Etusivu Arkisto Arkisto

Arkistot

Hae 

  • Hyvää äitienpäivää

    Valkovuokkoja kaikille äideille, olkaa hyvä!...
  • Vappuaskartelua lapsille ja aikuisille

    Mikä on vapun syvin olemus? Onko se työn juhla vai kevään vai opiskelun? Ei: vapun syvin olemus on materiassa: kaikenlaisessa ihmeellisessä ja hyödyttömässä, ympäristön kannalta kyseenalaisessa turhassa tavarassa, jota on ihan pakko hankkia lap...
  • Näppäri-ihme Kirkkonummella

    Olen nähnyt sen: toista sataa eri-ikäistä lasta ja nuorta, alle kouluikäisestä melkein aikuisiin, istuu hiiskahtamatta ja tarkkailee ohjaajaansa toteuttaakseen hänen kaikki käskynsä. Tunnelma olisi melkein pelottava, ellei olisi kysymys musiikista...
  • Kamariorkesteri uusii juhlakonserttinsa

    Kirkkonummen kamariorkesteri juhli maaliskuussa 40-vuotista taivaltaan todella ansiokkaassa konsertissa. Seurakuntasali oli seisomapaikkoja myöten täynnä ja yleisö oli syystä haltioissaan. Sääliksi kävi niitä, jotka eivät konserttiin ehtineet. N...
  • Pitkäperjantain pohdintoja

    Tänään on surun päivä: Kristus on kuollut syntiemme tähden. Sillä ei kuitenkaan ole nykyaikana merkitystä monellekaan meistä. Juuri kukaan ei sure eikä tunne syyllisyyttä pian 2000 vuotta sitten poliittisin perustein annetusta kuolemantuomiosta...
  • Viikonloppuna huippuesitelmä, upea konsertti, Shakespeare-ensi-ilta, bändikisa ja romanssi

    Yleensä tämä tilanne tulee vastaan Kirkkonummi-päivillä: hienoja elämyksiä on tarjolla yhtä aikaa niin paljon, että valitseminen on tuskallista ja turhauttavaa. Lauantaina 17.3. tilanne on yhtä ahdistava: samaan aikaan on Masalassa Shakespearen ...
  • Aito Remes Masalan kirjastossa

    Masalan kirjastossa vietetään 6.3. klo 18.00 alkaen Elävä kirjasto -iltaa. Illan aikana kirjastosta voi lainata ihan yksityisen kirjastonhoitajan. Kirjastonhoitajaa ei tosin saa kotiin asti, mutta kirjastossa hänen tietämystään voi käyttää kaik...
  • Arjen sankareita ja paloautoja

    Huomenna vietetään jälleen 112 -päivää. Sen kunniaksi Oitbackan FBK-VPK esittelee Lapinkylässä Jontten kyläkaupan edessä palokuntatoimintaa, pelastuskalustoa ja alkusammutusta klo 9-12. Paloautojen ihailun lisäksi jokainen voi pohtia, millainen...
  • Musiikkiopiston juhlat jatkuvat kitaravirtuoosien seurassa

    Kitaristit ovat juhlatunnelmissa 4.2., jolloin opiston nykyiset ja ensimmäiset kitaransoiton opiskelijat kohtaavat toisensa Överbyn VPK-talolla. Ympäri maailmaan konsertoineen kitaransoiton opettajamme Pentti Hildénin lisäksi konsertissa soittaa mm. ...
  • Avaruusmyrsky saattaa aiheuttaa häiriöitä tänään - ja upeat revontulet

    Juuri kun pääsimme tapaninpäivän sähkökatkoista, lumentulon aiheuttamista paikallisemmista sähköongelmista, saamme niskaamme auringon. Auringossa tapahtui maanantaina klo 0359 UT suurin roihupurkaus seitsemään vuoteen, purkaus oli NASAN käyttä...
  • Kirkkonummelaisten suosikit pääsivät jatkoon

