Yksi parhaita asioita Kirkkonummella on, että täällä  toreilla, kaduilla ja kaupoissa puhutaan sekä suomea että ruotsia. Lisää eloa arkeemme on tuonut, että molempien kotimaisten ohella kuuluu yhä enemmän myös venäjää, viroa ja kaukaisempiakin kieliä.

En ole koskaan ymmärtänyt töräytyksiä, "Suomessa puhutaan suomea." Olen monasti mielessäni mietiskellyt mikä noiden kielifanaatikkojen kengässä puristaa. Mikä synnyttää tuon kieliahdistuksen, joka tuntuu kasvavan koko ajan?

Olisikohan takana se, että pari vuosituhatta metsän keskellä asuneena heimona  kykymme oppia vieraita kieliä ei ole samalla tasolla kuin Euroopan rintamailla. Oman ikäluokkani ylioppilastutkinnot suorittaneet ovat yleensä lukeneet koulussa kahdeksan vuotta ruotsia.  Akateemisen tutkinnon saavuttaneet ovat useimmiten vielä joutuneet opiskelemaan toista kotimaista yliopistossa tai korkeakoulussa.

Pitkästä pänttäämisestä huolimatta monen akateemisesti oppineen toisen kotimaisen taito on lähellä nelosta. Kymmenen vuotta opiskelua, mutta tulosta ei syntynyt. Epäonnistumisen osoittaminen ulospäin luonnollisesti ahdistaa. Tällä taustalla on paljon helpompi lähteä julistamaan kuinka turhanpäiväistä on opiskella ruotsia, kuinka paljon kaksikieliset kyltit maksavat, ruotsinkielisten säätiöillä on liikaa rahaa  jne. jne. jne.. Jotkut väittävät, että suomalaiseen päähän ei mahdu kahta kieltä enempää jolloin toisen äidinkielen ohella opiskeltavan kielen tulee olla jokin suuri maailmankieli.

On kovin tavallista, että pohjoismaisten pöytien ääressä ruotsinsa laiminlyönyt pahoittelee ja toivoo, että työkielenä käytettäisiin englantia. Valitettavasti suomalaisen osaaminen tässäkään kielessä ei usein yllä paljoakaan ruotsia paremmalle tasolle huolimatta siitä, että siinäkin takana on liki vuosikymmenen opinnot.

Ei meidän tarvitse hävetä, että kielipäämme ei ole ihan terävimmistä päästä. Suomen kieli on aika erikoinen viritelmä eurooppalaisessa kieliperheessä eikä se tue muiden kielien oppimista. Sen sijaan on typerää jos lähdemme julistamaan kaksikielisyyden vahingollisuutta. Jokainen kieli ja kielioppitunti on suomalaisille aivoille hyväksi.

Vuonna 1915 syntynyt ja Viipurin monikielisessä ympäristössä kasvanut isäni oli vahvasti suomalaismielinen. Meille tilattiin kuitenkin ruotsinkielisen sanomalehden sunnuntainumerot, koska ruotsia pitää osata toimeen tulevasti.
Isäni sanoi osuvasti: olemme suomalaisia ja pohjoismaalaisia, molempia pitää hoitaa. Ilman ruotsia Suomessa emme olisi pohjoismaisia.