Etusivu Kirkkonummi Palvelut Huoli nuorten huolista

Huoli nuorten huolista

Sähköposti Tulosta

huolia - Verkkonummi.fiNuoruus on vaikeaa aikaa. itsensä etsiminen ja aikuiseksi muuttuminen ei ole kenellekään helppoa. Ongelmat vaihtelevat seurustelun pulmista yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen, epävarmuudesta ja ujoudesta syvään masennukseen. Suurin osa selviää murheistaan itse tai ystävien ja perheen avulla, mutta osalla nuorista ongelmat voivat muodostua ylivoimaisiksi. Silloin tarvitaan apua tai ainakin joku, jolle kertoa murheista.

Huolista, olivat ne sitten suuria tai pieniä, on joskus hankalaa puhua tutuille. Nuoret haluavat varjella yksityisyyttään, ja moni haluaa myös suojella läheisiään ylimääräiseltä huolelta, eikä siksi kerro heille murheistaan. Ja joskus läheiset ovat murheiden syy. Lääkäriinkään ei pääse: taistelu hoitoon pääsystä on vaikeaa terveellekin ihmiselle saati sitten sellaiselle, jolla on vaikeaa muutenkin. Sitä paitsi nuoret ihmiset eivät halua "hoitoon". He haluavat korkeintaan päästä purkamaan huoliaan jollekin, jolla on aikaa kuunnella ja joka ei kerro asioita eteenpäin.

Tätä kuuntelu- ja keskusteluapua saa Nuorten hyvinvointiasemalta, joka muutti 23.1. kirjakaupan yläkertaan Kirkkotallintielle.  Sinne ei tarvita lähetettä. Riittää, kun soittaa soittoaikana tai jättää viestin päivystyspuhelimen puhelinvastaajaan (040-7728124 ). hyvinvointiasemalta soitetaan takaisin noin vuorokauden kuluessa viestin jättämisestä ja sovitaan tapaamisaika, elleivät ongelmat sitten ratkea jo ensimmäisellä puhelulla. Tavoitteena on asiakkaan ja työntekijän tapaamisen järjestyminen viimeistään 5-7 päivän kuluessa yhteydenotosta.

Palvelu on suunnattu 13–25-vuotiaille nuorille. Hyvinvointiasemalle saavat soittaa myös vanhemmat tai muut nuoren hyvinvoinnista huolestuneet henkilöt.

Hyvinvointiasema on ollut toiminnassa runsaan vuoden. Tällä hetkellä se toimii Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste -hankkeen rahojen turvin, mutta kunnanvaltuusto päätti, että toiminta jatkuu myös hankerahoituksen loppuessa ensi syksynä. Valitettavan usein poliittiset puheet ovat pelkkiä poliittisia puheita, mutta tällä kertaa asia ei ollut näin: nuoriin on todella satsattu, niin kuin kunnan toiminnan painopisteitä mietittäessä kesällä luvattiin.

Nuorten hyvinvointiasema on tarjonnut vuoden aikana yli sadalle nuorelle keskusteluapua. Osalle heistä on riittänyt muutama käyntikerta, osa on käynyt keskustelemassa pitkäänkin. Osa on tarvinnut erikoissairaanhoitoa, ja heidät on ohjattu eteenpäin. Stressi, paniikkioireet, itsetuhoiset ajatukset, perheongelmat, päihteet ja elämänhallintaan liittyvät kysymykset tulevat usein esiin keskusteluissa.

Kaikkia ongelmia ei voida ratkaista pelkästään puhumalla nuoren kanssa. Jos ongelmat koskevat koko perhettä kuten esimerkiksi vanhempien avioeroon, alkoholinkäyttöön tai väkivaltaisuuteen liittyvät ongelmat, saa hyvinvointiasemalta neuvoja siitä, mistä apua voi hakea. Vaikeissakin tilanteissa nuorta saattaa kannatella jo pelkkä ajatus siitä, että jossain on ihmisiä, joille voi mennä kertomaan, kun asiat ovat hullusti.

Kun on syytä epäillä, että nuorella on jokin vakava psyykkinen sairaus, hyvinvointiasema ohjaa nuoren eteenpäin - ja tarvittaessa soittaa apua paikalle heti. Ketään ei lähetetä hyvinvointiasemalta kotiin itsetuhoisena eikä harhaisena: nuorten turvallisuudesta pidetään huolta.

