Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Verkkonummi.fi - Kirkkonummi
Etusivu Blogit Toimitus PISA-kisa

Päätoimittajan blogi

Päätoimittajan on välillä päästävä sanomaan, mitä itse ajattelee, sen sijaan, että kertoo aina muista ja muiden ajatuksista. Nämä päätoimittajan omat mielenliikahdukset on kuitenkin syytä erottaa varsinaisista artikkeleista, jotta verkkolehden toimituksellinen taso säilyisi riittävän korkeana.

PISA-kisa

aiheena Lapset
  • Kirjasinkoko: Suuremmaksi Pienemmäksi
  • Lukukertoja: 1970
  • 0 kommentti
  • Seuraa kirjoitusta
  • Tulosta
  • PDF

"Suomen Pisa-sijoitus on romahtanut" sanotaan otsikoissa. Aasian maat ovat kiilanneet edellemme. Kamalaa kerrassaan!

Tulosten laskua ei saa selittää pois, sillä kunnon kilpailuhenki vie eteenpäin ja itsetyytyväisyys pysäyttää kehityksen. On siis koulujemme etu, että media, ministeri ja esiin kaivetut asiantuntijat ruoskivat nyt suomalaista koulujärjestelmää ja kaipaavat vanhoja kulta-aikoja kuin Nokiaa ikään.

Tarjoan kuitenkin muutaman lohdutuksen sanan epäsuosioon joutuneelle koulujärjestelmäparalle. Vaikka matemaattisessa osaamisessa sijoituksemme laskikin, olemme edelleen yhteispisteissä sangen korkealla sijalla. Suomalaiskoululaisten edellä ovat osaamisessa vain aasialaislapset. Väitän kuitenkin, ettei näiden maiden koulujärjestelmiä voida kiittää lasten kokeissa saamista korkeista pisteistä.

Perustan väitteeni sekä median antamiin tietoihin aasialaisesta koulusysteemistä että kahden kulttuurin kohtaamiseen, joka tapahtui kotonani. Luonamme näet vieraili eteläkorealainen kuvausryhmä, joka oli tekemässä dokumenttia suomalaista ihmekoululaisista. Ryhmä oli lähettänyt etukäteen Kirkkoharjun kouluun kyselyn, suostuisiko joku koululainen haastateltavaksi, ja utelias tyttäreni ilmoitti oitis korealaisille, että kyllä meille saa tulla.

Mikä siinä sitten, otimme korealaistoimittajat vastaan. Kuvaaja kuvasi ja kaksi toimittajaa keskusteli tyttäreni ja tämän luokkakaverin kanssa heidän koulupäivästään. Hiukan toimittajat hämmentyivät, kun kuulivat, että lapset harrastivat kaiken laista ja pelasivat vielä tietokonepelejäkin. Asia piti varmistaa vielä äidiltäkin.

Ja äiti sanoi, että on tärkeää, että lapsella on elämä ja kavereita ja mukavia, itse valittuja harrastuksia. Sanoin ihan kiusallani senkin, etten salli kokeisiin lukua liian myöhään illalla vaan otan kirjat pois, jollei minua totella.

Korealaisilla oli selvästi vaikeuksia uskoa kuulemaansa. He kertoivat, että heidän maassaan viisitoistavuotiaat käyvät ensin koulussa, syövät sitten evään ja viettävät lopun päivää yksityisessä koulussa saamassa lisäoppia. Kun he tulevat kotiin kahdeksalta, he syövät ja ryhtyvät sitten tekemään läksyjään.

Meno on samanlaista kaikissa PISA-tutkimuksessa menestyneissä Aasian maissa – eli kaikissa niissä, joissa oppilaat menestyivät Suomea paremmin. Kyse ei ole koulujärjestelmän paremmuudesta vaan siitä, että lapsiparoilla ei ole elämää lainkaan.

On itse asiassa aika hämmästyttävää, että ainakin aasialaistovereihinsa verrattuna umpilaiskat suomalaislapsukaiset pärjäävät PISA-kokeissa. Jos täälläkin opiskeltaisiin 14 tuntia päivässä, voitaisiin oppivelvollisuus käydä läpi kuudessa vuodessa. Mitä se sitten hyödyttäisi, en tiedä.

Opetuksessamme on pudonneesta PISA-sijoituksesta ja koulujen säästöistä huolimatta jotakin ainutlaatuisen erinomaista. Muuten ei olisi mahdollista, että huomattavan vähäisellä työmäärällä lapsemme pystyvät niin erinomaisiin suorituksiin. En nimittäin usko, että olisimme geneettisesti jotenkin viisaampia kuin muut.

Jos lama ja "PISA-katastrofi" aiheuttavat sen, että opetuksemme tasoa saadaan entisestäänkin nostettua, se on mukavaa. Olen silti sitä mieltä, että me voimme edelleen olla erittäin ylpeitä peruskoulustamme.

0
Merkit: koulu
Päätoimittajan on välillä päästävä sanomaan, mitä itse ajattelee, sen sijaan, että kertoo aina muista ja muiden ajatuksista. Nämä päätoimittajan omat mielenliikahdukset on kuitenkin syytä erottaa varsinaisista artikkeleista, jotta verkkolehden toimituksellinen taso säilyisi riittävän korkeana.

Kommentit

  • Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija

Kirjoita kommentti

Vieras perjantai, 24 marraskuu 2017

 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0364 sekunnissa.