Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Luonto ja ympäristö Jäkälät juttelevat niille jotka ymmärtävät

Jäkälät juttelevat niille jotka ymmärtävät

Sähköposti Tulosta

Tutkijat Ruuth ja Hesso - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Kotimetsääni tuli kaksi miestä. He kuljeskelivat ja katselivat ja maalasivat valkoisia pilkkuja puiden runkoihin. Oitis pelästyin: eihän vain ollut miehillä joku metsänhoidoksi naamioitunut pahanteko mielessä minun kotimetsässäni!

Miehet osoittautuivat kuitenkin vaarattomiksi, jopa mukaviksi. Heillä ei ollut aikomustakaan kaataa rakkaita puitani, päinvastoin. Janne Ruuth ja Janne Hesso olivat tulleet Jyväskylästä asti tutkiakseen kotimetsäni mäntyjä ja niiden oksilla kasvavia jäkäliä.

Uudellamaalla on 700 mäntymetsikköä, jossa käydään viiden vuoden välein katsomassa, miten sormipaisukarve kukoistaa. On vielä hieman aikaista sanoa, mutta näytti siltä, että kukoisti aavistuksen vähemmän kuin edellisellä keralla. Sormipaisukarveen tilasta saadaan todellista tietoa vasta noin vuoden kuluttua, kun koko tutkimusaineisto on kerätty ja analysoitu.

Ja mitä väliä sillä on? Paisukoon rauhassa tai olkoon paisumatta! Miksi sitä pitää Jyväskylästä asti tulla tuijottamaan?

No siksi, että sormipaisukarve (hauska sana) on oivallinen ilman laadun indikaattori. Se reagoi hyvin nopeasti ilman epäpuhtauksiin, etenkin typen ja rikin määrään. Jos jäkälää on paljon, ilma on puhdasta. Lapissa – sellaisilla alueilla, jonne Kuolan saasteet eivät yllä – puut saattavat olla hopeaisen jäkälän peitossa kauttaaltaan. Meilläkin jäkälää on, mutta vähemmän.

Sormipaisukarve - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Tutkimus on jatkunut jo parikymmentä vuotta ja sitä tehdään ympäri Suomea. Uudenmaan 700:ssa kohteessa on kussakin 10 valkoisilla pisteillä merkittyä tutkimusmäntyä. Kun ne on käyty läpi, tutkijat siirtyvät Hämeen metsiin. Suomen metsät ja syrjäpolut ovatkin tulleet projektitutkija Janne Ruuthille tutuiksi viimeisten vuosien aikana. Kuulostaa unelmatyöltä - ainakin siihen asti, kunnes muistaa hyttyset ja hirvikärpäset.

Tutkijat kertovat, että Uudenmaan metsien sormipaisukarveen tila oli heikko 90-luvulla, mutta parani 2000-luvulla. Nyt näyttää siltä, että ilman epäpuhtaudet ovat taas lisääntymään päin. Osa epäpuhtauksista saattaa tulla tuulten mukana meren takaa, osa voi johtua väkimäärän ja liikenteen lisääntymisestä. Ilmansaasteet voivat olla paikallisiakin: lähellä oleva tehdas tai vaikkapa kettutarha saattavat aiheuttaa pistemäistä kuormitusta.

Jos siis kotipihan mänty muuttuu harmaaksi, siitä ei pidä huolestua: puu ei ole kuolemassa eikä kärsi oksillaan elävästä vieraasta. Kannattaa olla vain tyytyväinen, sillä harmaantuvan puun alla on hyvä makoilla varjossa ja nauttia raikkaasta ilmasta.

Kommentit (1)Add Comment
...
Kirjoittanut Minna Hakapää, 03.06.2014
Sormipaisukarve! Täytyypä käydä tutkailemassa itse meidän lähimetsän tilanne. Onkohan ilma puhdasta hengittää...

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 30.05.2014 09:09 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0641 sekunnissa.