Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos oli kutsunut 7.12. kaikkien alueellaan toimivien 44 sopimuspalokunnan edustajat perinteisille joulukahveille. Joulutunnelma vaihtui kuitenkin ärtymykseksi, kun pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki ilmoitti, että vapaapalokuntien toiminnan tehostamistarpeisiin liittyen kaikkien sopimuspalokuntien sopimukset sanottaisiin irti ennen vuodenvaihdetta. Nykyiset sopimukset olisivat voimassa 31.12.2010 asti.
Irtisanomisen tai sopimusten ajanmukaisen päättymisen jälkeen vapaapalokunnat toimivat vielä vuoden sopimusten mukaan. Sitten ollaan tyhjän päällä.
Toiminnan tehostaminen ja sopimusten irtisanominen tuo laman aikana mieleen lähinnä uutiset palveluiden lakkauttamisista ja tehtaiden sulkemisista. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys siitä: vapaapalokunnat ovat itsenäisiä yhdistyksiä, joiden toimintaa pelastuslaitos ei voi eikä halua lakkauttaa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on taas koko alueen kuntien yhteinen pelastusorganisaatio, joka on Espoon kaupungin hallinnoima. Nämä organisaatiot tekevät yhteistyötä ja ovat riippuvaisia toisistaan. Ilman vapaaehtoisvoimin toimivia vapaapalokuntia pelastuslaitos ei kykenisi suoriutumaan laissa määritellyistä velvollisuuksistaan.
Kysymys on kuitenkin tässäkin tapauksessa rahasta. Laman vuoksi pelastuslaitoksen budjettia ei ole korotettu, vaikka kaikki kiinteät kustannukset, esimerkiksi kiinteistöjen ja kaluston ylläpito, ovat kasvaneet. Toimintaa on siis tehostettava ja kuluja leikattava. Suurin osa leikkauksista kohdistuu suurimpaan menoerään, vakituisen henkilökunnan palkkakustannuksiin. Työvuoroja on optimoitu ja henkilökuntaa siirretty vastaamaan paremmin eri riskialueita. Myös kiinteistöjen käyttöä on tehostettu luopumalla niistä tiloista, jotka eivät ole välttämättömiä.
Vapaapalokuntien toimintaan kuluu noin 8% Länsi-Uudenmaan pelastustoimen budjetista. Pelastuslaitos vuokraa vapaapalokunnilta operatiivisia tiloja niiden omistamilta paloasemilta, omistaa ja huoltaa kaluston sekä tarjoaa vapaapalokuntalaisille koulutusta. Se myös maksaa vapaapalokunnille korvauksia joko suoritus- tai valmiusperusteisesti voimassa olevien sopimusten mukaan.
Vapaapalokunnat puolestaan sitoutuvat ylläpitämään sopimuksissa määriteltyä pelastusvalmiutta siten, että sovitun ajan kuluessa hälytyksestä paloasemalta lähtee sovittu määrä koulutuksen saaneita miehiä hälytysajoon. Toimintaa on nyt tarkoitus tehostaa sekä karsimalla kuluja että organisoimalla toimintoja vastaamaan paremmin todellisia tarpeita.
Joulukahvitilaisuudessa ei ollut epäselvyyttä siitä, etteikö toiminnan tehostamistarve olisi ollut todellinen ja etteikö siihen olisi myös mahdollisuuksia. Kaikki ymmärtävät, että rahaa ei todellakaan ole liikaa nykyisessä taloustilanteessa. Loukkaavaksi koettiin lähinnä tapa, jolla asiaa hoidettiin: tehostamistarve oli tiedossa ja työryhmä sitä pohtimassa jo alkusyksyllä. Vapaapalokuntien edustajat olisivat toivoneet kuulevansa hankkeesta aikaisemmin, jotta vapaapalokunnat olisivat itse voineet arvioida toimintaansa ja neuvotella mahdollisista tehostamistoimenpiteitä jo etukäteen.
Vapaaehtoisesti omaa aikaansa yhteiskunnan turvallisuudelle uhraavien ihmisten ”työn
tehostaminen” edellyttää melkoista hienotunteisuutta ja diplomatiaa. Toisaalta, kun on kyse ihmisistä, jotka haluavat auttaa muita, voi olettaa, että auttamishalu ei ihan pienistä muotovirheistä katoa. Niinpä alun järkytyksestä huolimatta neuvottelut uusista sopimuksista ovat toivottavasti alkamassa enimmäkseen hyvässä hengessä.
