Koulu on vaarassa, mutta kenen on syy? | Verkkonummi.fi

Keskustan kipeästi kaipaama uuden koulun rakentaminen on vaarantunut. Ongelmaksi on muodostunut Vesitornimäen koulukeskuksen tontti, jonka hinnasta kunta ja seurakunta eivät pääse yksimielisyyteen. Kunnanhallitus tarjosi seurakuntayhtymälle noin 6 hehtaarin tontista 360.000€. Seurakuntayhtymän mielestä tontin arvo on 2-3 miljoonaa euroa.

Seurakuntayhtymä tarjosi kunnalle mahdollisuutta vuokrata tontti 50 vuodeksi 25 000 euron vuosivuokralla, mutta kunnanhallitus ei hyväksynyt tarjousta. Niinpä kunnanhallitus päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Kirkkonummen kunnanvaltuusto hakee ympäristöministeriöltä maankäyttö- ja rakennuslain mukaista lunastuslupaa tontin hankkimiseksi kunnan omistukseen.

Kouluhanke saattaa viivästyä

Lunastukseen liittyy kuitenkin paljon tekijöitä, joita päättäjien tulisi huolellisesti harkita: Menettelyyn ryhtyminen saattaa ensinnäkin viivästyttää kouluhanketta oleellisesti. Pelkkä lunastusluvan hakeminen vie aikaa puolesta vuodesta vuoteen. Jos ympäristöministeriö myöntää luvan, siitä saa valittaa. Korkeimman Hallinto-oikeuden käsittelyajat eivät ole kovin lyhyitä.

Jos lunastuslupa lopulta saadaan ja se saa lainvoiman, maanmittausviranomainen määrittää tontille lunastusarvon, joka voi siis olla jotakin aivan muuta kuin kunnan ehdottama 360 000 euroa. Tästä päätöksestä voidaan myös valittaa käräjäoikeuteen ja myöhemmin korkeimpaan oikeuteen.

Tämän lisäksi on muistettava, ettei alueelle ole vielä tehty asemakaavaa. Maanomistajana seurakuntayhtymällä on mahdollisuus halutessaan valittaa kaavasta, jolloin senkin hyväksyminen pitkittyy. Kunnan ja seurakunnan riitelyyn saattaa siis huonoimmassa tapauksessa mennä vuosia ja joka vuosi keskustan koulujen tilanahtaus muuttuu pahemmaksi - ellei sitten uusi valtuusto kyllästy odottamaan ja päätä rakentaa koulua valmiiksi kaavoitetulle kunnan tontille uimahallin viereen.

Onko kunta pihi vai seurakunta ahne?

Kunnanhallituksen pöytäkirjaa lukiessa tulee helposti sellainen käsitys, että seurakunta on ahne ja vaatii kohtuuttomia. Kun 23.1.2012 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta lukee seuraavankin pykälän, herää kuitenkin epäilys siitä, ettei seurakunta ehkä olekaan täysin hakoteillä hintavaatimuksineen: kunnanhallitus esittää myytäväksi Ravalsista kahta tonttia, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3201m2 ja myyntihinta 420 000€. Neliöhinnaksi tulee siis reilut 131€. Kunnan keskustassa olevasta tontista kunta olisi valmis maksamaan seurakunnalle noin 6€ neliöltä.

Vertailun vuoksi voidaan vielä todeta, että kunnantalon, joka on siis julkisena rakennuksen verrattavissa kouluun, 1866 neliön tontin myyntihinta vuonna 2008 oli 1 300 000€, siis 696,7€ neliöltä. Kunnan pyytämä neliöhinta oli siis enemmän kuin satakertainen siihen verrattuna, jonka se olisi valmis maksamaan.

Kunnanhallitus ja tontista hinta-arvion tehnyt konsultti perustelevat hinta-arvionsa sillä, että asuin- ja toimistorakentamiseen kaavoitetut tontit ovat kalliimpia kuin puistoiksi tai palvelujen alueeksi kaavoitettu alue. Sepä on tietysti totta, mutta kun riidan toisena osapuolena on kaavoitusmonopolin omaava kunta, joka on vastoin maanomistajan toivetta yleiskaavoittanut koko alueen puistolle ja palveluille, herää kysymys, onko kaikki mennyt niin kuin pitää. Ei tosin ole epäilystäkään, etteikö kunnanhallitus olisi pitänyt huolta siitä, että kunta on toiminut lain puitteissa, vaikka oikeudenmukaisuus onkin voinut kärsiä.

Vaikuttaako historia neuvotteluihin?

