Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Liikenne Teitä ja risteyksiä

Teitä ja risteyksiä

Sähköposti Tulosta

Liittymät KirkkonummelleKirkkonummelle tulo on välillä hankalaa, etenkin iltapäivisin. Kantatie on kuin joki, jossa hiekkapenkat siirtyvät ja kuljettava reitti vaihtelee tämän tästä. Kun tietyön kiemuroista on selvitty, onkin jäljellä enää pahin: vielä pitää selvitä Kirkkonummen keskustan liittymästä, jossa jonot ovat joskus hyvinkin pitkät.

Kirkkonummelle pääsyä ollaan kyllä helpottamassa: Kaavainsinöörin toive on, että osa pohjoiseen suuntautuvasta liikenteestä tulee Kirkkonummelle jo Jorvaksen liittymästä viimeistään sen jälkeen, kun uusi kehätie Vanhalta Rantateiltä Gesterbyn kerrostalojen taakse valmistuu.

Toinen suunnitelma, jonka odotetaan vähentävän edes hiukan keskustan liittymän liikenneruuhkia, on rautatien alikulun valmistuminen. Silloin osa keskustan länsiosien liikenteestä voisi siirtyä kulkemaan K-raudan vieressä olevan Purokadun risteyksen kautta.

Viime keväänä osa keskustan yrittäjistä oli huolissaan suunnitelmista, joiden mukaan Purokadun liittymä aiotaan sulkea. Tieto oli ehkä peräisin Abrasinmäen kaavaselostuksen liitteestä, jonka 1.3.2011 päivätyssä "Alustavassa liikenteellisessä tarkastelussa" kerrotaan, että "liittymä poistuu, kun moottoritie toteutetaan". Kaavoitusteknikko Mikael Pettersson kertoi kuitenkin, että moottoritiellä ei tarkoiteta nykyistä tiehanketta vaan sen Siuntioon ulottuvaa jatkoa. Ja tiemäärärahat tietäen, sitä ei rakenneta ihan heti.

Abrasinmäen taakse, vielä tarkemmin suunnittelemattomaan kohtaan on kuitenkin tulossa uusi liittymä, josta rakennetaan peltojen poikki suora kulkuyhteys keskustan pohjoispuolelle. Väylä kuuluu samaan "Kehätiehen", jonka itäosa yhdistää Gesterbyn Vanhaan Rantatiehen. Viimeistään tässä vaiheessa osa nykyisen keskustan liittymää käyttävästä liikenteestä siirtyy uusille urille. Tosin siihen mennessä nykyinen autokanta on saattanut vaihtua jo parikin kertaa.

Edellä mainittuja tiehankkeita odotellessa ehdimme istua Kirkkonummen liittymän jonossa useammankin kerran. Onneksi asia on ilmeisesti tiedostettu myös ELY-keskuksessa, sillä liikennetiheyttä on käyty laskemassa ja todettu se suuremmaksi kuin mitä liittymä kykenee kunnialla vetämään. Niinpä on mahdollisti, että liittymää ryhdytään korjaamaan siten, että liikenne muuttuu sujuvammaksi.

Verkkonummen toimitus palaa asiaan, kunhan ensin löytää oikean virkamiehen, joka tietää asiasta jotakin. ELY-keskuksessa ei näet vieläkään ole täysin selvitty organisaatiouudistuksesta. Osa henkilökunnasta ilmeisesti katosi muutossa.

Kuvan kartta suurenee klikkaamalla.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 09.01.2012 16:02 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0704 sekunnissa.