Kirkkonummi tarvitsisi mielestäni uudenlaisen asuntoalueen ja maamerkin, joka houkuttelisi asukkaita ja kävijöitä ja josta muodostuisi leimallinen ja mielenkiintoinen kohde myös kaukaa tuleville vieraille. Yhdyskuntasuunnittelu ja arkkitehtuuri eivät ole omaa alaani, mutta minulla on jonkinlainen käsitys piirteistä, jotka luonnehtivat tätä tulevaisuuden Kirkkonummen tunnetuinta aluetta. Käytettäköön siitä tässä vaikka nimeä Mustalahti.

Ihmiset muuttavat sinne mielellään, ja kerran muutettuaan siirtyvät usein alueen sisällä sopivampaan asuntoon, joita on tarjolla moneen makuun. Alueella on erilaisia taloja, ja siellä asuu myös hyvin erilaisia ihmisiä ja perheitä. Asukkaiden ammatit ja tulotasot kattavat laajasti koko ammattien kirjon. Kerrostalojen lomassa on matalampia taloja, rivitaloja ja yksittäistaloja. Alueen arkkitehtuuri on vaihtelevaa ja puhuttelevaa, ja sen huhutaan heijastelevan tulevaisuuden suuntauksia. Alueen asunnot sopeutuvat yhdyskuntarakenteen muutoksiin siten, että kun lapsiperheet väistyvät tilalle muuttaa varttuneempaa väkeä ja asunnot ovat edelleen haluttuja. Alueella kasvaneista osa muuttaa sinne myöhemmin takaisin ja vielä useampi haluaisi näin tehdä. Kun kiinteistövälittäjät myyvät asuntoja tämän alueen ulkopuolelta, he kuvaavat myyntikohteitaan sanoin ”kauneinta Etelä-Mustalahtea”, ”Mustalahden viheralueella” tai ”Mustalahden tuntumassa”. Asunnot ovat pääasiassa omistusasuntoja, sillä suomalaiset haluavat omistaa kotinsa. Asuntojen hinnat ovat houkuttelevia ja edullisempia kuin täysin kaupallisten toimijoiden rakentamilla vastaavilla alueilla. Tähän on päästy rakennuttajan halusta tarjota ihmisille juuri sitä mistä on puute. Liikenneyhteydet alueelta ovat hyvät kaikkiin keskeisiin Kirkkonummen taajamiin ja joukkoliikenteen solmukohtiin. Kevyen liikenteen väylät on suunniteltu jo ennen taloja siten, että koko alue on helposti saavutettavissa pyöräillen, lenkkeillen ja kävellen pitkin väyliä jotka ovat erillään autoliikenteen valtaväylistä. Näin myös kouluihin pääsee turvallisesti ja nopeasti.

Totta puhuen en keksinyt edes edellä olevaa lievästi naiivilta kuulostavaa kuvausta itse, vaan tällaisia alueita on tai tarkemmin sanoen on ollut olemassa. Paras niistä on Tapiola, jossa kasvoin 1950-luvun lopulta alkaen. Tosin Tapiolassa käynti tekee nykyisin kipeää, koska kokonaisuus on rujosti runneltu käsittämättömällä tavalla. Siellä täällä on kuitenkin jäljellä niitä pienympäristöjä, joita arkkitehtien täyttämät bussit kiersivät katsomassa ainakin parin vuosikymmenen ajan.

Jos olenkin kuvannut jotakin siitä, millaisia vaikutuksia tällä alueella olisi, muutama tärkeä asia on vielä vastaamatta: missä tämä alue on, millainen se tarkkaan ottaen on, ja kuka sen toteuttaisi. Ensinnäkin tämä alue voi olla melkein missä päin tahansa Kirkkonummella nyt moottoritien valmistuttua. Maa-alueen löytyminen kohtuuhinnalla on varmasti ratkaiseva ja vaikea kysymys. Veden läheisyys ei ole olennaista vaikka siitä varmasti olisi hyötyä. Vaikka osa Tapiolaa on Otsolahden tuntumassa, meri ei ole Tapiolan luonteenomaisimpia piirteitä. Tärkeätä on että riittävät yhteydet Kirkkonummen olennaisiin keskuksiin on järjestettävissä. Alueen yleissuunnittelu ja yksityiskohdat, joissa otettaisiin huomioon mahdolliset ja todennäköiset muutokset ainakin viidenkymmenen vuoden aikana, syntyisivät parhaiten hyvien yhteiskuntasuunnittelijoiden ja arkkitehtien yhteistyönä. Näin siksi, että alue ei kuitenkaan voisi olla kopio vaikkapa Tapiolasta. Korkeat rakennukset eivät sovi liikenteellisesti ahtaisiin paikkoihin tai aivan tärkeiden luontokohteiden tuntumaan.

Kuka tämän kaiken sitten tekisi, ja mikä voisi olla Kirkkonummen osuus siinä? En usko että tämä syntyisi kivuttomasti kunnan toimesta. Vaikka aktiivipoliitikot olisivat tärkeitä hankkeessa, he tuskin voisivat saada aloitteita läpi, sillä poliittinen kilpailu voisi karsia pisteiden keruulta vaikuttavan aloitteen. Lisäksi jääviyskysymykset voisivat helposti muodostua esteeksi. Yksittäiset rakennusliikkeet, niiden yhteenliittymät ja näiden palkkaamat kaava-arkkitehdit eivät todennäköisesti saisi tätä aikaan, sillä nyt ei ole kyse voittojen maksimoinnista haltuun saadulla maa-alueella tai luontoarvojen rusikoinnista. Tarvittaisiin uusi aktiivinen ja uskottava toimija, vaikka yksittäinen ihminen jolla on vahva taustaorganisaatio, näkemystä, yhteyksiä, kyky sietää vaikeuksia, haukkumista, epäilyjä, kateutta ja piinaa taloudellisesta vastuusta ja hitaasta päätöksenteosta.