Mitä toiminnan tehostaminen sitten käytännössä tarkoittaa? Läntisen Uudenmaan sopimuspalokunnat ovat hyvin erilaisia, samoin alueet, joilla ne sijaitsevat. Osa vapaapalokunnista on perustettu jo vuosikymmeniä sitten. Tänä aikana alueet ovat kehittyneet eri tavoin – toiset ovat kasvaneet huomattavasti, toisten väestö on vähentynyt. Myös liikenneyhteydet ja vakinaisten palokuntien sijainti vaikuttuvat siihen, että jotkut vapaapalokunnista ovat pelastustoimen kannalta tärkeämpiä ja työllistetympiä kuin muut. Näin ollen myös tehostamistoimenpiteet ovat erilaisia: kun yhdessä paikassa tarvittaisiin lisää kalustoa ja henkilökuntaa, toisaalla voitaisiin pienentää pelastusvalmiutta ja samalla myös siitä maksettavaa korvausta.
Ihamäen mukaan yksi tärkeimmistä uudistuksista pelastustoimen kannalta on, että lähtöajat saadaan vastaamaan sitä, mitä on sovittu. Lähtöajalla tarkoitetaan aikaa, joka kuluu siitä, kun hälytys on tullut siihen, kun sovitun vahvuinen miehistö lähtee asemalta liikkeelle. Koska vapaapalokunnalle maksettava korvaus riippuu osittain myös siitä, miten nopeasti yksikkö on lähtövalmiina, on ymmärrettävää, että vanhoja sopimuksia tehtäessä palokunnat kuvittelivat olevansa hieman nopeampia kuin mihin käytännössä pystyivät. Todellinen vaste on uusia sopimuksia tehtäessä selvitettävä, jotta pelastustointa voidaan ohjata ja suunnitella hallitusti. Nykyinen kolmen portaan vasteluokitus (6, 12 ja 30 minuuttia) muutetaan useampiportaiseksi, jotta se vastaisi paremmin toteutuneita lähtöaikoja.
Pelastustoimi toivoo myös, että miehistövahvuutta voitaisiin pääsääntöisesti nostaa päälliköstä ja kahdesta miehestä päällikköön ja kolmeen mieheen. Tähän kuitenkin voitaisiin sopimuksissa lisätä joustoa siten, että eri vuorokaudenaikoina valmiudessa voisi olla eri määrä miehiä. Toivottavaa on myös, että mahdollisimman monella miehistön jäsenellä olisi savusukellusvalmius.
Kolmas asia, josta ensi vuoden aikana neuvotellaan, on että pelastuslaitos haluaa muuttaa kaikkien vapaapalokuntien korvauskäytännön suoritusperusteisesta valmiusperusteiseksi. Nykyisin, kun osa palokunnista saa korvauksen hälytysten perusteella, on luonnollista, että pelastuslaitos käyttää valintatilanteessa mieluiten niitä palokuntia, joille maksettava korvaus on sama hälytysten lukumäärästä riippumatta.
Yhtenäinen korvausjärjestelmä vaikuttaa osaltaan siihen, että vapaapalokuntien kuormitusta voidaan tasata. Päämäärä on, että hälytyksiä olisi korkeintaan kerran viikossa palokuntaa kohden. Nykyisin muutamalla palokunnalla on hälytyksiä vuodessa yli sata. Tämä tarkoittaa, että palomiehet jättävät työpaikkansa, perheensä, sunnuntailounaansa tai sänkynsä monta kertaa viikossa, mikä voi olla kohtuutonta ellei palomiehelle itselleen, niin ainakin perheelle ja työnantajalle. Liian harvat hälytykset puolestaan vähentävät sekä motivaatiota että ammattitaitoa.
Pelastuslaitos toivoo myös, että eri vapaapalokuntien yhteistoimintaa voitaisiin lisätä. Yhdeltä paloasemalta voitaisiin saada säiliöauto ja toiselta savusukellustaitoinen miehistö. Pelastustoimen päämääränä on saada alueelle ainakin yksi säiliöauto lisää.
Kirkkonummen Palokunnat ry:n puheenjohtaja Sixten Malmström listaa vapaapalokuntien tulevissa neuvotteluissa tärkeimpinä pitämät asiat: paloasemat ja kalusto on pidettävä kunnossa ja miehistön koulutuksesta ja motivaatiosta on huolehdittava. Koska nämä päämäärät ovat ensiarvoisia myös pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäelle, voidaan toivoa, että neuvottelut saadaan käytyä määräajassa dramaattisesta alusta huolimatta.
Kuva: Esa Oksman
Pelastuslaitos sanoo irti vapaapalokuntien sopimukset jonka tekijä on Verkkonummi.fi on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä.
