Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Koulu Lukion yrittäjyyspäivä luo toivoa

Lukion yrittäjyyspäivä luo toivoa

Sähköposti Tulosta

Pekka Haavisto - Kirkkonummi - Verkkonummi.fi

Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä. Tämä lause on viime aikoina kuultu usein ja siihen on vankat perusteet. Muualla Euroopassa on paljon pieni yrityksiä ja yrittäjyys on monelle nuorelle luonnollinen vaihtoehto. Suomessa yrittäjyyttä usein pelätään j yrittäjiä halveksitaan tai kadehditaan. Nuoret eivät juuri haaveile yrittäjyydestä. Jos tähän ei saada muutosta, edessämme on ankea tulevaisuus.

Meillä ei ole enää suurteollisuutta, joka työllistää ja tuottaa hyvinvointia. Sellaisen syntyminen on epätodennäköistä. Jotta meillä olisi työpaikkoja ja kansainvälistä kasvua, tarvitsemme lukuisia pienempiä yrityksiä muutaman menetetyn jättiläisen tilalle. Se on myös turvallisempaa, sillä silloin emme ole yhden yrityksen tai teollisuudenalan varassa.

Moni jo olemassa olevista pienyrityksistä lakkaa lähivuosina olemasta yrittäjien siirtyessä eläkkeelle. Jos yritystoiminnalle ei löydy jatkajia, elinkeinorakenteemme muuttuu entistä suppeammaksi ja myös palvelut heikkenevät.

Julkinen sektori ei kykene hoitamaan tehtäviään, sillä se on riippuvainen yksityissektorin tuottamasta varallisuudesta. Suuryritysten varallisuus valuu enimmäkseen ulkomaille, joten hyvinvointimme riippuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä, jotka ovat myös suurin työllistäjä tässä maassa.

Monissa muissa Euroopan maissa yrittäjyys on luonnollinen vaihtoehto. Matkaillessamme nautimme pienten liikkeiden ja kahviloiden monipuolisista palveluista ja kotiin tullessamme pohdimme, miksi meillä on vain Prisma ja Citymarket. Siihen on toki monia syitä. Valtio esimerkiksi vaikeuttaa yrittämistä raskaalla säätelyllä ja monilla muilla yrittäjiä rasittavilla käytännöillä. Yrittämisestä ei todellakaan ole tehty helppoa Suomessa.

Suurin ongelma kuitenkin lienee, ettei yrittäminen tunnu kiinnostavan nuoria ihmisiä. Se ei juolahda mieleen, kun he pohtivat tulevaisuuttaan. Itsensä työllistäminen tuntuu niin pelottavalta ja vaikealta, ettei moista edes harkita. Kun Porkkalan lukion opiskelijoilta kysyttiin, kuinka moni aikoo ryhtyä yrittäjäksi, vain muutama nosti kätensä.

Luultavasti yllättävän moni nykynuorista kuitenkin päätyy yrittäjäksi, halisivatpa he sitä tai eivät: henkilökunnan palkkaaminen on erilaisten säännösten ja maksujen vuoksi niin vaikeaa, että yritykset ostavat mieluiten palveluita kuin palkkaavat työntekijöitä. Niinpä moni työnhakija joutuu perustamaan yrityksen, joka myy työntekijän aikaa ja osaamista.

Pakkoyrittäjyyden lisäksi olisi suotavaa, jos nuoremme innostuisivat perustamaan ihan oikeitakin yrityksiä ja jos kuluttajat oppisivat käyttämään pienyritysten palveluita hyväkseen. Tämä vaatii kuitenkin asennemuokkausta, sillä toisin kuin Keski-Euroopassa, meillä ei ole pienyrittäjyyden vuosisataista traditiota.

Tulevaisuus näyttää ehkä aavistuksen valoisammalta kuin ennen: Vaikka valtio ei vielä olekaan innostunut poistamaan yritystoimintaa estävää säätelyä ja yrittäjiä epäoikeudenmukaisesti kohtelevaa sosiaalilainsäädäntöä, asiasta on sentään ruvettu jo keskustelemaan. Asenteet ja keskustelun sävy ovat muuttuneet Nokian romahtamisen ja nykyisen kansainvälisen talousahdingon myötä.

