin ottamisesta! :)

Kirjoita Kommentti
pienennä tekstilaatikkoa | suurenna tekstilaatikkoa

security code
Välttääksemme automatisoitua roskapostia tarkistamme, että kommentin lähettää todellinen käyttäjä.
Ole hyvä ja kirjoita yläpuolella näkyvät merkit alla olevaan tekstilaatikkoon


busy
Viimeksi päivitetty ( 16.02.2012 12:56 )  
Verkkonummi.fi suosikiksi 
Kirkkonummen palvelukartta

Tuoreimmat kommentit