Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Verkkonummi.fi - Kirkkonummi
Etusivu Blogit Toimitus 14 ihmistä tiesi paremmin

Päätoimittajan blogi

Päätoimittajan on välillä päästävä sanomaan, mitä itse ajattelee, sen sijaan, että kertoo aina muista ja muiden ajatuksista. Nämä päätoimittajan omat mielenliikahdukset on kuitenkin syytä erottaa varsinaisista artikkeleista, jotta verkkolehden toimituksellinen taso säilyisi riittävän korkeana.

14 ihmistä tiesi paremmin

aiheena Politiikka
  • Kirjasinkoko: Suuremmaksi Pienemmäksi
  • Lukukertoja: 2675
  • 0 kommentti
  • Seuraa kirjoitusta
  • Tulosta
  • PDF

Siuntio liitettiin Lohjaan eilen huolimatta kuntalaisten enemmistön toiveista. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen lisäksi valtuustolle oli jätetty kaksi adressia, joista toisessa pyydettiin valtuustoa ottamaan huomioon kansanäänestyksen tulos ja toisessa toivottiin Siuntion ja Kirkkonummen yhdistymistä. Yhteensä adresseissa oli 733 allekirjoitusta.

14 ihmistä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei asukkaiden mielipiteillä ole väliä eikä heidän neuvojaan tarvita. Heikki Kaisla, Janne Laakkonen, Merja Rahkola-Toivanen, Arto Penttinen, Karl Holm, Kari Vierinen, Mikael Westermarck, Pekka Keränen, Thea Oinonen, Kristian Parviainen, Tuula Savinainen, Tuulia Tuomi, Harri Haanpää ja Arto Varpio päättivät, että kansanäänestyksellä on väliä vain, jos kansa osaa äänestää oikein.

Sitoutumaton Kari Vierinen kertoi, että hänen näkemyksensä mukaan kansalle oli annettu väärää tietoa ja se ei äänestäessään tiennyt, mitä teki. Kokoomuksen Merja Rahkola-Toivonen puolestaan uskoi, että hänellä oli enemmän informaatiota kuin kansalla, joten kansan tahto ei sitonut häntä. Herää kysymys, miksi neuvoa-antava äänestys sitten piti järjestää?

Kaikkein surullisin seikka koko demokratiafarssissa oli, että Siuntion kohtalon ratkaisi todellisuudessa vihreiden edustaja Yrjö Kokkosen lomamatka. Kokkonen vastusti kuntaliitosta ja hänen varamiehensä kannatti sitä. Äänestyksen jännittävin tekijä olikin, saataisiinko Kokkonen ulkomailta kotiin äänestämään vai ei. Ei saatu. Nyt edessä voi olla hieman epämukava kotiinpaluu, sillä Siuntiossa odottaa joukko äänestäjiä, joiden luottamuksen Kokkonen tuli pettäneeksi dramaattisin seurauksin.

Naapurikunnasta käsin on helppoa ymmärtää, miksi kuntaliitosta vastustettiin. Kansanäänestyksen tulos oli selkeääkin selkeämpi. Osa kuntaliitosta vastaan äänestäneistä ei katsonutkaan voivansa äänestää tulosta vastaan omista eriävistä näkemyksistään huolimatta. Mitään onnistuneen kuntaliitoksen edellyttämää "yhteistä tahtotilaa" ei ollut olemassa.

Suuri osa siuntiolaisista vierasti ajatusta Lohjaan liittymisestä, koska heillä ei ole mitään asiaa Lohjalle. Kirkkonummi olisi ollut mieluisampi ja luonnollisempi suunta. Moni oli huolissaan siitä, että nyt kunnan kehityksen painopiste siirtyy auttamatta pohjoiseen eteläisten alueiden jäädessä maksumieheksi.

Kuntaliitoksen puolestapuhujien vahvin argumentti oli erittäin onnistunut LOST-yhteistyö terveydenhoidossa. Kieltämättä Siuntion terveysaseman toiminta on ollut monin verroin paremmin organisoitua kuin Kirkkonummen. Se kannattaa muuten pitää mielessä vuonna 2014, kun saamme itse valita, minkä terveysaseman asiakkaita olemme. Siuntiosta saa kuulemma ajan samalle päivälle, eikä sairaiden lasten kanssa tarvitse jonottaa päivystyksessä. Sinne vaan!

Toinen liitosta puolustaneiden argumentti oli, että kuntaliitoksen puolesta äänestävät "kantavat raskasta vastuuta" äänestäessään kansan mielipidettä vastaan. Heidät on valittu valtuustoon tekemään päätöksiä kuntalaisten puolesta ja heidän velvollisuutensa on niin toimia, vaikka se kurjaa onkin. Sääliksi käy.

Kolmas argumentti oli, että Kirkkonummi ei Siuntiota halua. Tosin puheiden mukaan 30 Kirkkonummen valtuutettua oli ennen äänestystä ottanut siuntiolaisiin virkaveljiinsä yhteyttä ja kertonut olevansa halukas avaamaan kuntaliitoskeskustelut uudelleen. Mutta kun kerran sanottiin ei, niin ei sitten. Kirkkonummeen ei voi luottaa. Lohjan kanssa sen sijaan oli valmiiksi neuvoteltu sopimus, joka takaisi Siuntiolaisten palvelut peräti kolmeksi vuodeksi. Ja varmaankin lohjalaiset ovat kilttejä vielä senkin jälkeen.

Joku kysyi, miksi kirkkonummelaiset valtuutetut ottivat yhteyttä niin myöhään. Kirkkonummella taas on puhuttu siitä, ettei ole sopivaa vaikuttaa naapurikunnan asioihin. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut unohtaa sopivaisuus hetkeksi ja ottaa julkisesti kantaa Kirkkonummen ja Siuntion yhdistymisen puolesta. Tai ehkä alkuperäiset keskustelut olisi kannattanut käydä hieman rauhallisemmalla aikataululla ja demokraattisemmalla tavalla. Mutta sitä on turha surra jälkeen päin.

Valtuustokokousta oli saapunut seuraamaan reilut pari sataa ihmistä. Päätöksen jälkeen suuri osa heistä poistui vakavina ja silmät kyynelissä. Olo oli haikea naapurikunnan toimittajallakin. Mutta toisaalta: kun kuuntelin perusteluja sille, miksi kansalaisten selvästä mielipiteestä ei tarvitse välittää, tuli mieleen, että oli ehkä hyvä, ettei Siuntion iloinen poliittinen ilmapiiri nyt pääse siirtymään Kirkkonummelle. Lohjalla siuntiolaisten edustus jää niin pieneksi, ettei heidän poliittisesta kulttuuristaan koitune siellä merkittävää haittaa.

0
Merkit: Siuntio
Päätoimittajan on välillä päästävä sanomaan, mitä itse ajattelee, sen sijaan, että kertoo aina muista ja muiden ajatuksista. Nämä päätoimittajan omat mielenliikahdukset on kuitenkin syytä erottaa varsinaisista artikkeleista, jotta verkkolehden toimituksellinen taso säilyisi riittävän korkeana.

Kommentit

  • Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija

Kirjoita kommentti

Vieras keskiviikko, 16 elokuu 2017

 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0374 sekunnissa.