Esille kätketty aarre ja alkuperäistä ihmeellisempi kopio

11.07.2012 09:11  Kirkkonummi
Tulosta

kuva alkuperäisestä - Luoma - Verkkonummi.fi

Jos haluat piilottaa kallisarvoisen aarteen, paras paikka on sellainen, josta kukaan ei huomaa sitä etsiä. Niin kuin esimerkiksi alakoulun luokkahuone, jossa aarretta voivat vuodesta toiseen katsella opettajat ja pienet oppilaat, elleivät jaksa katsella toisiaan. Jos joku kyllin viisas löytää tällaisen aarteen ja pelastaa sen ajoissa, tapahtuu ihme: arkipäiväinen muuttuu kallisarvoiseksi yhdessä hetkessä. Ja kallisarvoisen esineen lisäksi syntyy kallisarvoinen tarina, jota ilman esineellä ei ole oikeaa arvoa, sillä arvo on aina siinä merkityksessä, joka esineelle annetaan.

Bobäckin kyläkoulu säilytti aarretta monta vuotta: Amerikasta lähetettyä Loja Saarisen kuultokudosta, jonka Eliel ja Loja Saarinen lahjoittivat koulun avajaisissa vuonna 1952 Bobäcks Folkskolanille. Saariset myös rahoittivat suureksi osaksi kotikylänsä koulun rakentamisen. Lapsille aarre oli vain kiva seinäkoriste, jota sukupolvi toisensa jälkeen katseli, kunnes kyläyhdistys päätti pelastaa sen viime hetkellä. Aarteen tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen. Mutta vähintään yhtä ihmeellinen on kertomus kopiosta, jonka valmistamisen hartaus tekee siitä vielä alkuperäistä seinävaatettakin ihmeellisemmän esineen.

Eliel ja Loja Saarisen lahja Luoman kylän lapsille

Tarina alkaa jo 1930-luvulla kun arkkitehti Eliel Saarinen muutti Hvitträskistä Yhdysvaltoihin. Saarinen sai kaikkien arkkitehtien unelmatyön: hän pääsi opettamaan Cranbrook Academy of Art korkeakouluun, jonka sanomalehtikustantaja George Brooth perusti ja rakennutti. Saarinen oli myös koko kampuksen pääarkkitehti ja sai suunnitella alueen rakennukset ovenkahvoja ja huonekaluja myöten.

Mukanaan Amerikkaan Eliel Saarinen vei luonnollisesti perheensä, ja hänen lahjakas kuvanveistäjävaimonsa Loja perusti Cranbrookiin taidekutomon, Loja Saarinen Studion, joka valmisti kaikki kampuksen tekstiilit Lojan ja Elielin suunnitelmien mukaan. Ja Lojan kutomossa kudottiin ensimmäinen Toukokuun kuningattaren juhla. "The Festival of the May Queen" -kuultokudos kudottiin Cranbrookin suuren ruokasalin seinälle, ja se oli yli kuusi metriä korkea ja neljä leveä.

Kuultokudosta haluttiin lainata korkeakoululta näyttelyä varten, mutta se osoittautui liian suureksi näyttelysaliin. Niinpä Loja päätti kudotuttaa siitä puolta pienemmän kopion. Uusi kuultokudos oli muuten aivan identtinen alkuperäisen taideteoksen kanssa, mutta sen mitat olivat 330x220cm. Kuultokudos kävi näyttelyssä ja palasi takaisin Cranbrookiin.

Kun Bobäckin koulu valmistui, Loja ja Eliel Saarinen päättivät lahjoittaa pienemmän kuultokudoksen rakkaan kotikylänsä koululle lasten iloksi. Ja taatusti kaunis kuva ilahduttikin lapsia sen liki kuudenkymmenen vuoden ajan, jonka se roikkui luokkahuoneessa valon, pölyn ja joskus pienten riiviöidenkin armoilla.