    Kirkkonummelaiset pärjäsivät äänestyskisassa loistavasti: äänestysaktiivisuudessa meidät ohittivat ainoastaan Kauniainen (86.7%), Inkoo (80,8%), Espoo (79,8%),Sipoo (79.6%) ja Kaarina (78,4%). Kirkkonummelaisista kävi äänestämässä 78.3%. ...
  • Kirkkonummen Gladiuksessa alkaa uusi nuorten uinnin harrasteryhmä

    Kirkkonummen Gladiuksessa starttaa uusi nuorten uinnin harrasteryhmä yli 12-vuotiaille torstaina 26.1.2012 klo.19.45. Ryhmä harjoittelee joko kaksi tai yhden kerran viikossa torstaisin ja perjantaisin. ...
  • Hätämerkkiharjoitus Upinniemessä

    Puolustusvoimat käyttää hätämerkinanto- ja valaisuvälineitä Upinniemen D37 ampuma-alueella keskiviikkona 18.1.2012 kello 11:00-16:00 välisenä aikana. Upinniemen suunnassa keskiviikkona ennen klo 16 näkyvistä hätäraketeista ja -soihduista ei ...
  • Vivaldia Haapajärven kirkossa

    Loppiaisena voi hyvin viedä lapset kuuntelemaan ensimmäistä klassisen musiikin konserttia, kun Kirkkonummen kamariorkesteri soittaa Vivaldin vuodenajat Haapajärven kirkossa. Vuodenaikoja ei nykyisin enää kuule radiossa juuri koskaan, sillä itseää...
  • Vesi poikki Masalasta Jorvakseen

    Vesi on katkaistu Masalan Framnäsintieltä Pohjois-Jorvaksen alueelle asti keskiviikkona 4.1 klo 09.00 - 20.00. Vedenjakelu voi alkaa jo ennen ilmoitettua päättymisaikaa. Syynä on vesijohtolinjan korjaustyö. ...
  • Veikkolan vesijohdot yhä tyhjinä

    Veikkolaan on saatu sähköt ainakin osittain. Sen sijaan Veikkolaa palveleva, mutta Espoon puolella sijaitseva vedenottamo ei toimi. Kuinka pahasta rikkoutumisesta on kyse, ei vielä tiedetä. Vettä jaetaan säiliöautosta Veikkolan Koskentorilta omiin ...
  • Veikkola edelleen sähköä vailla

    Veikkolaan ei edelleenkään saada sähköä eikä näin ollen vettäkään. Fortumin viestintäpäällikkö Karoliina Lehmusvirta kertoi Verkkonummen toimitukselle, että Fortumin asiakkaista on 78 000 edelleen vailla sähköä, ja koska tuulen odotetaan...
  • Veikkola ja Vols-koti edelleen ilman sähköä

    Melkein koko Kirkkonummi on ollut vailla vettä ja sähköä tapaninpäivän myrskyn vuoksi. Vedenjakelu on saatu toimimaan keskustan vesitornin alueella, mutta Veikkolassa ollaan edelleen ilman vettä. Tämä johtuu siitä, että Pohjois-Kirkkonummella p...
  • Kirkkonummen keskustan vesikatkos jatkuu sähköongelmien takia

    Kirkkonummen keskustan alueen vedenjakelukatkos jatkuu. Syynä on myrskyn aiheuttama sähkökatkos. Vesihuoltolaitos uskoo voivansa jatkaa vedentuotantoa Veikkolan vedenjakeluverkostossa vielä tapaninpäivän. Ellei sähkönjakelua saada kuntoon puoleen ...
  • Myrsky on katkonut tiet, radat, sähkön ja pysäyttänyt vedenpumppauksen

    Myrsky, joka on edelleen voimistumassa, on jo ehtinyt aiheuttaa mittavia vahinkoja. Junaliikenne on sekaisin – samoin junaliikenteen tilasta tiedottava matkustajainformaatiojärjestelmä. Maanteille on kaatunut runsaasti puita ja tielaitos kehottaa lykk...