Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Etusivu Kirkkonummi Kaavoitus ja rakentaminen Mahdollisuus tutustua Masalan asukaspuiston suunnitelmiin

Mahdollisuus tutustua Masalan asukaspuiston suunnitelmiin

Sähköposti Tulosta
Masalan urheilupuisto - Yleissuunnitelma Masalan urheilupuisto - Yleissuunnitelma
Masala. Paljon on viime vuosina puhuttu lähiliikuntapaikkojen tarpeesta Kirkkonummella. Niille on ollut niin selvä tilaus, että poliitikotkin ovat ymmärtäneet niiden hyödyt. Masala saa kunnian olla ensimmäinen Kirkkonummen kylistä, joka sellaisen saa. Keskiviikkona 21.9.2011 pidetään aiheesta tiedotustilaisuus Sepän koulun ruokasalissa klo 18.00 - 20.00. Ne, jotka eivät tilaisuuteen pääse, voivat tutustua suunnitelmiin Verkkonummen kautta.Kuvaa klikkaamalla sen saa suurenemaan ukukelpoiseksi.

Tilaisuudessa keskustellaan Masalan liikuntapuiston yleissuunnitelmasta, joka on kaavoitustyön apuväline. Ennen kuin puistoa päästään rakentamaan, on vielä nykyiseen asemakaavaan tehtävä normaalin kaavoitustyön sääntöjen mukaisesti muutoksia esimerkiksi rakennusten ja liikennejärjestelyiden osalta. Asukkaita kuullaan siis vielä myöhemminkin. Nyt on tarkoitus selvittää asukkaiden toiveita alustavasti, jotta ne osattaisiin ottaa huomioon varsinaisessa kaavoitustyössä.

Kun muutokset asemakaavaan ovat saavuttaneet lain voiman, päästään puistoa rakentamaan. Tämä tapahtunee mahdollisesti parin vuoden kuluttua. Lasten kannalta tärkein osa eli Nissnikun ala-asteen viereen tuleva leikkipuisto on kuitenkin jo nykyisessä asemakaavassa, joten sen rakennustyöt päästään aloittamaan jo tänä syksynä.

Toisin kuin keskustan Kirsikkapuistossa tehtiin, leikkipuistoa suunniteltaessa ollaan oltu yhteydessä päivähoidon ammattilaisiin: he ovat pitäneet huolen siitä, että aurinko ei häikäise liukumäessä eivätkä pienimmät lapset pääse vahingossa keinujen alle. Leikkipuistoon on tulossa pikkulasten alue ja siitä erotetut keinualue sekä kiipeily- ja tasapainolaitteiden alue.

Myös leikkipuiston viereen tulevaa isommille lapsukaisille tarkoitettua lähiliikuntapaikkaa päästään jo rakentamaan. Sen sijaan leikkipuiston ja tien väliin tuleva kylätalo joutuu odottamaan kaavamuutoksia. Kylätaloon samoin kuin sen viereen rakennettaviin varastorakennuksiin on suunniteltu isot terassit, joilla nuoret voivat oleskella sateisillakin säillä. Lähiliikuntapaikan viereen tuleva hiekkakenttä samoin kuin liikuntapaikan asfalttikenttä jäädytetään talvisin luistinradaksi.

Kaavamuutoksia jää odottamaan myös Masalantieltä katsottuna leikkipuiston taakse jäävä puistoalue. Sinne on tulossa viljelypalstojen ja koirapuiston lisäksi varaus täysmittaiselle urheilukentälle sekä frisbeen ystäville sekä golfrata että ultimate-kenttä.. (Ultimate on frisbeellä - tai suomeksi liitokiekolla - pelattava joukkuepeli, jossa on järjestetty MM-kisoja jo viime vuosituhannella.)

Palstaviljelmien etelänpuoleiselle metsäalueelle on alustavasti kaavailtu lisää frisbeegolfratoja. Puistoon tulee myös pari rantalentopallokenttää. Rantaa kaavoitusosaston Simon Store ei luvannut järjestää.

Liikenne puistoalueelle hoituu kahta reittiä: Masalantieltä alueelle on tarkoitus tulla kiertoliittymän kautta. Samaa reittiä tullaan myös kouluille sekä mahdollisesti rakennettavan urheilukentän paikoitusalueelle. Toinen reitti, jonka on tarkoitus palvella lähinnä koirapuiston ja viljelypalstojen käyttäjiä, tulee Sepänkyläntieltä nykyisen päiväkodin vieressä olevalle paikoitusalueelle. Kirkkonummen suurimmalle päiväkodille erotetaan puistosta myös lisää omia piha-alueita.

Kosteikkokasvillisuutta ja hulevesiä varten varatut alueet eivät ole lammikoita eivätkä hyttysiä sikiäviä märkiä ojia. Ne ovat muuta puistoa alempana olevaa, kivi- tai ruohoaluetta, jonka tarkoitus on estää poikkeuksellisten rankkojen sateiden synnyttämien tulvien leviämistä koko alueelle. Tavallisina vuosina alueiden oletetaan pysyvän kuivina.

Suunnitelmasta voi siis tulla antamaan palautetta tai esittämään kysymyksiä Sepän koululle. Kaavoitus haluaa tehdä alueesta sellaisen, että se palvele lähialueiden asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Siihen tarvitaan lähialueiden asukkaiden apua. Ideoiden ja kritiikin esittäminen jälkeen päin on turhaa ja turhauttavaa.

Verkkonummellakin on yksi idea: Lissabonilaisessa leikkipuistossa oli taulu, jollaisen voisi pystyttää meidänkin puistoihimme. Siinä oli ambulanssien ja lähialueen sairaaloiden puhelinnumerot, kun joku kuitenkin putoaa.

Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti
Kommentointi on lukittu.

busy
Viimeksi päivitetty ( 19.09.2011 08:27 )  

Tuoreimmat kommentit


 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0652 sekunnissa.