Koulu siirtyi kunnan omistukseen ja siitä tuli peruskoulu niin kuin muistakin yksityisistä kyläkouluista. Samalla myös Loja Saarisen ainoa Suomessa oleva Cranbrookissa kudottu tekstiilitaideteos siirtyi Kirkkonummen kunnan omistukseen. Kulttuuritoimen johtaja kyllä tiesi, ettei seinävaate ollut mikä tahansa koriste, mutta kunnalla oli poliitikkojen mielestä parempaakin käyttöä rahalle kuin yhden kulttuuriaarteen pelastaminen. Museovirasto olisi kyllä ottanut seinävaatteen suojiinsa ja konservoinut sen, mutta ei kunta halunnut siitä luopuakaan. Niinpä koululaiset, joille lahja todella oli tarkoitettukin, saivat iloita Lojan taiteesta edelleen ja ehkä joskus salaa myös pyyhkiä siihen kätensä.

Kunta pelasti, kyläyhdistys korvasi

Vuosi sitten Luoman kyläyhdistys päätti kuitenkin ryhtyä toimeen kuultokudoksen pelastamiseksi. Kuultokudoksen konservoinnista vastasi kunta. Kunnassa päätettiin, että kudos siirretään koulusta kunnantalon Loja-saliin, jossa sitä säilytettään valolta suojattuna vitriinissä harvojen ja valittujen ihailtavana.

Kyläyhdistys halusi kuitenkin, että myös koululaiset saisivat edelleen nauttia lahjastaan. Yhdistys kääntyi kirkkonummelaisen, Luoman kylässä kutomassa - Luoma - Verkkonummi.fi

asuvan kotiteollisuusopettajan Ann Jonassonin puoleen ja kysyi, suostuisiko tämä tekemään kuultokudoksesta kopion.

Kopion tekeminen suuresta kuultokudoksesta oli mahdotonta: sopivia materiaaleja ei ollut tarpeeksi, ei liioin riittävän suuria kangaspuita. Lisäksi työ olisi kestänyt vuosia. Jonasson lupautui kuitenkin tekemään kopion osasta kuultokudosta. Noin neliömetrin kokoiseen uuteen kuultokudokseen mahtuisivat kuningatar, kaksi hänen hovineitoaan ja pieni koira.

Tarkkaa tutkimustyötä

Loja Saarisen kuultokudos otettiin varovasti alas koulun seinältä. Sillä hetkellä kudos muuttui arkisesta seinäkoristeesta hauraaksi kulttuuriaarteeksi, jota piti käsitellä kirjaimellisesti silkkihansikkain. Ann Jonasson vei sen keitettyihin puuvillalakanoihin käärittynä valolta suojattuun työtilaansa Luomaan.

Kun kuultokudoksen taakse kiinnitetty vuorikangas poistettiin, Jonasson pääsi tutkimaan kuudenkymmenen vuoden takaisia alkuperäisiä värejä, jotka auringon valo oli kankaan etupuolelta haalistanut. Koko tutkimisen ajan kuultokudos oli peitettynä siten, että vain pieni alue kerrallaan oli Jonassonin nähtävänä, jottei valo enää pääsisi tuhoamaan kuultokudoksen pellavalointa ja silkistä ja villasta kudottuja kuvioita.

Ann Jonasson on koko ikänsä kerännyt ja varastoinut vanhoja lankoja. Sukujen jäämistöistä löydetyt sotkuiset silkki- ja villalankavyyhdit olivat olleet hänen aarteitaan, joita hän oli säästänyt parempaa käyttöä varten. Ja Jonassonin aavistus tulevasta "paremmasta käytöstä" toteutui: kalliit langat saivat arvoisensa paikan Kuningattaren juhlissa.

Lanka langalta Jonasson etsi varastoistaan kopioon sopivanvärisiä lankoja. Jollei täsmälleen oikeaa sävyä löytynyt, Jonasson purki säikeitä omista langoistaan ja yhdisti erisävyisiä säikeitä, kunnes tuloksena oli mahdollisimman hyvin Cranbrookin lankojen värejä vastaava sävy. Jonassonin pöydät täyttyivät vähitellen lankakoreista, joissa luki "kuningattaren hiukset", "hovineidon kengät", "koira", "yläreunan koristeraita"...Työ vei kuukausia, mutta lopulta Jonassonilla oli riittävä määrä täsmälleen oikean värisiä ja laatuisia lankoja kopiotaan varten.

Tämän jälkeen Lojan kallisarvoinen kuultokudos toimitettiin tekstiilikonservaattoreille, jotka ryhtyivät puhdistamaan ja elvyttämään kudosta sentti sentiltä tarkoin säädellyissä olosuhteissa. Kun kuultokudos on kunnostettu ja erityisvalmisteinen vitriini saatu teetettyä, Lojan aarre siirtyy kunnantalon uumeniin.