Mikä vielä parempaa, kouluissa on herätty siihen, että Suomen taloutta ja hyvinvointivaltiota tulevaisuudessa ylläpitävät yrittäjät kasvavat kouluissa. Jos he siellä saavat kosketuksen yrittäjyyteen, ajatus ei enää tunnu niin vieraalta. Siksi Porkkalan lukion yrittäjyyspäivä olikin oivallinen tapahtuma.

Päivän aloitti Pekka Haavisto puhumalla yrittäjän yhteiskuntavastuusta. Myös yrittäjä ja yritys voi kantaa vastuuta ja tehdä maailmasta paremman paikan. Mielikuva itsekkäästä ja ahneesta riistäjästä ei enää nykyisin pidä paikkaansa – jos koskaan on laajassa mitassa pitänytkään. Nykymaailma pakottaa paatuneimmatkin suuryritykset ottamaan vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä ja pienyrittäjälle vastuullisuus on myyntivaltti.

Seuraavaksi vuorossa oli paneelikeskustelu, johon osallistuivat Matti Vanhanen, Amin Asikainen ja Kirkkonummen Yrittäjien puolesta Marcus Kevin ja Verkkonummen päätoimittaja. Opiskelijoiden itsensä tekemät kysymykset olivat hyviä. Toivottavasti panelistit osasivat vastata niin, että oppilaat saivat siitä irti jotakin.

Päivä jatkui siten, että jokainen opettaja oli pohtinut, miten hänen oppiainettaan voisi hyödyntää yrittäjyydessä. Toimitus ei päässyt seuraamaan oppitunteja, mutta on vakuuttunut siitä, ettei lukujärjestyksestä löydy yhtään oppiainetta, jonka tiimoilta ei voisi perustaa yritystä. Lisäksi koulun seinillä oli yrittäjyyttä pohtivia julisteita, jotka oli tehty lukion yrittäjyyskurssilla.

Silloin kun minä olin nuori, kukaan ei edes ajatellut, että koulussa olisi puhuttu yrittämisestä. Eikä koulun jälkeen ollut saatavilla yrittäjyyskursseja ja ilmaisia yrittäjätutkintoja tai erilaisia neuvonta- ja tukipalveluita niin kuin nyt. Uusi suhtautuminen herättää toivoa: ehkä maassamme kasvaa sukupolvi, joka tulevaisuudessa muuttaa Suomen monipuolisten palveluiden hyvinvoivaksi, hauskaksi ja mielenkiintoiseksi maaksi.

Millaisia yrityksiä sitten tarvitsemme? Ehkä paras vastaus tähän kysymykseen tuli asianajaja Marcus Keviniltä: Mikä tahansa palvelu tai tuote, johon nuoret ovat tyytymättömiä tai jota he haluaisivat, mutta sellaista ei ole, on potentiaalinen yritysidea. Jos jokin ei tyydytä, kannatta pohtia, voisiko sen tehdä paremmin. Ja ryhtyä tekemään. Ei se sen vaikeampaa ole.

Kommentit (2)Add Comment
...
Kirjoittanut kuntalainen_, 08.11.2014
On moraalitonta antaa yrittämisestä näin ihannoivia kuvia vasta elämäänsä aloittaville ihmispoloisille. Jotenkin tuntuu että tämä on maksettua mainosta. Olen elämässäni nähnyt monien yrittäjien sen toisen pään, jolloin jäljelle on jäänyt vain ihmisrauniota. Lukiolaisille olisi tärkeää painottaa sitä että kehittäisivät mieleistään osaamista niin pitkälle että osaaminen rutinoituisi ammattitaidoksi. Jos sen jälkeen oma yritys tuntuisi järkevältä, niin ei yrityksen perustamiseen kummoista osaamista tarvitse. Yrityksen lopettaminen onkin jo eri asia ja siinä on mennyt moneltakin henkilöltä terveys ja siihen saakka hankittu omaisuus. Toinen mikä minua häiritsee näissä yritysten hypetyksissä on se, että annetaan ymmärtää jotta yrittäjät luovat työpaikkoja. Suomessa luovat työpaikkoja ainoastaan ne jotka investoivat.
...
Kirjoittanut no höh, 09.11.2014
Yksikään investoija ei luo työpaikkoja, jos hän ei löydä yrittäjää käyttämään varojaan työpaikkojen luomiseen. Yksityissektorin työpaikat ovat yleensä yrityksissä ja jokainen yrittäjä työllistää ainakin yhden ihmisen – usein parikin.

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 07.11.2014 19:39 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0663 sekunnissa.