Joku viikko sitten pankinjohtaja Björn Wahlroosin haastattelu valtakunnan ykköslehdessä käynnisti keskustelun yrittäjyydestä, ahneudesta ja sen autuaallisuudesta. EVA:n johtaja Matti Apunen esitti eilen näkemyksiään miten ahneus ja yrittäjyys tuovat kaikille lisää hyvinvointia. Muutamia päiviä sitten yleisönosaston kirjoittaja kysyi, miksi pitäisi tienata 30 000 euroa kuussa kun palkka on nyt 20 000.

Yksinkertaistaen ahneuden puolesta puhujat julistavat, että jokainen ihminen voi paremmin kun bisnes saa pyöriä mahdollisimman vapaasti. Bisnes on tärkein osa inhimillistä toimintaa ja elämää, koska se tuo työpaikkoja. Työtä ei voi tehdä ilman työpaikkoja, vai voiko! Vähempiosaisten tulisi tyytyä osaansa ja taistella jotta he pääsisivät eroon kateudestaan hyvätuloisia kohtaan.

Työtätekevän, bisnesmiehen, poliitikon, rakentajan, kaupan kassan ja ylipäänsä jokaisen ihmisen tulisi joskus pysähtyä miettimään elämän tarkoitusta ja hyvää elämää yleensä. Tällaiseen pohdiskeluun voi hakea hyvää tukea esimerkiksi Osmo Soininvaaran ja entisen pankkimiehen Kari Narsin kirjoista. Molemmat pohtivat kysymystä kuinka paljon ihminen tarvitsee rahaa ja muuta kamaa saavuttaakseen hyvän elämän. Ei kovin paljoa, mutta vähän enemmän kuin naapuri.

Kristinuskomme kuten liki kaikki muut uskonnot sekä maailmanhistorian suuret filosofiset oppisuunnat sisältävät vahvaa elämänopetusta siitä, että ahneus - liiallisen tavoittelu - ei avaa hyvän elämän polkua ihmiselle. Usein ahneus nähdään sekä ihmiselle itselleen, että hänen ympäristölleen vaarallisena sairautena ja riidan sekä epäsovun synnyttäjänä. On hämmästyttävää kuinka maailmanhistorian eri vaiheissa eläneet suuret ajattelijat ovat päätyneet hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin. Minä kävin kansakouluni 1950-luvulla ja mieleeni iskostettiin, että ahneus ja saituus ovat veljekset, joiden seuraa viisas ihminen karttaa. Isoäitini jaksoi usein muistuttaa, että antamisen ilo suurin ilo ihmiselle.

Ahneus ja saituus on hiljaa hiipivä ja etenevä sairaus. Se tulee huomaamatta, ja kun se lopulta ottaa vallan, siitä on mahdotonta päästä eroon. Se vie yöunet ja sekoittaa ajatukset vieden mielenrauhan. Taudin puhkeamisessa sukurasituksen merkitys on suuri. Mikä pahinta, potilaalla ei useinkaan ole halua parantua sairaudestaan ja hän nauttii siitä. Kun olen katsellut ympärilläni elämäänsä kypsyviä nuoria tuntuu siltä, että he ovat oivaltamassa omaa sukupolveani paremmin hyvän elämän salaisuuden. Ilman ahneutta ja materian himoa saavuttaa paremman elämän.