Kun alkuperäinen kuultokudos oli toimitettu eteenpäin, Ann Jonasson ryhtyi kuultokudoksesta otetun luonnollista kokoa olevan valokuvan avulla laskemaan lankoja. Kuultokudoksessa loimeen kudotaan pellavainen (sekin kahdesta eri langasta oikeanväriseksi rukilla kerrattua) kude ja samaan viriöön pujotellaan käsin koristelangat, joista vähitellen muodostuu kuvio. Jonasson joutui laskemaan, kuinka monen loimilangan ali kukin kudelanka kulki ja kuinka monta kudetta tarvittiin muodostamaan tietty kuvio. Loimilanka langalta ja kude kuteelta hän piirsi millimetripaperille työpiirustuksen, johon hän kirjasi koodit oikeanvärisistä ja -laatuisista langoista.

Kopio on kopio. Ann Jonassonille tämä tarkoittaa, että kopio on jokaista säiettä myöten mahdollisimman identtinen alkuperäisen työn kanssa. Juuri tämä on se seikka, joka tekee Jonassonin kopiosta ihmeellisemmän kuin alkuperäinen työn, jonka joku on kutonut sen enempää surematta, jos koiran häntä heiluu hiukan eri tavalla kuin oli aikomus. Jonasson lupasi tehdä kopion ja piti lupauksensa.

Sata päivää sentti kerrallaan

Tutkimustyön jälkeen alkoi Jonassonin varsinainen urakka: Kuultokudoksen kutominen on hidasta käsityötä, vaikka sitä tekisi omien taiteellisten näkemystensä mukaan. Kun jokainen loimilanka on laskettava erikseen, se vie todella paljon aikaa. Yhden kuderivin pujottelemiseen kului tunti. Kun sentillä on viisi kudetta, sentin kutomiseen meni viisi tuntia eli yksi kokonainen työpäivä. Pidempään selkää ja silmiä rasittavaa tarkkuustyötä ei näet yhtenä päivänä voinut tehdä. Kului sata työpäivää, ennen kuin Toukokuun kuningatar oli valmis irrotettavaksi kangaspuista.

Valmi - Luoma - Verkkonummi.fi

Selvää on, ettei kenelläkään ole varaa maksaa moisesta työstä asianmukaista korvausta. Eläkkeellä oleva opettaja Ann Jonasson kuitenkin kertoo, että hänelle työ on ollut jotain aivan muuta kuin lisäansioiden hankkimista: Jonasson on päässyt osaksi suuren, kansainvälisesti arvostetun taiteilijan historiallista luomistyötä. Hän on saanut tutkia upeaa tekstiiliä, joka nyt on uudelleen vuoritettu ja suljettu suojaan ja jota tuskin kukaan muu ei enää voi hänen jälkeensä tutkia. Hän on päässyt perille 30-luvun kudontatekniikasta ja värimaailmasta. Ja ennen kaikkea hän on tehnyt uuden työn, joka kenties ilahduttaa kyläkoulun väkeä seuraavat kuusikymmentä vuotta ja kantaa mukanaan tietoa suomalaisesta taidehistoriasta. Kuultokudos on Jonassonin elämän suurin ja arvokkain työ. Ann Jonasson on päässyt osaksi aarteen tarinaa.

Jonassonin kuultokudosta ei aiota ripustaa lasten armoille vaan se sijoitetaan Bobäckin koulun opettajainhuoneeseen. Mutta aivan ilman lahjaansa eivät koululaisetkaan jää: alkuperäisestä kuultokudoksesta otetusta valokuvasta ja Jonassonin selvittämistä kopion oikeista, haalistumattomista väreistä aiotaan painaa aulan seinälle taulu, jota lapset saavat tutkia ja jonka voi tarvittaessa painaa uudelleen, jos pienet kädet pääsevät sitä vahingoittamaan. Kuva ripustetaan koulun seinälle syksyllä koulun 60-vuotisjuhlien kunniaksi. Sen jälkeen kirkkonummelaista kulttuurihistoriaa voivat käydä pohtimassa Luoman koululla muutkin kuin Loja Saarisen rakastamat pienet koululaiset.

Viimeksi päivitetty ( 11.07.2012 09:25 )