Nuorten hyvinvointiaseman asiakkaista noin 60% tuli viime vuonna asemalle oman tai vanhempien yhteydenoton jälkeen. Myös terveyskeskus, oppilashuolto, sosiaalitoimi ja poliisi lähettivät nuoria hyvinvointiasemalle.

Hanke on kuluneena vuonna työllistänyt viisi henkilöä. Lisäksi mielenterveyspalveluita on tuotettu ostopalveluina. Hankkeen päätyttyä kunta palkkaa hyvinvointiasemaa hoitamaan kolme työntekijää: psykologin, psykiatrisen sairaanhoitajan ja sosiaaliohjaajan. Tällä hetkellä hankevastaavana toimiva Milla Bergman uskoo, että työvoiman vähentyminen vähennä nuorten saamaa apua: hankkeen saaminen käyntiin, uusien työtapojen luominen ja parhaiden toimintamallien löytäminen on vienyt paljon aikaa. Lisäksi hankkeen koulutusosuus on työllistänyt henkilökuntaa melko paljon. Tulevaisuudessa kolme vakituista työntekijää voivat keskittyä tärkeimpään: nuorten kuuntelemiseen ja tukemiseen.

Koulutusta ja aktivointia

Kaste -hanke rahoittaa Etelä-Suomessa mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanketta nimeltä Mielen avain,  jossa on 13 osahanketta. Yksi näistä osahankkeista on Kirkkonummella toteutettu Huoli haltuun -hanke, joka muodostuu kolmesta osa-alueesta: Nuorten hyvinvointiasemasta, joka on matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu, kunnan henkilökunnan osaamisen vahvistamisesta päihdehuoltoon ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa sekä mielenterveyspotilaiden ja heidän omaistensa osallisuuden vahvistamiseen tähtäävistä toimista.

Hankerahojen turvin sosiaalitoimen, terveyskeskuksen ja sivistystoimen henkilökuntaa on koulutettu havaitsemaan mielenterveys- ja päihdeongelmia ja kohtaamaan niistä kärsiviä ihmisiä. Vuoden aikana on muun muassa opittu tunnistamaan masennuksen, psykoosin ja syömishäiriöiden merkkejä, etsitty keinoja vaikeiden asioiden ottamiseen puheeksi, opeteltu löytämään syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja auttamaan heitä takaisin oman elämän hallintaan. Kunnassa on järjestetty koulutusta ja kunnan työntekijöitä on lähetetty erilaisille kursseille ja luentosarjoille.

Koska koulutus on kallista ja siihen kuluu työaikaa, sen hyötyjä on pyritty kasvattamaan siten, että koulutuksen saaneet henkilöt ovat puolestaan jakaneet tietoa muille kunnan työntekijöille. Sosiaalipalveluiden, terveydenhuollon ja koulutoimen yhteisvoimin on myös pyritty jakamaan eri alojen osaamista ja etsimään mahdollisuuksia toimia yhdessä etenkin nuorten auttamiseksi.

Osallisuuden vahvistamisella tarkoitetaan mielenterveyskuntoutujien ja -potilaiden sekä heidän omaistensa oman aktiivisuuden ja tietotaidon lisäämistä sekä heidän hallussaan olevan tiedon ja osaamisen jakamista hoitavien tahojen kanssa. Potilaat ja heidän omaisensahan parhaiten tietävät, mikä todella auttaa ja mikä ei. Tämän tiedon avulla on tarkoitus kohdentaa niukat varat niihin tukitoimiin, joista mielenterveyspotilaat eniten hyötyvät.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
pienennä tekstilaatikkoa | suurenna tekstilaatikkoa

security code
Välttääksemme automatisoitua roskapostia tarkistamme, että kommentin lähettää todellinen käyttäjä.
Ole hyvä ja kirjoita yläpuolella näkyvät merkit alla olevaan tekstilaatikkoon


busy
Viimeksi päivitetty ( 25.01.2012 20:45 )  
Verkkonummi.fi suosikiksi 
Kirkkonummen palvelukartta

Tuoreimmat kommentit