Jotta ymmärrettäisiin, miten merkillinen koko tonttiriita on, on palattava ajassa kauas taaksepäin. Käden vääntöä eräiden kunnan edustajien ja seurakuntayhtymän kesken syntyi jo Kirkkolaakson kaavoittamisen yhteydessä. Kyseinen keskustan peltomaa olisi haluttu kunnalle halvalla jo ennen kaavoitusta. Kunnan ostotarjous ei tyydyttänyt seurakuntayhtymää, jolloin koko Kirkkolaakso uhattiin kaavoittaa perhospuistoksi, jos seurakunta ei suostuisi kunnan ehtoihin. Vuoden 2004 kuntavaaliessa valta Kirkkonummella vaihtui neljäksi vuodeksi, ja Kirkkolaakson kaavoitus lähti liikkeelle, sai lainvoiman ja eteni sitten myöhemmin rakentamiseen saakka.

Seurakunnassa edunvalvonta perustuu pääsääntöisesti luottamusmiesten toimintaan heidän vapaa-ajallaan. Kaavoitus, maakaupat ja rakentaminen ovat kovin työläitä toimenpiteitä ja vievät valtavasti aikaa myös oikealta palkkatyöltä. Seurakunnan luottamusmiehet eivät halunneet enää Kirkkolaakson lisäksi uutta projektia, vaan ilmoittivat kunnalle olevansa halukkaita myymään Vesitornimäellä olevan maa-alueensa.

Seurakuntayhtymä ehdotti, että kunta laittaisi alueen kaavoituksen ehdoksi maanomistuksen yhtenäistämisen, jolloin alueen kaksi muuta maanomistajaa, NCC ja Sato, olisivat voineet ostaa seurakunnalta maat ja kaavoitus olisi voitu tehdä yksinomaan hyvän kaavoituksen näkökulmasta, ei maanomistuksen mukaan. Rakennusyhtiöt olisivat saaneet hinnan takaisin rakennusoikeuksien tuottona, eikä kunnan olisi tarvinnut maksaa mitään.

Jo vuosia aikaisemmin seurakuntayhtymä oli käynyt rakennusfirmojen kanssa neuvotteluja asiasta. Neuvottelut kuitenkin katkesivat ilman, että seurakuntayhtymälle kerrottiin syytä. Myöhemmin yleiskaavassa ilmeni, että kunta esitti alueen kaavoittamista siten, että rakennusyhtiöiden maa-alueet kaavoitettaisiin asuntorakentamiseen ja seurakunnan maa-alue puistoksi ja koulutontiksi. Rakennusyhtiöillä ei siis ollutkaan enää syytä keskustella seurakunnan kanssa, kun ne saivat kaikki rakentamisen hyödyt ilmaiseksi. Heräsi epäilys, että rakennusyhtiöt saivat jostakin kuulla kaavoitussuunnitelmista etukäteen, jolloin ne luopuivat maakauppakeskusteluista.

Seurakunta luonnollisesti jätti yleiskaavaehdotuksesta huomautuksen, mutta sitä ei huomioitu. Kun kaava valmistui ja siitä olisi pitänyt valittaa, tapahtui jotakin: maanomistajille lain vaatimuksesta lähetettävä kirje valmistuneesta kaavasta ja valitusajasta ei koskaan päätynyt seurakunnan päätöksentekijöille. Kirje oli kyllä lähtenyt kunnasta, mutta perille se ei tullut. Niinpä yleiskaava sai lainvoiman ilman, että seurakuntayhtymä valitti asiasta.

Seurakunta jatkoi kuitenkin keskusteluja kunnan kanssa tontin myymisestä kunnalle. Neuvottelut eivät edenneet. Moni epäilee, että Kirkkolaakson rakentamisesta jäi jotakin hiertämään, sillä useat lähteet kertovat kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemen todenneen, että seurakunta hyötyi Kirkkolaaksosta jo sen verran, että Vesitorninmäen tontista sen ei enää tarvitse hyötyä.

Vuokra on suhteellinen käsite

Seurakuntayhtymässä päädyttiin viimein siihen, että alue olisi parasta vuokrata kunnalle halvalla ja antaa tulevien sukupolvien selvittää maanomistusasiat. Vuokrahinta 25 000 euroa vuodessa oli kuitenkin kunnanhallituksen mielestä aivan liikaa. Vuokra-ajan ollessa 50 vuotta - ellei toisin sovittaisi - yhteenlasketuksi hinnaksi olisi tullut 1 250 000€ jota kunta piti kohtuuttomana. Seurakuntayhtymän mielestä hinta olisi edelleen ollut alle puolet tontin todellisesta arvosta.

Vuosivuokran voi toki kertoa 50:llä niin kuin kunnanhallituksessa tehtiin. Se on hyvä keino muokata mielikuvia, vaikka näin ei yleensä ole tapana arvioida vuokria. Rahamäärien suhteuttamiseksi myös kunnantalon hinta voitaisiin ilmoittaa 25 vuoden yhteenlaskettuina vuokrina: 30 300 000€. Jostain syystä tätä summaa ei haluttu erityisesti mainostaa kuntalaisille. Vastaavasti seurakunnan omistaman tontin hintaa voitaisiin arvioida myös kuukausivuokrana jakamalla tuo 25 000 euroa 12:lla, jolloin vuokra olisi 2083€ kuussa. Yhtäkkiä summa ei enää tunnukaan suuren suurelta.

