Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Koulu

Vallanjakoperiaatteita valtuustossa: Friggesbyn kohtalo uudelleen harkintaan

Vallanjakoperiaatteita valtuustossa: Friggesbyn kohtalo uudelleen harkintaan

Porkkalanniemellä sijaitseva pieni kyläkoulu ehti jo huokaista helpotuksesta, kun sekä opetuslautakunta että kunnanhallitus tekivät päätöksen koulun toiminnan jatkumisesta, mikäli kouluun tulee vähintään 20 lasta. Kunnanhallituksen kokouksessa asiaa käsiteltäessä poissa ollut Ari Harinen vaati kuitenkin valtuuston kokouksessa, että koulun lakkauttaminen on otettava uudelleen harkintaan. Niinpä asiaa käsitellään seuraavassa valtuuston kokouksessa uudelleen.

Viimeksi päivitetty ( 18.04.2012 15:47 )

Lue lisää...
 

Winellskan tukarit ovat voittoisan leikkisiä

Winellskan tukarit ovat voittoisan leikkisiä

Koulurauha on tärkeimpiä asioita koulua käyvien lasten ja nuorten elämässä: se, ettei kukaan kiusaa eikä hauku, ei sulje ulkopuolelle eikä tuhoa itsetuntoa. Koulurauha on myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, joka on jo neljästi järjestänyt koulurauha-kilpailun koululaisille. Kilpailun tehtävät vaihtelevat: aiemmin on tehty lauluja, otettu valokuiva ja piirretty sarjakuvia.

Vuoden 2011 tehtävänä oli keksiä kouluaikana toteutettava peli, leikki tai muu toiminto, joka lisää yhdessä tekemisen määrää ja tukee oppilaiden aktiivista vuorovaikutusta. Kilpailuun lähetettiin 76 kilpailuehdotusta, joista kymmenen valittiin finaaliin. Finaaliin päässeistä ehdotuksista peräti kaksi oli Winellska skolanin tukioppilaiden keksimiä. Toinen ehdotuksista, "Random Object", voitti yläkoululaisten sarjan.

Viimeksi päivitetty ( 11.04.2012 14:10 )

Lue lisää...

Friggesbyn 130-vuotias koulu pelastui täpärästi

Friggesbyn 130-vuotias koulu pelastui täpärästi

Friggesbyn kyläkoulu oli vähällä joutua kielipolitiikan ja säästämistalkoiden uhriksi. Puiden ja leikkipaikkojen ympäröimä pieni lähikoulu olisi haluttu lakkauttaa ja lapset panna kulkemaan päivittäin lähes 30 kilometrin matka Kirkkonummen keskustaan. Lasten kannalta onnellinen sattuma muutti kuitenkin kunnanhallituksen äänestystulosta niin, että pienet ihmiset saavat vastaisuudessakin käydä lähikoulua.

Viimeksi päivitetty ( 03.04.2012 11:35 )

Lue lisää...

Saako sanoa vai pitääkö olla hiljaa?

Saako sanoa vai pitääkö olla hiljaa?

Upinniemen koulun ympärillä vellonut kohu on saanut aikaan paljon keskustelua ja kannanottoja. Keitoksen resepti on ollut monimutkainen: siihen on kuulunut lähikoulun puolustamista, koulurakentamiseen liittyvää ja kaikkien osapuolten huolettomasti viljelemää retoriikkaa keskustan koulujen ahtaudesta, homehuhuja ja viimein lautakunnan halu selvittää asiat lopullisesti sekä homeen että väitetyn tilanahtauden suhteen. Soppaan kuuluu myös väärin ymmärrettyjä sanoja ja taitamattomasti muotoiltuja päätöslauseita, joita on tarkoitushakuisesti noudatettu kirjaimellisesti vanhempien ja opettajien ahdistuksesta paljoa piittaamatta.

Vanhempien pelot tuskin toteutuvat. Koulukohu on kuitenkin nostanut taas kerran esiin paljon huolestuttavamman ilmiön Kirkkonummella: opettajat ja rehtorit ovat olleet pääosin aivan hiljaa. Ainakin joillekin heistä on syntynyt käsitys, että he eivät virkamiehinä saa ilmaista kantaansa asiassa, eivät allekirjoittaa adressia eivätkä lähettää lautakunnalle selvitystä esimerkiksi musiikkiluokka- ja kielikylpytoiminnan yhteistyöstä lähikoulujen ja musiikkiopiston kanssa.

Viimeksi päivitetty ( 13.03.2012 14:15 )

Lue lisää...

Nyt puhuu opetustoimen johtaja

Nyt puhuu opetustoimen johtaja

"Virkamies selvittää sen mitä käsketään", sanoo Kirkkonummen opetustoimen johtaja Jukka Pietinen. Hän on ymmärrettävästi saanut viime päivinä paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät keskustan alueen koulujen vanhemmille lähetettyyn Helmi-viestiin. Viestissä esiteltiin erilaisia vaihtoehtoja, joilla keskustan koulujen tilanahtautta voitaisiin vähentää siirtämällä oppilaita Upinniemen kouluun. Oppilaiden huoltajille annettiin mahdollisuus ilmaista näkemyksensä asiasta lautakunnalle kirjallisesti.

Pietinen toteaa, että keskustelussa on ilmennyt paljon väärinkäsityksiä ja epätietoisuutta siitä, miten kunnan hallinto toimii. Toistaiseksi yhtään luokkaa tai yhtään oppilasta ei olla siirtämässä mihinkään. Kyse on vasta lautakunnan päätöksentekonsa tueksi pyytämästä selvityksestä, jonka virkamiehet ovat tehneet lautakunnan päätöksen mukaisesti. Selvityksen teon ja vanhempien kuulemisen ajaksi pöydälle jätetty ehdotus koskee edelleen Upinniemen koulun toiminnan lakkauttamista.

Viimeksi päivitetty ( 05.03.2012 15:14 )

Lue lisää...
Sivu 7 / 14

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0686 sekunnissa.