Hankkeeseen pitäisi hankkia yhteistyökumppaneiksi sellaisia tahoja, joilla on pitkäaikaista mielenkiintoa melko matalaan mutta vakaaseen tuottoon, tai halu toimia jonkun ihmisryhmän hyväksi. Ensin mainittuun ryhmään kuuluvat ainakin säätiöt, joille on tärkeätä saada vakaata mutta ei välttämättä kovin korkeata tuottoa sijoitetulle pääomalle. Toiseen ryhmään kuuluvat ainakin ammattiliitot, joiden suosio on ajoittain ollut laskussa talouskurimuksen ja muuttuvan työelämän paineessa. Niiden jäsenille mahdollisuus saada edullisin ehdoin oma asunto huolella suunnitellulta alueelta voisi olla ratkaiseva askel jäsenyyden ylläpitoon myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Ammattiyhdistysliikkeen piiristähän on viime aikoina tullut politiikkaan aina ministeriksi saakka ainakin yksi hyvin valistunut ja kauaskatseinen henkilö, ja näitä saattaa olla useampiakin miettimässä miten työelämä, asuminen ja toimeentulo jatkossa järjestetään.

Miksi juuri nyt? Asuminen on Helsingin seudulla tavattoman kallista. Talouden suhdanteiden vuoksi hallitus voi olla suunnittelemassa tukitoimia asuntorakentamisen lisäämiseksi, ja olisi hyvä olla listan alkupäässä jo käynnissä olevilla suunnitelmilla. Rakentamisen laadussa, vaihtelevuudessa ja ympäristöjen huomioonottamisessa on paljon toivomisen varaa ainakin Kirkkonummella. Vuokra-asuntojen rakentaminen ei ole useista syistä ollut suosittua vaikka sitä on vaadittu. Mitä jos siis tehtäisiin kerrankin sitä mistä on pulaa: edullisia omistusasuntoja alueelta, jonne monet haluavat muuttaa? Ratkaistaisiinhan siinä samalla muutama ajankohtainen kirkkonummelainen ongelmakin. Helsingissä yritettiin yksittäisten kohteiden Hitas-järjestelmää joka näyttää tulevan tiensä päähän.

Edellä olevia asioita en suinkaan keksinyt itse. Tämä kaikki on jo muualla tehty, mutta vaikuttaa unohdetulta ja epäajankohtaiselta. Kuten esimerkiksi Toni Laurilan vuonna 2009 julkaistusta kandidaatintyöstä voi lukea, Tapiola oli tekijöidensä ihanteiden ruumiillistuma ja yksityisen yleishyödyllisen järjestön voimanponnistus. Tiukkojen pula-ajan määräysten vallitessa ja monien kompromissien tuloksena syntyi kuitenkin tulevaisuuden ihannekaupunki ja vieläkin toimiva kokonaisuus, jonka purkamista juuri kukaan ei ole vielä esittänyt. Esimerkiksi Aarne Ervin ja Viljo Revellin panos rakennuskannan monimuotoisuudessa on vieläkin selvästi nähtävissä. Olennaista oli se, että korkeita rakennuksia oli muiden lomassa vain alueilla, joille ne sopivat, eli yhteydet eri suuntiin toimivat. Nykyvaatimuksiin nähden vaatimattomia asuntoja korjataan ja vaalitaan edelleen eri puolilla Tapiolaa. Tapiolan isä, juristi Heikki von Hertzen julkaisi jo 1940-luvulla kirjan ”Koti vaiko kasarmi lapsillemme”, mutta joutui odottamaan vuosia ennen kuin tilaisuus sopivan alueen ostamiseksi ilmaantui. Von Hertzen joutui –monien muiden vaikeuksien lisäksi- luopumaan eräistä keskeisistä periaatteistaan: myös korkeita taloja rakennettiin, ja asuntojen keskikoko jäi tiukkojen määräysten vuoksi pieneksi. Tämä on mainittu yhdeksi syyksi siihen, että Tapiolan sosiaalinen rakenne muodostui monipuoliseksi, mikä koitui alueen ja asukkaiden onneksi. Toinen syy oli varmasti se, että taustajärjestöt edustivat laajalti koko kansaa.

Nyt tarvittaisiin siis uusi von Hertzen ja muutama vakaasta tuotosta ja ihmisten hyvinvoinnista kiinnostunut säätiö tai muu organisaatio. Kirkkonummen päättäjien osaksi jäisi suunnitelmien hyväksyminen. Täällä on kaikissa puolueissa mukana oikein viisaita päättäjiä, ja uskon heidän saavan asian eteenpäin, jos varsinainen aloitteentekijä löytyy. Espoota ei Tapiolan syntymisestä, ylläpidosta ja tulevaisuudesta huolehtimisesta juuri tarvitse kiittää. Tapiolan syntymisen aikaan, sen jälkeen ja vielä nytkin Espoo pysyy epäkaupunkina, jossa on tehty paljon kehnoja ratkaisuja. Kirkkonummella pystytään parempaan, jos siihen saadaan mahdollisuus.