Kirkkonummi - asuinpaikasta kotipaikaksi

Verkkonummi.fi - Kirkkonummi

Blogit

Tervetuloa pitämään blogia, jos olet kirkkonummelainen tai sinulla on jokin sidos Kirkkonummeen.
Jos haluat oman blogin, ota yhteyttä toimitukseen. Yhteystietoihin pääset linkistä sivun alalaidasta.

Suomen puolustusvoimien sodan ajan koko pienenee 230 000 mieheen. Tämä tulee jättämään noin 500000 koulutettua reserviläistä liikekannallepanossa aseettomiksi siviileiksi, koska heitä ei sijoiteta sodan ajan joukkoihin, eikä näin ollen käsketä kertausharjoituksiin. Heistä tehdään, heidän tietämättään, yhdellä komentopäätöksellä siviilejä.

Lukukertoja: 4840
0

b2ap3_thumbnail_Hakki_800.jpgItse toista kautta palvelutuotannon lautakunnassa istuneena voin todeta, että vasta nyt alkaa itselläni oikeasti olla sellainen tietämyksen taso, mitä ko. lautakunnassa vaaditaan; eli yleinen ymmärrys toimialasta ja sen haasteista sekä myös riittävää historiatieto, miten asiaa on joissain sen aiemmissa vaiheissa käsitelty. Ja kun niin virkamiehistäkin kuin lautakunnan jäsenistä merkittävä osa on jo matkan varrella vaihtunut, niin Ahlstenin Erkin, Miilukankaan Jannen ja Lappalaisen Siljan kanssa meillä alkaa olla jo historiatietoa, joka on tuikitarpeellista joissain käsittelyn vaiheissa.

Demokratiaan kuuluu, että ylempänä olevalla elimellä on oikeus kumota alemman elimen tekemä päätös tai tehdä kokonaan uusi. Joskus vaihtoehdot ovat tosiasiallisesti niin lähellä toisiaan, että on mahdollisuus tehdä arvovalintoja, kuten Finnsbackan päiväkodin korvaushankkeessa. Lautakunnassa päädyimme asian-tuntijoina Ravalsin puolelle aika puhtaasti aikataulusyistä, mutta päätös muutettiin ylempänä, koska tehtiin arvovalinta. Ja hyvä niin! Kerrankin oli tilanne, jossa valtuustolla oli mahdollisuus päättää teknisesti ja taloudellisesti hyvin samankaltaisista vaihtoehdoista arvovalinnan kautta. Ja itseäni asia ei harmittanut hiukkaakaan, koska arvovalintojen tekeminen on juuri hallituksen ja valtuuston asioita.

Mutta sitten tulee myös näitä "mutu" ja "minä tiedän" päätöksiä ja mielipiteitä, jotka saavat verenpaineet tappiin ja sapen kiehumaan.

Lukukertoja: 4811
0

aiheena Politiikka

Kunnanjohtaja Aarnio on budjettiesityksessään kunnanhallitukselle 13.10.2014 ehdottanut Kirkkonummen kotihoidon kuntalisän lakkauttamista, todeten ettei sillä ole merkittävää vaikutusta päivähoidon tarpeisiin. Lisäksi hän totesi että kotihoidontuen kuntalisän poistaminen ei ole muissa kunnissa aiheuttanut merkittävää lisää kunnallisten hoitopaikkojen kysynnässä – eli että tuen maksulla ei ole merkitystä päivähoidon tarpeisiin kunnassa.

 

Merkittävä vaikutus?
Joten mikä on merkittävä vaikutus jota Aarnio peräänkuuluttaa? Miten se voidaan laskea? No sen saisi oikea matemaatikko kertoa, mutta sitten tulisivat luottamusvälit jne. huomioitavaksi eikä meistä kukaan taitaisi lopputulosta ymmärtää. Vanhan vitsikin sen jo kertoo: Valhe, emävalhe, tilasto.

Lukukertoja: 5039
0

aiheena Politiikka

Vihreän valtuustoryhmän viimeisin hajoaminen sai alkunsa kokouksessa, jossa pohdittiin kahden seuraavan valtuustovuoden työnjakoa. Osa luottamustehtävistä oli päätetty kahden vuoden mittaisiksi ja paikkoja piti jakaa uudelleen. Kun paikoista piti päättää, Antti Kilappa ilmoitti, ettei halua enää leikkiä samalla hiekkalaatikolla Tiina Karlssonin kanssa.

Lukukertoja: 4614
0

Viikon sisällä valtakunnan politiikassa on koettu kummia. Oppositio auttaa hallitusta ja hallituspuolue lähtee itse oppositioon vastalauseena hallituksen politiikalle. Ongelmien ratkaisuiksi tarjotaan siis kahta vaihtoehtoista mallia, yhteistyötä ja populismia. Kumpi kantaa pidemmälle?

Merkit: politiikka vastuu
Lukukertoja: 2785
0

 
Löydä meidät Google+ -palvelusta
Luotu 0.0366 sekunnissa.