Kunnanhallitus on siis valmis viivästyttämään koulurakentamista mahdollisesti vuosia siksi, ettei se halua maksaa seurakunnalle vuokraa reilua 2000 euroa kuukaudessa tontista, johon mahtuisi 10 000m2 koulutiloja ja liikuntahallia. Syytä on vaikea ymmärtää. Erityisen vaikeaa se on siksi, että koulun rakentaminen Vesitorninmäelle on ollut nykyiselle kunnanhallitukselle erityisen tärkeää. Meillä olisi jo koulu, jos se olisi rakennettu Jokiniittyyn kunnan omistamalle tonttille.

Lunastusyritys voi myös epäonnistua, koska lähes lunastettavan tontin vieressä on valmiiksi kaavoitettu, koululle sopivat tontti ja koska seurakunta on tarjoutunut vuokraaman alueen kunnalle kohtuulliseen hintaan. Ympäristöministeriö saattaa päätyä siihen, että lunastusedellytykset eivät täyty. Tontti voi jäädä saamatta. Kun lunastuskäsittely on käyty tuloksettomana läpi, tontin vuokra voikin olla jo jotakin aivan muuta.

Elämää juoksuhaudoissa

Mikä on kunnanhallituksen tinkimättömyyden taustalla? Asian käsittelyä kunnanhallituksessa on hankaloittanut se, että 13 kunnanhallituksen jäsenestä 5 on joutunut jääväämään itsensä, koska he tai heidän lähisukulaisensa ovat myös seurakunnan luottamuselimissä. Siis ne, jotka olisivat saattaneet ymmärtää seurakunnan kantaa ja jotka olisivat olleet valmiimpia etsimään neuvotteluratkaisua, joutuivat vetäytymään päätöksenteosta.

Syynä saattaa olla myös se, että valtuustossa on edelleen vahva oppositio, joka rakentaisi uuden koulun mieluummin Jokiniittyyn kuin Vesitorninmäelle. Jos tontin hinta nousee kovin korkeaksi, on mahdollista, että tuo oppositio voimistuu.

Seurakuntayhtymän yksi neuvottelija, Jaakko Rahja kertoo olevansa varautunut siihen, että pian julkisuudessa esitetään väitteitä, joiden mukaan ahne seurakunta ei piittaa lapsista ja vastustaa koulua. Rahjan mukaan tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan oikeudenmukaisuudesta ja kohtuudesta. Kaavoitusmielessä Rahja pitää Vesitorninmäkeä sinänsä jopa parempana paikkana koululle kuin Jokiniittyä.

Seurakunta ei voi kirkkolain mukaan antaa maataan lahjaksi edes tärkeään tarkoitukseen. Kirkkohallitus viime kädessä paimentaa omaisuuden hoitoa. Kirkon omaisuus on kyllä annettu luottamushenkilöiden hoitoon, mutta heillä ei ole oikeutta hukata sitä. He kokevat olevansa vastuussa myös tuleville sukupolville. Luottamushenkilöinä he eivät voi antaa periksi asiassa, jonka he kokevat epäoikeudenmukaiseksi.

Niinpä kunta ja seurakunta - jotka molemmat ovat meistä kuntalaisista muodostuvia yhteisöjä - riitelevät suhteellisen pienistä rahoista sillä seurauksella, että lukiot eivät pääse yhdistymään, musiikkiopisto ei saa kunnollisia opetustiloja ja lapset joutuvat luokkahuoneiden vähyyden vuoksi sopeutumaan luokkien suuriin oppilasmääriin ja pieniin tiloihin. Kuntalaisena jään miettimään, ajetaanko tässä nyt aivan oikeasti kuntalaisen etua?

Onneksi kunta sentään ilmoittaa edelleen käyvänsä seurakunnan kanssa keskusteluja vapaaehtoisesta kaupasta. Kunnanjohtaja Tarmo Aarnio toivoo, että ainakin virkamiestasolla olemassa olevat hyvät neuvotteluyhteydet säilyvät lunastusprosessista huolimatta ja seurakunnan kanssa päästään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.

On mielenkiintoista kuulla, millaisen keskustelun lunastus synnyttää valtuustossa, jonka itse hyväksymän maapoliittisen ohjelman mukaan lunastus kuuluu kunnan maanhankinnan keinoihin vain erityistapauksissa, mikäli muilla maanhankintakeinoilla ei olla päästy ratkaisuun. Mikä on yksityistä omistusta vaalivan kokoomuksen kanta? Miten asiaan suhtautuu suurmaanomistajien RKP? Tuleeko päätöksestä nyt uusi linjaus, jonka mukaan ollaan valmiita toimimaan vastaisuudessakin? Vai onko kunnassa kenties ihmisiä, joiden mielestä seurakuntaa saa kohdella eri tavalla kuin kaikkia muita?

Kommentit (29)